Evakkolapset, valoa ja varjoa

Viime kesän yksi mieleenpainuneimmista kokemuksista oli kesäteatteriesitys Lapinlahden Alapitkällä. Kauniina kesäiltana sain seurata Minna Kettusen kirjoittamaa ja ohjaamaa esitystä Jaetun maan lapset. Näytelmä kuvasi siirtokarjalaisten asettautumista uusille asuinsijoille.
Noin 430 000 siirtokarjalaisen sijoittuminen oli valtava murros suomalaisten elämässä. Se oli murros niin kotinsa jättämään joutuneille kuin maansa luovuttaneille ja uusiin naapureihin tutustuville. Paljon oli oppimista puolin ja toisin.

Vieraat rukoukset ja käytännöt tuntuivat aluksi oudoilta. Toiseen heimoon kuuluvat eivät ymmärtäneet, että karjalan murteella esitetty Herra armahda -rukoushuokaus on lyhennelmä Jeesuksen rukouksesta: Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.
Evakkoihin suhtauduttiin ristiriitaisesti ja heidät otettiin vastaan vaihtelevasti. Heidät koettiin monessa suhteessa erilaisina ja vieraina. Tämän vuoksi monet karjalaiset pyrkivät peittämään kulttuuritaustansa. Lapsillekin jäi muistoja ja muistikuvia näistä tilanteista.

Näytelmästä jäi mieleen kaksi naista. Toinen vieroksuu tulijoita ja pitää heitä ryssänuskoisina ja tapoja pakanallisina. Toinen säälii kotinsa menettäneitä lähimmäisiä.
Ennakkoluuloiselle emännälle uskonnollisuus merkitsee kuulumista tiettyyn, omaan ryhmään. Se vahvistaa heikkoa itsetuntoa, jota kaikki poikkeava ja vieras uhkaa. Elintaso laskee. Omat lapset leikkivät vieraiden lasten kanssa. Kristillisyys merkitsee uskonnollisuutta siihen saakka, kun se miellyttää itseä, ehkä pönkittää omaa olemista, eikä vaadi mistään luopumista.
Näytelmän myötätuntoiselle emännälle lähimmäisenrakkauteen herättävä usko asuu sydämessä, jonka ovella kolkuttelee Jeesus. Ylösnoussut ja elävä Vapahtaja kehottaa majoittamaan kodittoman ja ruokkimaan nälkäisen. Antaessaan saa – ystävyyttä, kiitollisuutta ja yhteyden kokemusta.

Kuvaukset emännistä tuntuvat tutuilta. On selvää, että tämänkaltaiset tapahtumat muistetaan vieläkin ja ne ovat totta tänäkin päivänä. On paradoksaalista, että itseäänkään ei voi opiskella ilman toisia ihmisiä.
Tiedon hankinta elämänasenteena ja elämäntapana on mahdollinen tapa elää onnellinen elämä. Tieto ei lisää tuskaa vaan lievittää sitä. Ymmärrystä on hyvä lisätä elämästä ja sen ilmiöistä, olivatpa ne läsnä nyt tai kaukana historiassa.

Evakkolasten muistot ovat moninaisia. Viipurista Suonenjoelle päätynyt evakkolapsi muisteli jokin aika sitten vanhaa suutari Albin Korhosen sanoittamaa Siionin kanteleen laulua.
”Oi min riemun mulle suopi Jeesukseni rakkaus; Uuden mielen minuun luopi Armonsa, kuin ain on uus! Itse Herra sielussani Sanan kautta vakuuttaa: ’Tahdon olla auttajasi, Luokses aina kiiruhtaa.’”

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 4/19.