”EU-parlamentissa on vähän helpompi olla kristitty”

Suomalaisen politiikan konkari Hannu Takkula on siirtynyt parlamenttiedustajan tehtävistä virkatöihin Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimeen. Hän muistelee edelleen lämmöllä aikaansa Unionin uskonnonvapaustyöryhmässä. Sitä hän oli perustamassa ja sen myötä hän tuli pelastaneeksi Unkarin pienet kirkot.

Tänä keväänä Suomessa järjestetään europarlamenttivaalit. Vaalit pidetään joka viides vuosi, ja niissä EU-maiden kansalaiset äänestävät oman maansa edustajat Euroopan parlamenttiin. Hannu Takkulalla on kokemusta EU-maailmasta sekä parlamentaarikkona että tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä. Suomen liittyminen osaksi Euroopan unionia ei ollut aikanaan Takkulalle vähäpätöinen juttu – hän nimittäin vastusti sitä.

– Vedin Pohjois-Suomessa ”Vaihtoehto EU:lle” -liikettä. Ajatuksemme oli, että Suomen ja Ruotsin olisi parempi jäädä EU:n ulkopuolelle, ja kampanjoin sen puolesta. Meille oli selvää, että tarvitsemme kyllä yhteistyötä EU:n kanssa, mutta meidän näkemyksemme oli se, että Pohjoismaat muodostaisivat oman porukan, joka pysyttelisi EU-jäsenyyden ulkopuolella. Mutta se tie oikeastaan kaatui viimeistään siinä vaiheessa, kun Ruotsikin päätti liittyä Unioniin. Jälkeenpäin ajateltuna hyvä niin, Hannu Takkula muistelee miltei 25 vuoden takaisia tapahtumia. 

EU-jäsenyyttä vastustanut kansalaisaktivisti Takkula valittiin kansanedustajaksi eduskuntaan, joka oli vain muutamaa kuukautta aiemmin luotsannut Suomen osaksi Euroopan Unionia. 

– Eduskunnan käytävillä vallitsi tuolloin todella innostunut tunnelma. Eurooppalainen yhteistyö ja sen mahdollisuudet avautuivat. Suomalainen teollisuus ja yritykset olivat innoissaan tullimuurien kaatuessa. Ne pääsivät viemään tavaroita satojen miljoonien kuluttajien EU-alueelle. Hieman itään päin kallellaan olleelle Suomelle avautui läntinen yhteistyö aivan uudella tavalla, Takkula jatkaa.

Vaikka Hannu Takkula oli tullut kansanedustajaksi Unioni-jäsenyyttä vastustaneelta puolelta, ei hän muista liiemmin vahingon­iloa käytävillä kohdanneensa. 

– Joku alkuun muistutteli, että tätähän te ette olisi halunneet, että vienti vetää ja talous kohenee, mutta emme me sitä vastaan olleet. Me koetimme kysellä, että säilyykö EU itsenäisten valtioiden välisenä yhteistyöelimenä, vai alkaako siitä muotoutua liittovaltio? Näitä samoja kysymyksiä tietysti toistellaan politiikassa edelleen. 

Takkulan kiinnostus Euroopan unionia kohtaan säilyi. Se kanavoitui jatkossa uudella tavalla kansanedustajan tehtävissä. Seuraavista yhdeksästä vuodesta Takkula vietti ensimmäiset kahdeksan oppositiossa pääministeri Paavo Lipposen ensimmäisen ja toisen hallituksen kipparoidessa Suomea.

– Siinä muotoutui vahva oppositiokansanedustajan identiteetti, eli olin periaatteessa jokaista hallituksen esitystä vastaan ja yritin löytää niistä heikkouksia. Siten yritin löytää kritisoitavaa myös hallituksen EU-politiikasta.

Paavo Lipposelle Takkula kuitenkin antaa tunnustusta vielä jälkikäteenkin.

– Täytyy myöntää, että Paavo Lipponen oli iso eurooppalainen vaikuttaja ja monella tapaa edellä asioissa. Hänellä oli erittäin selkeä linja ja näkemys siitä, millä tavoin Suomi voi saada kokoaan isomman ja vahvan aseman Euroopan unionissa. Lipponen pääministerinä loi Suomen EU-toimintalinjan. 

Prosentti parlamentista

Omassa puolueessaan Keskustassa Hannu Takkula sai entistä enemmän roolia Eurooppa-asioista. Hän toimi myös EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnan varapuheenjohtajana. Ei siis valtaisa ihme, että vuoden 2004 EU-parlamenttivaalien lähestyessä häntä houkutteli mahdollisuus Brysseliin lähtemisestä. Kansan kannatus kantoi, ja Takkulalla vaihtui muutakin kuin työpaikan osoite.

– EU oli uusi ja ihmeellinen maailma. Työkieli vaihtui, työympäristö muuttui kansainväliseksi ja koko politiikan teko piti miettiä aivan uudelleen, sillä ympärillä ei ollut enää itselle tuttua hallitus-oppositio -asetelmaa.  

Oman euroedustajataipaleensa alkuvaiheista kertoessaan Takkula toistelee jatkuvasti, että ymmärsi silloin verkostoitumisen merkityksen. Suuret oivallukset noina aikoina liittyivät siihen, kuinka ”pieni Suomi” saisi äänensä kuuluviin.

– Suomen asukasluku on noin yhden prosentin luokkaa koko EU-alueen asukkaista. Koska äänivalta parlamentissa rakentuu pitkälle tämän asukasluvun mukaan, on Suomi hyvin pieni tekijä parlamentissa. Nyt meitä on 13 edustajaa 751 edustajan joukossa. Se on yksi prosentti. Olen verrannut sitä Suomen eduskunnassa olevaan kuvitteelliseen eduskuntaryhmään, jolla on kaksi kansanedustajaa. Kuinka voit vaikuttaa kahdella edustajalla koko eduskuntaan? Kuinka voit vaikuttaa kolmellatoista euroedustajalla koko parlamenttiin? Vastaus on, että et mitenkään. Oleellista on miettiä, mitkä asiat ovat erityisen tärkeitä Suomelle ja verkostoitua muiden maiden edustajien kanssa. 

Toisena tärkeänä asiana Takkula mainitsee ”yhden köyden vetämisen” suomalaisten edustajien kanssa. 

– Kolmetoista suomalaista on jakautunut neljään tai viiteen eri ryhmään puoluetaustansa perusteella EU-parlamentissa. Tärkeää olisi, että jokaisella suomalaisella edustajalla olisi tietyissä tärkeissä asioissa yhtenäinen näkemys yli puoluerajojen, Takkula toivoo.

Hän kuitenkin toteaa samalla, ettei tämä toive aina toteudu kokonaisuudessaan, sillä jotkut edustajat kokevat olevansa enemmän oman ryhmänsä kuin maansa edustajia parlamentissa.

– Ajattelen niin, että olen rovaniemeläinen ja suomalainen ja eurooppalainen ja sitä kautta maailmankansalainen. Suomessa kansanedustajalta voi kysyä, että onko hän Lapin piirin edustaja, vai Suomen edustaja vai puolueen edustaja. Itse ajattelen, että EU-parlamentissa olen ensin suomalainen ja sitten eurooppalainen. En näe siinä ristiriitaa, Hannu Takkula pohtii.

Nykyään päivänpolitiikasta väistynyt Hannu Takkula työskentelee Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimessa. – Komissio tekee aloitteet, parlamentti päätökset ja me tutkimme jälkikäteen, että kaikki on hoidettu asianmukaisesti, Takkula kuvaa nykyistä työtään.

Taistelu Unkarista

Vuonna 2010 Hannu Takkula oli mukana perustamassa Euroopan unionin parlamentin uskon ja uskonnonvapauden työryhmää. 

– Kuuluin sitä ennen ihmisoikeustyöryhmään, mutta koin, ettei sillä riittänyt aika ja resurssit uskonnon- ja mielipiteenvapauteen liittyviin kysymyksiin. Mukana oli muutamia vasemmiston poikia, joiden kanssa päädyimme siihen, että olisi tärkeää myös entistä enemmän keskittyä mielipiteen- ja uskonnonvapautta koskeviin kysymyksiin. Ne kuitenkin olivat merkittävä osa ihmisoikeustapauksia.

– Sehän on vain tosiasia, joka Suomessakin usein unohtuu, että kaikista vainotuin uskonnollinen ryhmä tällä hetkellä ovat kristityt. Kristittyjen vainoja nousi uskonnonvapauden työryhmässä pöydällemme useinkin, Takkula jatkaa. 

Erityisenä voittona Hannu Takkulalle on jäänyt mieleen vuosikymmenen alun Unkarin tapahtumat. Tuolloin Unkarin pääministeriksi oli juuri noussut Viktor Orbán.

– Siellä tuli lainsäädäntöehdotus, että vain tällaiset perinteiset kirkot, kuten katolinen ja ortodoksinen kirkko, ja yksi protestanttinen kirkko olisivat oikeutettuja virallisesti uskonnon harjoittamiseen maassa. Pienemmät kirkot, kuten vapaat suunnat jäisivät vaille virallista uskonnollisen yhdyskunnan statusta.

Muun muassa metodistit, baptistit, adventistit, helluntailaiset ja Pelastusarmeija lähestyivät uskonnonvapauden työryhmää asian tiimoilta. 

– Unkarin presidentti Pál Schmitt oli jo tuolloin minulle tuttu, sillä olimme molemmat olleet EU:n kulttuurivaliokunnan varapuheenjohtajia. Hän oli jättänyt parlamentin tultuaan valituksi Unkarin presidentiksi. 

Kun kyseenalaiselta tuntunut lakiehdotus näytti olevan menossa läpi, soitti Takkula ystävälleen Schmittille ja pyysi audienssia. 

– ”Tottakai, olet aina tervetullut tänne”, hän vastasi minulle. Kun olin saapunut Unkariin kerroin hänelle asiani. Hänkin on kristitty, ja uskoa tunnustava kaveri. Kävimme asian läpi, ja selitin, ettei se oikein näin voi mennä, että pienten kirkkokuntien tarvitse mennä maan alle. Hän totesi ymmärtävänsä EU:n näkökulman ja vei asian eteenpäin. Schmitt jätti lakiesityksen allekirjoittamatta, ja se raukesi. 

– Silloin oli sellainen tunne, että saimme todellakin jotain suurta aikaan, Takkula muistelee lämmöllä tapahtunutta. 

Uskonnonvapaustyöryhmän pöydälle nousi paljon myös kristityksi kääntyneiden islaminuskoisten kohtaamia vaikeuksia.

– Tapauksia, joissa kristityksi kääntynyt entinen muslimi odotti kuolemantuomiota, tai oli kohdannut kidutuksia, oli jatkuvasti pöydällä. Kävimme niistä taistelua, ja vetosimme eri islamilaisten maitten hallituksiin. Tapasimme heidän edustajiaan, ja yritimme saada asioita eteenpäin. Joitakin pieniä onnistumisia niihinkin kuuluu, mutta valitettavasti kaikissa emme onnistuneet.

Avarampaa ajattelua

Uskontotieteilijät ovat puhuneet pitkään sekularisoituvasta ja jälkikristillisestä Euroopasta. Hannu Takkulan näkökulmasta kyse on kuitenkin eritoten sekularisoituvasta Skandinaviasta.

– EU-parlamentissa toimii kyllä vahva sekulaariryhmä, joka voimakkaasti ajaa uskonnollisia symboleita pois julkisesta tilasta ja muutoinkin niin sanotusti uskontovapaata Eurooppaa. Se liike on kuitenkin voimakas lähinnä Skandinaviassa ja Benelux-maissa, erityisesti Hollannissa ja Belgiassa. Itä-Euroopan maissa katolisuudella on edelleen vahva ote, ja Kreikassa ortodoksisuudella. Myös Etelä-Euroopan maissa katolinen kirkko näyttelee isoa roolia. Siellä kirkko on ihmisille iso kulttuurin ja elämäntavan kysymys, vaikka eivät itse olisikaan aktiivisia toimijoita seurakunnassa.

Nykyään Takkula työskentelee päivänpolitiikan ulkopuolella, virkamiehenä Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimessa. Hän kokee edelleen, että Euroopan unionin piireissä uskonasioista keskusteleminen on helpompaa kuin kotimaan eduskuntaympyröissä. EU-parlamentissa ei ole myöskään edustajia sitovaa ryhmäkuria.

– Kyllä minulla oli mahdollisuus aina toimia vakaumukseni mukaan. Se oli muutoinkin EU-parlamentissa helpompaa kuin Suomessa, vaikka monissa eettisissä kysymyksissä Suomessakin vallitsee omantunnonvapaus. EU-parlamentissa ei kuitenkaan joudu niin helposti median silmätikuksi, sillä moniarvoisuus siellä on avarampaa. Mepit hyvin avoimesti keskustelevat myös toistensa uskonnollisista taustoista. 

– Suomi on jotenkin niin pieni maa, ja meillä vallitsee sellainen leimakulttuuri, että jos käy ilmi, että olet vaikkapa lestadiolainen, on sinulla heti leima otsassa ja keskustelu loppuu siihen, Takkula huokaa.

Lue lisää Sanansaattajasta 10/19.