
-
Connector.
Yleinen
Etelä-Pohjanmaalla tarjotaan juurileipää Raamatusta
29.08.2019
Onko mitään herkullisempaa kuin tuore taikinajuureen leivottu juurileipä? Sillä jaksaa pitkään. Juurileipä on aito, alkuperäinen ja turvallinen, todetaan Sleyn Etelä-Pohjanmaan syksyn toimintaa mainostavassa ilmoituksessa. Kyseessä ei kuitenkaan ole diakoninen ruoka-apu, vaan alueen yhteen kootut raamattuillat.
− Raamattu on Jumalan sanaa, elämän leipää. Me haluamme tarjota sitä alkuperäistä ja juurevaa, ehtaa tavaraa. Yllättävän paljon tilaisuuksia syksyksi järjestyi, listalla on tällä hetkellä noin 50 iltaa. Toivomme, että ihmiset ottaisivat oman Raamattunsa mukaan. Hiljennytään ja mennään sanan eteen yhdessä, saadaan elämään voimaa ja iloa, luottamusta Jumalan huolenpitoon, kertoo aluejohtaja Esa Luomaranta.
− Perinteisillä leipäresepteillä mennään. Me jatkamme syksyllä aloitetuilla Vanhan Testamentin teksteillä. Toiveena on tietysti, että tässä kävisi toteen se Raamatun ennustus, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan, täydentää Etelä-Pohjanmaan piirivastaava Ari Juupaluoma.
Ensimmäinen Juurileipää Raamatusta -tilaisuus järjestetään Ilmajoella maanantaina 2.9. Tarkemmat tiedot tapahtumista löydät tapahtumakalenterista sanahaulla “Juurileipää”.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Diakoniatyöntekijän arkea Keniassa
- 150 edustajaa kahdeksasta järjestöstä koolla: historiallisessa Kirkkokansan symposiumissa sydämellä kirkko ja tunnustus
- Rukoillaan rauhaa
- Lähetit tavattavissa kotimaassa
- Sley juhli 20-vuotista yhteistyötä Viron kirkon kanssa – katse kohti tulevaa: uudet lähetit kentälle syksyllä
- Kevätkeräys 2025: Lahjoita perheille ja nuorille puhtaampi Evankeliumijuhla
- Kevään merkkejä
- Japanin internetlähetystyön terveisiä
- Mistä toivo löytyy?
- HARTAUS: Mihin kiinnitän katseeni?