Entinen feministi 

Soili Haverinen ajatteli ala-asteikäisenä, että tytöt ovat kaikessa parempia kuin pojat. Nykyään hän on sitä mieltä, että kristinusko antaa naiselle suuremman arvon kuin feminismi.  

Kirkolliskokouksen ruokailussa päät kääntyivät viime syksynä. Konservatiivina tunnettu kirkolliskokousedustaja Soili Haverinen huomasi yllätyksekseen ihmisjoukossa hyvän ystävänsä, joka on nainen ja pappi. Haverinen hihkaisi ilosta ja ryntäsi halaamaan tätä kirkolliskokouksen varajäsentä, jonka kanssa hän vietti kokousviikon aikana paljon aikaa.  

Miksi kahden naisen kohtaaminen ja ystävyys olivat joillekin yllätys?  

Koska Soili Haverinen on feminismin ja feministiteologian näkyvä kriitikko mediassa, eikä hän salaa myöskään sitä, että hänen näkemyksensä mukaan pappisvirka kuuluu miehelle. 

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten Haverisesta tuli Priscilla-yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Yhdistyksessä toimii naisteologeja, jotka eivät halua ottaa pappisvihkimystä. Se kertoo nettisivuillaan, että yhdistyksen tarkoituksena on ”tukea herätyskristittyjen naisteologien hengellistä kutsumusta ja identiteettiä sekä edistää heidän toimintamahdollisuuksiaan Suomessa”.  

Soili Haverinen on Sleyn Helsingin Luther-kirkon teologi ja hänen puolisonsa Martti Haverinen on kirkon pastori. Kirkolliskokouksessa vaikuttamisen lisäksi hän toimii Helsingin hiippakuntavaltuustossa, kirkkovaltuutettuna Vantaan seurakuntayhtymässä sekä Tikkurilan seurakuntaneuvostossa.

”Kiintiönainen” 

–Olin kova feministi, Soili Haverinen sanoo muistellessaan itseään ala-asteikäisenä.  

Hänen esikuvansa oli Peppi Pitkätossu – tyttö, jota kukaan ei määräillyt ja joka pärjäsi itse.  

Haverinen kuvaa tuolloista feminismiään ”toisen aallon feminismiksi”: hän oli vakuuttunut siitä, että tytöt ovat kaikessa parempia kuin pojat ja pojat ovat tyhmiä ja heikkoja.  

–Omassa elämässäni minun oli pakko alkaa pitää huolta itsestäni aika pienenä.  

Haverinen oli 17-vuotias, kun hän muutti kaksossiskonsa kanssa asumaan omilleen. 

Lahdessa kasvaneen Haverisen vanhemmat erosivat hänen ollessaan ala-asteen toisella luokalla. Soilin isä kasvatti hänet, kaksossisko Sonjan ja isosisko Sadun. 

–Saimme iskältä hyvät eväät elämään. Iskä oli taloudellisesti kovilla ja teki kovasti töitä. Vaikka 1990-luvulla oli lama-aika, iskä ei onneksi ollut työttömänä. Hän kantoi vastuunsa.  Arvostan häntä tosi korkealle. 

Haverisen lapsuuskodissa oli ”hyvät arvot ja tiukka kuri”. Lapsilta odotettiin paljon. 

–Minulle ei koskaan sanottu, että en voisi tehdä jotain siksi, että olen tyttö. Myös sekopäinen huumori on aina kuulunut meidän arkeen, Haverinen kertoo. 

Hän on sitä mieltä, että isän kasvattamana naisena hänen on ollut helppo olla mukana herätysliikepiireissä, missä hän on usein ollut ainoa nainen reilusti itseään vanhempien miesten joukossa. Haverinen sanookin hymyillen, että hänen on tehnyt mieli vitsinä teettää itselleen paita, jossa lukee ”kiintiönainen”. Yksi nainenhan on aina ollut hyvä pyytää mukaan, jottei jokin asioista päättävä konservatiivikristittyjen porukka olisi ”all-male panel”, vain miehistä koostuva joukko.  

Haverinen kokee, että konservatiivimiehet ovat yleensä ottaneet hänet vakavasti naisena ja teologina.  

–Olen varmaan käyttäytynyt niin, että minua täytyy kuunnella. Vaikka on kyllä ollut joitakin henkilöitä, joille on ollut ongelma, että olen sanonut hyvin suoraan näkemykseni. 

Haverinen tunnustaa myös, ettei ole itsekään aina käyttäytynyt kovinkaan kunnioittavasti kaikissa tilanteissa. Teologian opiskelijana hän kerran keskeytti kahdesti silloisen arkkipiispan puheen Suomen teologisessa instituutissa.  

–Minulla alkoi keittää. 

Naapurirapun pyhäkoulu 

Soili Haverinen oli kiinnostunut uskonnoista ja filosofiasta jo alakouluikäisenä. Arkkitehtuuri, tähtitiede ja luonnontieteet yleensäkin kiehtoivat häntä myös. 

–Monilla samanikäisillä tytöillä oli heppatyttövaihe. En ymmärtänyt heitä. Meillä ei ollut yhteistä kieltä.  

Haverisen perheessä suhtauduttiin kristinuskoon myönteisesti. Kirkossa käytiin jouluna ja joskus muulloinkin. Naapurirapussa asuva uskovainen nainen piti pyhäkoulua, jossa Haverinen ja hänen siskonsa kävivät alle kouluikäisinä.  

–Siellä opimme ihan oikeita asioita. Hengellisten laulujen kautta Jeesus tuli minulle rakkaaksi.  

Kun perhe muutti toiseen kaupunginosaan, jäi pyhäkoulukin. Haverinen luki kirjaston hyllyistä kaiken uskontoihin liittyvän, mitä löysi. Häntä kiinnostivat muun muassa parapsykologia ja okkultismi. 

Teini-ikään mennessä Haverinen omaksui itämaisen uskonnollisuuden lisäksi myös hippiaatteen. Hän oli maailmanparantaja, joka vietti aikaa Lahden Kasisalilla, kaupungin ylläpitämässä tilassa, jossa nuoret aktivistit kokoontuivat. Kaulassa roikkui aina iso rauhanmerkki.  

Mistä hippiajattelu tuli? 

–Se liittyi tasa-arvoajatteluun ja haluun tehdä maailmasta parempi paikka, Haverinen vastaa. 

Mutta sitten tuli yksi uskonnontunti.  

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 1/23