ELY:stä kirkon lähetysjärjestö?

Terveiset taas kirkolliskokouksesta! Maanantai-iltapäivänä 7.11. kokous kävi mielenkiintoisen keskustelun kirkon lähetystyöstä. Saimme pöydälle Evankelisen lähetysyhdistyksen (ELY ry) hakemuksen hyväksymisestä kirkon lähetysjärjestöksi. Piispainkokouksen esityksen mukaisesti tämä nuori evankelisen taustan omaava järjestö lisättäisiin kirkon lähetysjärjestöksi seitsemän muun joukkoon. Asiasta käytiin lähetekeskustelu.

Joka on istunut tässä salissa tarpeeksi pitkään, aavistelee jo puheenvuorojen sisällön. Suomen Lähetysseuran johtaja Rolf Steffansson peräänkuulutti pohdintaa siitä, miten kirkon ykseys toteutuu ja näkyy suomalaisessa mallissa, jossa kirkon lähetystyö on kovin monen eri järjestön vastuulla. Steffansson ei halunnut toisen lähetysjärjestön edustajana puhua sen enempää ELY:n hyväksymisen puolesta kuin vastaan. Edustaja Viivi Ali-Löytty puolestaan totesi, että nykyisessä tilanteessa enemmistö lähetysjärjestöistä ei jaa kirkon virallista virkakäsitystä. Jos ELY hyväksyttäisiin, tilanne alkaisi olla tasan. Ali-Löytty jatkoi, ettei kannata järjestöjen lisäämistä, mutta ehdotti, että jos ELY hyväksytään, pidetään järjestöjen määrä vakiona: otetaan yksi sisään ja pullautetaan yksi ulos. Pudotusperiaate olisi silloin sitoutuminen kirkon virkakäsitykseen. Edustaja Pekka Niiranen vastasi, ettei asia ehkä kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen. ELY ilmoittaa toimivansa sekä kotimaassa että lähetyskentillä paikallisen kirkon järjestyksen mukaisesti, mikä Niirasen mukaan herättää kysymyksen, vastustaako ELY:n lähetti rajan itäpuolella naispappeutta mutta hyväksyy sen tällä puolella rajaa.

Useimmat puheenvuorojen käyttäjistä puhuivat lämpimästi lähetystyön puolesta. Monet muutkin kuin lähetysjärjestöihin sitoutuneet edustajat pitivät useamman järjestön mallia hyvänä mm. siksi, että lähetystyön profiili todennäköisesti pysyy siten kirkkaampana kuin siinä tapauksessa, että lähetystä hoidettaisiin yleiskirkollisesti, ”hajuttomasti, mauttomasti ja värittömästi”, kuten edustaja Jari Kemppainen veisteli.  Toisaalta edustaja Tapani Rantala kyseli, miten lähetysjärjestöissä toteutuu seurakuntien omistajuus. Rantala muistutti, että seurakunnat ovat kyllä Lähetysseurassa jäseniä.

Yksikään puheenvuoron käyttäjistä ei yksiselitteisesti vastustanut ELY:n hyväksymistä kirkon lähetysjärjestöksi. Jotkut, esim. edustaja Heikki Sariola, totesivat virallisen statuksen selkeyttävän tilannetta seurakunnissa, joissa ELY:llä on toimintaa, kuten heillä Kurikassa. Edustajat Tapio Tähtinen ja Ali-Löytty kylläkin arvelivat kriittisesti, että järjestöjen lisääminen pienentäisi kunkin järjestön siivua yhä kapoisemmaksi käyvässä kakussa. Piispa Jolkkonen kuitenkin muistutti, että lähetystyön kannatus ei ole vakio, vaan se voi jopa kasvaa. Tätä hän perusteli esittelemällä kannatuslukuja, joista suurimmat koostuivat vapaaehtoisesta kannatuksesta. Sleyn lähetysjohtaja, edustaja Ville Auvinen myönsi Steffanssonin tavoin olevansa asiassa jossakin määrin jäävi. Jos joku oli odottanut Auvisen pyrkivän torppaamaan uuden kilpailijan kentälle tulemisen, hän pettyi: Auvinen totesi iloitsevansa siinä tapauksessa, että tulevaisuudessa kirkon virallisten järjestöjen joukossa olisi kahden sijasta kolme evankelisen liikkeen pohjalta syntynyttä lähetystyötä tekevää järjestöä.

Itse seurasin mielenkiinnolla keskustelua. Sormi kyllä käväisi jossakin vaiheessa puheenvuoronapilla, mutta kun asia kuitenkin etenee perustevaliokuntaan, päätin hillitä itseni. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että hengellisessä työssä omistajuus on luovuttamattoman tärkeää: jokainen osallistuu aivan erilaisella alttiudella oman hengellisen kotinsa tekemään työhön kuin johonkin etäiseen työmuotoon, jonka sisällöstä ei ole varma tai johon ei luota. Seitsemää tai kohta toivottavasti kahdeksaa järjestöä tukevat ihmiset ovat sitä paitsi seurakuntien jäseniä eivätkä mitään ulkopuolisia. Eivät myöskään hallinnolliset seurakuntayksiköt tunne omistajuutta, mutta seurakuntalaiset tuntevat.

Eniten lähetekeskustelussa iloitsin siitä, että puheenvuoron käyttäjistä niin moni piti lähetystyötä keskeisenä kirkon tehtävänä. Niin kallisarvoista se onkin, että kaikkea, mikä edistää maailman evankelioimista, on lämpimästi kannatettava. Vai voimmeko olla eri mieltä kuin Herran apostoli, joka iloitsee, “kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan“. (Fil. 1:18)