Elämän leipää

Armonkallion messuyhteisö kokoontuu Lappeenrannassa Sammonlahden lähiössä. Sen viikkotoimintaan on kuulunut jo useamman vuoden ajan maanantainen leipäjakelu, joka lievittää omalta osaltaan lappeenrantalaisten hätää.

Sammontorin liikekeskuksen liepeillä on maanantaina aamulla hiljaista. Nelisen kilometriä Lappeenrannan keskustan länsipuolella nousee punatiilinen pyöreä rakennus, joka muodostaa niinikään pyöreälle sisäpihalleen taivasalla olevan ostoskeskusalueen. Liiketilat aukeavat kehän sisäpuolelle. Muutama koiranulkoiluttaja kulkee hengitys joulukuisessa pikkupakkasessa huuruten. Vain kahdessa liiketilassa palaa valot: asukasyhdistyksen tilassa tehdään jouluaskarteluja ja Evankeliumiyhdistyksen Armonkalliolla lastataan leipää ja muita elintarvikkeita ovesta sisään. 

Evankeliumiyhdistys on pitänyt kotiaan Sammontorin liikekeskuksessa kuuden vuoden ajan. Ikkunat ovat tulleet jo ohikulkijoille tutuiksi. Maanantaiaamuna kello kymmenen aikaa paikalle on kokoontunut kourallinen vapaaehtoisia ottamaan vastaan elintarvikekuormaa. Pöydille nostellaan laatikoittain leipäpusseja, jonkin verran pullaa ja toistakymmentä jogurttipurkkia ja maitotölkkiä. 

Sammonlahden lähiö ylittää valtakunnallisen uutiskynnyksen yleensä lähinnä vähenevällä kantaväestöllä, markettien uusilla turvamyyjillä ja lopetettavilla palveluilla. Paikalliset tulevat monista eri kulttuuritaustoista ja eri puolilta maailmaa.

– Kun aloitimme Armonkallion toimintaa täällä Sammonlahdessa, teimme jonkin verran katutyötä nuortem parissa. Tavatessamme ihmisiä ymmärsimme nopeasti, ettei tämä lähiö ole aivan rikkaimmasta päästä. Jos tilaisuudessa oli tarjolla jotain, ottajia kyllä riitti, Armonkalliolla töitä tekevä Kirsi ”Kipa” Ryösö kertoo.

Ryösö ei ole suinkaan paikalla yksin. Tavara liikkuu, pöytää katetaan ja kahvia keitetään vapaaehtoisjoukon voimin. Kipa Ryösö siirtyy sivummalle juttelemaan ja rukoilemaan erään jo etukäteen paikalle saapuneen ystävän kanssa. Itä-Suomen kulttuuripiiri on läsnä havaittavalla tavalla: ystävä päättää rukouksensa ortodoksi-kristityille ominaisella tavalla kolmeen ristinmerkkiin. 

Tänään paikalla on viisihenkinen joukko: Inkeri, Vuokko, Seppo, Juha ja Hannele. Vapaaehtoisille itselleenkin tekeminen ja palveleminen on sydämen asia – paikalla ollaan hyvällä asialla. 

Kasvava joukko

Leivänjaon ovet aukeavat tasan kahdeltatoista, mutta siihen on vielä aikaa. Kellon ollessa hieman vaille yhdentoista on kaikki järjestelyt jo valmiina ja vapaaehtoisten joukko istuu pöydän ääreen.

–  Kun saamme kaiken valmiiksi, juomme kahvit. Sitten luemme tekstin hartauskirjasta, rukoilemme Isä meidän -rukouksen ja laulamme yleensä muutaman säkeistön virrestä harjoitukseksi. Saman virren veisaamme sitten ruokajakelun aluksi koko joukolla, Seppo kertoo.

Tällä hetkellä viikottaisesta leipäjakelusta huolehtii neljä eri ryhmää. Jokaisella ryhmällä on vastuuvuoro kerran kuukaudessa.

– Aloittaessamme leipäjakelua vuonna 2013 pohdimme paljon sitä, mistä saisimme tekijöitä tarpeeksi? Jos aloitamme työn, emme voi aivan heti lopettaa sitä. Työ on kuitenkin ollut siunattua. Porukkaa on tullut koko ajan hiljalleen mukaan siten, että alussa oli yksi ryhmä, sitten sen kasvaessa se jaettiin kahteen osaan. Nyt työstä huolehtii neljä vapaaehtoisten joukkoa, ja leipää jaetaan joka maanantai – olipa sitten juhannus tai joulu. Inkeri on joukkomme uusin jäsen. Hän on ollut mukana nyt vajaan vuoden verran, Kipa Ryösö kertoo.

– Hän muutti aivan minun naapuriini ja lähtikin pian mukaan leipäjakelun toimintaan, Vuokko jatkaa vierestä.

Tänään leipäjakelusta huolehtiva joukko on jo varttuneempaa väkeä, mutta mukaan toimintaan ovat löytäneet myös nuoremmat polvet. Koulujen lomien aikaan mukana on auttamassa myös Lappeenrannan varhaisnuoria.

Leipäjakelu tarvitsee paitsi tekijöitä myös jaettavaa. Lappeenrannassa yhteensä seitsemän järjestöä tai seurakuntaa järjestää viikottaista ruoka-apua tarvitseville. Lappeenrannan Evankeliumiyhdistyksen paikallisosaston jäsen Teuvo Eskelinen pyörittää toisella puolella kaupunkia laajempaa ruoka-aputoimintaa. Hänen pakettiautonsa kiertää kauppoja ja leipomoja useampana päivänä viikossa. Eskelinen huolehtii maanantaisin jaettavaa myös Armonkallion väelle.

Hetkeksi puhelun vuoksi sivuun siirtynyt Kipa Ryösö palaa pöydän ääreen ilouutisten kanssa. 

– Tämä näköjään pyörii jo kahteen suuntaan. Sain äsken puhelun eräältä leipäjakelussa käyneeltä ystävältä. Hän haluaa lahjoittaa meille jaettavaksi marja-aroniaa, jota hänellä on itsellään liikaa, on tämä siunattua, Kipa hymyilee kyynel silmäkulmassa.

– Jaettavan ruoan määrä vaihtelee melko paljon. Kauppojen alennettujen hintojen iltamyynnit näkyvät kyllä meilläkin, sillä ylijäävän ruoan määrä on laskenut niiden myötä. Se tarkoittaa vähemmän ruokaa meille jaettavaksi. Onhan se hyvä asia, että ruoka käy kaupaksi, mutta tämäkin on tärkeä apu monelle. Eläkkeet ovat monella pieniä, sairaudet yleisiä ja nuorilla ja maahanmuuttajilla on paljon puutetta, Vuokko pohtii. 

– Mielelläänhän ruokaa jakaisi paljon enemmänkin, erityisesti näitä tuoretuotteita. Mutta me jaamme sen mitä saamme, ja joskus joudumme sanomaan, että olemme pahoillamme, nyt on tarjolla tosi vähän. Mutta aina me rukoilemme, että ruokaa siunaantuisi siten, että sitä riittäisi jokaiselle, Kipa Ryösö jatkaa.

Ja jo vuosien ajan ruokaa on kuitenkin riittänyt joka maanantai. Jaettavat ruoat lajitellaan pöydälle eri kategorioihin: leivät, makeat pullat ja leivokset, tuoretuotteet.

Ovet aukeavat

– On siellä taas mukavasti väkeä, Kipa huudahtaa iloisesti kurkistaessaan pihalle verhon raosta.

Kello on muutamaa minuuttia vaille kahdentoista ja pihalle on kokoontunut iso joukko lappeenrantalaisia. Armonkalliolla yli seitsemän vuoden ajan työskennellyt Kipa tunnistaa monen pihalla odottelevan. Heistä on tullut jo kuin ystäviä – kuulumisia vaihdetaan kadullakin kohdattaessa.

Ovien avautuessa jonossa on turha yrittää etuilla. Jokainen sisääntulija poimii kulhosta itselleen vuoronumeron, jotka on sekoitettu ja aseteltu siten, ettei numeroaan voi valita. Sen jälkeen jokainen saa lämmintä juotavaa ja pientä syötävää. Kahvijonossa puhutaan useampaa kieltä. Paikalla on paljon inkeriläisiä, venäläisiä ja suomalaisia, yli kolmisenkymmentä henkilöä.

– Emme me aina ymmärrä toisiamme, mutta hyvin tämä sujuu, kahvin kaatamisessa avustava Vuokko nauraa. 

Kun jokainen on saanut syötävää ja juotavaa ja löytänyt itselleen paikan, on hartauden aika. Aluksi lauletaan virsi, jota vapaaehtoisjoukolla ehdittiin jo tuntia aiemmin harjoittelemaan. Sen jälkeen Seppo lukee viime sunnuntain evankeliumitekstin ja pitää lyhyen puheen. Eräs paikalle saapunut ystävä esittää vielä toiveen, joka toteutetaan. Koko joukko laulaa viellä yhdessä Sylvian joululaulun. Tunnelma on harras.

Viisi leipää ja kaksi jogurttia

– Sitten numero yksi, Seppo kuuluttaa, ja arvonnassa ensimmäisen vuoronumeron saanut rouva nousee paikaltaan. 

Vapaaehtoiset ovat laskeneet hartauden aikana paikalle kokoontuneen joukon. Sen jälkeen on nopeasti mietitty, kuinka monta kappaletta mistäkin kategoriasta jokainen saa ottaa, jotta kaikille riittää varmasti. 

– Kun ensimmäinen kierros on käyty, katsotaan kuinka paljon ruokaa on vielä jäljellä. Sitten käydään toinen ja ehkä kolmaskin kierros, Seppo kertoo.

Inkeriläisiä on paikalle saapunut useampiakin.

– Arvo on suuri leivälle. Leipä on sana ja leipä on elanto. Me tulimme tänne sekä leivän että sanan takia, Matti Spelman kertoo ja hymyilee iloisesti.

Matti ja Lempi Spelman ovat molemmat inkeriläisiä. Inkeriläiset ovat joutuneet historiansa aikana kokemaan kovia. Heitä on sotien jälkeen luovutettu Neuvostoliittoon, jossa he ovat kokeneet paljon pahaa – esimerkiksi pakkomuuttoja ympäri valtakuntaa. Silti noiden silmien takana ei välky katkeruus vaan elämänilo. Sanan kuuloon he tulevat mielellään.

– Se on siemen, joka on kylvetty jo lapsuudessa, ja antanut kasvun. Tänä päivänä saan olla kiitollinen Herralle. En tiedä kuinka paljon meitä inkeriläisiä täällä Lappeenrannassa on, mutta tilaisuuksissa näemme silloin tällöin toisiamme, ja onhan meitä tänäänkin täällä aika paljon, Matti Spelman jatkaa. 

Vaikka ruokaa tuntuikin olevan tänään tarjolla vähemmän kuin yleensä, tuottaa huolellinen järjestely tuloksensa. Kaikki saavat apua tasapuolisesti. Ja tänään mennään kuin mennäänkin kolmannelle kierrokselle ennen kuin pöytä on tyhjentynyt maitopurkeista, jogurteista, pullapitkoista ja leipäpaketeista. 

Osa jää leipäjakelun jälkeen juttelemaan pidemmäksikin aikaa, osa vaihtaa pikaiset kuulumiset eteisessä ystävien kanssa ja jatkaa matkaa. 

Inkeriläinen Matti Spelman käy Lappeenrannan Armonkalliolla mielellään sanankuulossa.

Nöyryyttä ja palvelemista

Evankelisen liikkeen toiminnan keskiössä ovat sananjulistus ja sakramenttien toimittaminen – kaste ja ehtoollinen. Hädän lievittäminen ja ihmisten auttaminen ovat kuitenkin nekin tärkeässä roolissa kristillisen kirkon toiminnassa.

– Diakonian huomioiminen on minusta myös tärkeää, ihmisillä kun on paljon puutetta. Onhan aihe muutenkin paljon esillä, kun yhteiskunnassa pohditaan, tulisiko vähäosaisista huolehtimisen olla kirkon ja seurakunnan vai yhteiskunnan vastuulla. Minä pidän tästä työstä paljon. Pääsee kohtaamaan monenlaisia ihmisiä, Seppo pohtii. 

Monelle Armonkallion vapaaehtoiselle voimaa antaa paikalle saapuvien ihmisten kiitollisuus saamastaan avusta. 

– Täällä näkee sen todellisen elämän, että mitä se on tänä päivänä. Arki on monella kurjaa. Mutta he ovat kovin kiitollisia ja iloisia siitä, että saavat täältä apua, Inkeri kertoo.

Auttamistyö opettaa myös tekijöitään. 

– On tämä opettanut paljon nöyryyttä, lähimmäisen huomioimista ja palvelemista. Ja aasina olemista. Jumala käyttää meitä kantapääkoulussa, Juha sanoo hiljaa.

Lumi leijailee Lappeenrannan kaduilla. Armonkallion ovet sulkeutuvat ja vuoronumerokulho nostetaan hyllylle odottamaan seuraavaa maanantaita. Leipää ja elämän leipää on taas jaettu.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 26/18.