Elämää ikkunan takana

Olen asunut pariin kertaan elämäni aikana katutasossa, yhdessä rivitaloasunnossa Kannuksessa ja nyt täällä Tartossa. Kannuksen asuntooni oli näkymät takapihalle ja olohuoneeseen viereiseltä tieltä, ainoastaan loppukesästä pensasaita antoi mukavan suojan korkeudellaan. Tartossa heti olohuoneen ikkunan alla on jalkakäytävä, joka on kävelijälle hyvällä katselukorkeudella sisälle. 

Tässä olen huomannut selkeän kulttuurieron. Suomalainen vilkaisee kyllä mielellään toisten kotiin sisälle, mutta jos asukas sattuu katsomaan takaisin, pää kääntyy hyvin nopeasti kulkusuuntaan. Mutta virolainen voi tuijottaa hyvillä mielin aika pitkäänkin. Muutamalle olen vilkuttanutkin sisältä, kun on ilmeisesti niin kiinnostavaa katseltavaa löytynyt. Kesällä kävin itse asiassa parit keskustelutkin avoimesta ikkunasta muutaman huutelijan kanssa, ja yhdelle annoin eväsleivänkin pyynnöstä matkaan. 

Viime viikolla olin mukana järjestämässä nuorten jumalanpalvelusta. Kahvitteluosuudessa virisi pientä keskustelua muutaman kanssa siitä, että miten tehdä luterilaista nuorisotyötä. Harmillisesti jutunaihe siirtyi heti muualle, mutta jäin miettimään asiaa. Tuo jumis aloitettiin parin seurakunnan kesken tavoittavana työmuotona, ja toki korkein toivein. Nuoret tekevät sitä nuorille, meitä vanhempia nuoria on myös mukana erilaisissa tehtävissä, ja kynnystä tulla mukaan on tarkoituksella viilattu mahdollisimman alas. Ja on sen kautta muutamia tavoitettukin mukaan, ja kuitenkaan ei kovin montaa. Kuten Virossa muussakin kristillisessä nuorisotyössä, tavoittaminen ja löytäminen ovat useimmiten melko pitkissä ja nihkeissä kantimissa. 

Kun palailin perjantai-iltana tuosta jumiksesta kotiin, otin kuvan Emajoelle päin läpi bussipysäkin jäätyneen ikkunan. Pakkanen oli taiteillut siihen kauneuksia, ja rannan valoja oli sen läpi kaunis katsella. Mietin samalla myös sitä, että kuinka moni virolainen jää katselemaan ulkoa kauniin lasin läpi, mitä kirkossa tapahtuu. Katselemaan kristittyjen elämää, punnitsemaan, että kannattaako mennä sisälle. Osa seurakunnista ja kristityistä on koristellut omilla teoilla ne lasit niin hienoiksi, että sisällä on hyvä viihtyä ja kaunis olla, mutta ulkoa tullessa voi pelottaa, että minä en kelpaa tuommoisia tekemään. Tai toinen laita, jossa on helppo ylenkatsoa kristittyjä, kirkkoja, ja tuomita mielessään typeräksi kaikki sinne viittaavakin. 

Ja katsellaan toki myös sisältä ulos. Millaisin silmin minä katselen kodistani, kirkostani, kappelistani ulos? Avaanko minä tarpeeksi usein ikkunat kutsuvasti auki? Muistanko kutsua uskollisesti, vaikka yhtä ihmistä mukaan? 

Rukousaihe: Viron kristityille rohkeaa ja iloista mieltä kertoa omasta uskosta ja kutsua mukaan.