Ekologisia alttarikukkia

Agatha Christie -filmeissä näkee silloin tällöin, että pienen englantilaiskylän kirkon kukista vastaa vapaaehtoisten seurakuntalaisten ryhmä. Samaan ilmiöön törmää oikeassakin elämässä. Monissa Keski-Euroopan kirkoissa alttarikukkien tuominen on yksi niistä tehtävistä, jotka on uskottu maallikoille. Suomessa alttarikukista vastaavat useimmiten suntiot, mutta esimerkiksi Luther-kirkoilla toimii maallikkojen kukkatiimejä. Tehtävä sopiikin hyvin kukista ja kauneudesta pitäville seurakuntalaisille.

Kukkavastaavan on hyvä tuntea jonkin verran jumalanpalveluselämää ja kirkon perinteitä, mutta mitään spesialistitaitoja ei tarvita. Ohjeita löytyy netissäkin olevasta oppaasta Palvelkaa Herraa iloiten. Jumalanpalveluksen opas. Opas antaa suuntaviivoja, mutta kannustaa luovuuteen: ”Kukkien valinnassa vallitsee suuri vapaus”. Alttarin kukat eivät saa viedä huomiota pääasialta – alttari ei ole mikään kukkapöytä. Niillä on kuitenkin oma paikkansa.

Kukkien yksi tarkoitus on kaunistaa kirkkotilaa. Rakentaessaan pyhäkön Herralle jo Salomo halusi koristella sen kukin (1. Kun. 6:18, 29, 32, 35). Alttarikukat kertovat luomakunnan kauneudesta ja runsaudesta sekä Luojan hyvyydestä.

Kukkien tarkoitus on omalla tavallaan viestiä kirkon sanomaa. Raamatussa ja kirkon perinteessä kukkia on käytetty vertauskuvana monista eri asioista. Seuraavassa joitakin esimerkkejä: Jeesuksen mukaan kedon kukkanen on vaatetettu kauniimmin kuin Salomo, mikä kertoo Jumalan huolenpidosta (Luuk. 12:27). Laulujen laulussa Saaronin lilja on kuva kauniista rakastetusta (Laul.l. 2:1), puutarhan kukka morsiamesta (Laul.l. 8:13) ja omenapuu sulhasesta (Laul.l. 2:3). Kaikki nämä ovat kuvia Jeesuksen ja seurakunnan suhteesta. Laulujen laulu 2:12 käyttää kukkien kasvua maasta kuvana rakkauden ajasta, jolloin morsian saa omakseen sulhasensa. Kukat alttarilla kutsuvat siis Kristuksen morsianta, seurakuntaa, ehtoollispöytään. Monissa Raamatun teksteissä kukkien puhkeaminen loistoon kertoo pelastuksen ajasta, joka koittaa maailmalle (Jes. 35:1, Hab. 3:17-18).

Tapa tuoda alttarille leikkokukkia, jotka jätetään kuihtumaan, kertoo elämän katoavaisuudesta (Jes. 40:6-8, Job. 14:2, Ps. 103:15, 1. Piet. 1:24). Leikkokukkasääntö ei ole kuitenkaan ehdoton, esimerkiksi Roomassa olen nähnyt alttarilla sekä muovikukkia että ruukkukukkia.

Kirkkovuosi ja sen juhlat voidaan ottaa huomioon kukkia valittaessa. Juhlapäivinä voidaan tuoda suurempia ja vaikuttavampia asetelmia, kun taas paastonaikaan sopii yksinkertaisuus. Pitkäperjantaina alttarilla on viisi tummanpunaista ruusua muistuttamassa Jeesuksen haavoista. Marianpäivänä alttarilla voi olla valkoisia liljoja. Lisää ideoita on yllämainitussa oppaassa. On tosi hienoa, jos kesäkaudella kukat ovat luonnonkukkia tai ne on tuotu seurakuntalaisten omasta pihasta.

Kun nykyään pyritään suosimaan ekologisuutta ja lähituotantoa, on selvää, että samat periaatteet koskevat myös niitä kukkia, jotka seurakunta tuo kirkon alttarille. Miksi ostaa kukkia, jotka on tuotu Suomeen lentokoneella kaukaa, kun kauneimmat ja sopivimmat kukat saadaan läheltä, omasta pihasta tai läheisestä puutarhasta? Ruotsissa jotkut seurakunnat ovat ruvenneet jopa kasvattamaan itse alttarikukkia.

Miksi ostaa kukkia, jotka on tuotu Suomeen lentokoneella kaukaa, kun kauneimmat ja sopivimmat kukat saadaan läheltä, omasta pihasta tai läheisestä puutarhasta?

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 14/19.