Ei valtiokirkkoteatteria

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon tämänpäiväinen vierailu kirkolliskokouksessa oli enemmän kuin pelkkä kohteliaisuuskäynti. Ministeri käsitteli puheessaan koronapandemiaa ja kirkon roolia kriisissä elävien auttamisessa. Puhe ei pitäytynyt vain aineellisessa avustamisessa, vaan muistutti myös henkisestä ja hengellisestä avusta. Ministeri muistutti myös, että kirkon on opetettava suomalaisia tuntemaan oma uskontonsa, jotta he kykenisivät kohtaamaan omanarvontuntoisesti toisenlaiset vakaumukset.

Herätysliikeihmisenä joutuu usein kritisoimaan kirkkoa sen haparoidessa keskeisimmän sanomansa kanssa. Yksipuolista olisi silloin olla näkemättä kaikki se hyvä, jota kirkossamme on ja mitä se tekee. Sen toimintakenttähän ei rajoitu vain kotimaahan, vaan järjestöjensä välityksellä kirkon pitkä käsivarsi jakaa jatkuvasti evankeliumia ja apua maan ääriin asti. Esimerkkinä tästä Viro, josta Saarikko kertoi oman muistonsa -90-luvulla, jolloin hänen kotipaikkakunnaltaan avustettiin köyhää ystävyyskuntaa ja -seurakuntaa.

Aikaisemmista ministerivierailuista poiketen ministeri piti puheensa istuntosalissa. Poikkeusjärjestelyjen takia onnistui myös kysymysten tekeminen ministerille. Ministeriltä tiedusteltiin sitäkin, mitä hän pitää suurimpana ongelmana kirkon ja valtion suhteissa ja miten hän ongelman ratkaisisi. Ministeri vastasi, ettei hän ole havainnut suhteissa mitään suuria ongelmia. Pikemmin hän näki aivan asiallisena sen, jos kirkko ei kaikessa ole samaa mieltä eduskunnan tai hallituksen kanssa. Arvojensa ja vakaumuksensa perusteella kirkolla voi olla jostakin asiasta oma käsityksensä.

Tämäntyyppisiä helmiä ministerin puheessa ihailin. Puheesta ja sitä seuraavista vastauksista välittyi valoisa ja myönteinen suhtautuminen kirkkoon ja sen työhön, mutta johdonmukaisesti vältettiin valtiokirkkohaamun kutsuminen paikalle. Äärettömän tärkeää tämä on meille kirkollisille toimijoille. Tällä viikolla keskustellaan nimittäin jälleen avioliittokäsityksestä. Joillekin merkitsee paljon se, että joku asiasta innostunut oikeustieteen professori ärhentelee kirkolle sen avioliittokäsityksestä. Kenenkähän suulla pitäisi kertoa se, että kirkon avioliittokäsitys ei muutu sillä, että eduskunta äänestää sukupuolet neutraaleiksi? Kuka suomentaisi kaikille piispoille ja papeille sen, että hallinto-oikeuksien päätökset eivät ole teologiaa? Kirkon ei ole mikään pakko muuttaa avioliittokäsitystään. Näin toimitaan oikeusvaltiossa. Uutisista olen oppinut, että Suomi pitää tärkeänä oikeusvaltioperiaatteen toteutumista EU:ssa. Pari Itä-Euroopan maata mainitaan säännöllisesti tarkkailuluokkavaltioina. Sitä suositeltavampaa olisi, että oma vaellus olisi esimerkillistä. Vielä kun täällä istuvan edustaja Niilo Räsäsen kansanedustajapuolison ei tarvitsisi toistuvasti käydä Pasilan poliisitalolla kuulusteltavana lausumista, joita hän ei todistettavasti ole koskaan sanonut, vahvistuisi kummasti oma luottamukseni oikeusvaltio-Suomeen.