Diktatuuriakin vahvempi voima

 

Kyung-Soo Kim kuului Pohjois-Korean valtaeliittiin. Hänen tehtävänään oli vakoilla kristittyjä, joilla huomasi kuitenkin pian olevan jotain valtaakin arvokkaampaa. Lopulta vainoajasta tuli vainottu.

Suomessa vieraileva pohjoiskorealainen Kyung-Soo Kim on mitä lämminhenkisin mies. Hän avaa ovia toisille ja tervehtii kaikkia kohteliaasti kielimuurista huolimatta. Rakkaus Kristuksen evankeliumia kohtaan kuuluu hänen puheistaan. Se näkyy myös hänen elämässään: Kristuksen vuoksi hän on ollut valmis riskeeraamaan asemansa, kotinsa ja jopa henkensä.

Pohjois-Korean hallinnon näkökulmasta Kyung-Soo on vaarallinen mies. Kim-suvun valtaannousun ja Korean sodan (1950–1953) jälkeen kristinuskoa on pidetty tuhoisana yhdysvaltalaisten imperialistien uskontona, joka uhkaa maan kommunistista hallintoa ja sosiaalista järjestystä. Kun totalitaristisessa yhteiskunnassa valta perustuu pelkoon ja uhkailuun, kristityt ovat uhka, sillä heille kuolema ei olekaan kaiken loppu.

– Kristityt ovat yhteiskunnallisesti erityisen vaarallisia, koska he uskovat ylösnousemukseen, joten johtaja Kimei voi pelotella heitä uhkaamalla heidän henkeään, Kyung-Soo sanoo.

Kaikenlainen uskonnon harjoittaminen yhteisistä kokoontumisista Raamatun omistamiseen on ankarasti kielletty, sillä se nähdään petturuutena valtiota kohtaan. Valtio valvoo elämän jokaista osa-aluetta: poliisin ja tiedustelupalveluiden tekemät tarkastukset ovat arkipäivää, ja kansalaiset opetetaan ilmiantamaan toisiaan viranomaisille. Pelko ja piileskely ovat jokapäiväistä todellisuutta. Kiinnijääminen voi tarkoittaa karkotusta, vankeutta epäinhimillisissä olosuhteissa tai kuolemanrangaistusta. Vainottuja kristittyjä tukevan Open Doors -järjestön World Watch List (WWL) -raportin mukaan Pohjois-Korea onkin ollut maailman huonoin maa elää kristittynä lähes poikkeuksetta koko 2000-luvun ajan.

Kimilsungismia äidinmaidossa

Kyung-Soo syntyi vuonna 1971 perheeseen, joka kuului Pohjois-Korean valtaeliittiin. Se tarkoitti muun muassa sitä, että muusta väestöstä poiketen hänen oli mahdollista päästä korkeakouluun ja työllistyä valtion virkaan.

– Koko koulutukseni tähtäsi siihen, että voisin työskennellä johtotehtävissä, Kyung-Soo kertoo.

Koulutus tarkoitti valtion ideologian omaksumista. WWL 2024 -vainoraportin mukaan kimilsungismi, johtajaperheen ympärillä pyörivä uskonnonkaltainen ideologia, on tärkein oppiaine päiväkodista yliopistoon. Mediassa ja kouluissa kristinusko esitetään negatiivisessa valossa: kristittyjen väitetään olevan varkaita, huijareita, vakoojia ja kansan pettäjiä.

Koska Pohjois-Koreassa uskontoa ei saa pitää julkisesti esillä, evankeliumi voi levitä vain ihmiseltä toiselle läheisten ihmissuhteiden kautta. Kyung-Soo kohtasi kristinuskon ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, kun hän ystävystyi Li-nimisen miehen kanssa.

– Aluksi en tiennyt, että hän oli kristitty, saati pastori, mutta hänen uhrautuva toimintansa kosketti minua. Mietin, kuinka hän voi olla niin hyvä ihminen, Kyung-Soo muistelee.

– Eräs sihteeri oli määrätty valvomaan Li:tä ja raportoimaan hänen tekemisistään, mutta hän saikin tuberkuloosin. Ainoa henkilö, joka oli sairastavan sihteerin vieressä auttamassa, oli pastori Li. Hän pyyhki verta potilaan suupielistä, syötti riisiä lusikalla ja käytti suihkussa. Ihmettelin, mikä tekee hänestä näin hyvän miehen. Sitten Li kertoi olevansa kristitty, Kyung-Soo kertoo liikuttuneena.

– Silloin mietin, mikä on tämä kristinusko, johon tämä hyvä mies uskoo.

Vainoajasta vainotuksi

Vuonna 1996 Kyung-Soo määrättiin valvomaan 45:ttä kristittyä perhettä. Pastori Li oli erityisen suurennuslasin alla, sillä hän oli yhteisön johtaja. Kyung-Soonin tehtävänä oli selvittää, yrittävätkö kristityt levittää uskoaan muille.

– Ei minulla ollut oikeutta päättää, haluanko tehdä sitä työtä vai en. Minulle oli annettu tämä tehtävä, joten minun oli pakko tehdä se, Kyung-Soo selittää.

Vaikka hän olikin kuullut kristinuskosta aikaisemmin, vuoteen 1996 mennessä hän ei ollut vielä päättänyt, olisiko hän uskollinen valtiovallalle vai Jeesukselle. Kaksi arvomaailmaa joutui törmäyskurssille.

– Toisaalta oli minulle opetetun moraalin mukaista, että teen työni kunnolla. Toisaalta taas kristityt olivat läheisiäni. He eivät olleet tehneet mitään pahaa, mutta minun ilmiantojeni takia he joutuisivat kuolemaan. Vaikka Jumala ei ollut minulle vielä kovin tärkeä, en halunnut kristittyjen kuolevan ilman syytä, hän kertoo.

Valvottuaan kristittyjä noin puolen vuoden ajan Kyung-Soo sattui vierailemaan Lin kotona juuri silloin, kun seurakunta kokoontui siellä salaa.

– Ihmiset rukoilivat, ja heidän keskellään oli Raamattu. Minun olisi pitänyt kirjoittaa tilanne ylös ja ilmoittaa viranomaisille. Olin lähdössä pois teeskennellen etten nähnyt mitään, mutta Li piti housunlahkeestani kiinni ja kehotti istumaan alas, hän muistelee.

Kyung-Soo kertoo, että silloin hän päätti lopettaa valvonnan. Li esitteli hänelle Raamattua ja opetti luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja siitä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.

– Ymmärsin, että kaikki mitä Li oli kuuden vuoden ystävyytemme aikana puhunut, oli peräisin Raamatusta.

 “Jumala pelasti minut”

Seuraavana vuonna Kyung-Soo ja Li kiertelivät ympäri Pohjois-Koreaa auttamassa nälkää näkeviä ihmisiä. Heitä oli paljon, sillä 1990-luvulla Pohjois-Koreaa ravistelivat tulvat ja talousvaikeudet. Auttamis- ja evankelioimistyötä tehdessään Kyung-Soo jäi kiinni ja joutui vankeuteen. Olot vankilassa olivat täysin epäinhimilliset.

– Olin vankilassa 120 päivää. Yleensä vangit kuolevat parin kuukauden sisällä, sillä siellä annetaan hyvin vähän ruokaa: joskus ei mitään, joskus kahvikupin kokoinen nuudeliannos päivässä. 20 neliömetrin sellissä saattoi olla 30 vankia, ei siellä voinut liikkua ollenkaan, hän kuvailee.

Kyung-Soonia kidutettiin ja hänet yritettiin saada kertomaan, keneltä hän oli kuullut kristinuskosta ja keille hän oli puhunut siitä.

– En voinut kertoa heille mitään, sillä minulla oli kytköksiä niin moneen henkilöön. Heidän henkensä oli minun omaani tärkeämpi. Jeesus oli kuitenkin koko ajan minun kanssani, hänen avullaan minä selvisin, Kyung-Soo kertoo.

Vankilassa Kyung-Soonin terveydentila romahti, ja lopulta lääkäri arvioi hänen elävän enää vuorokauden. Vasta silloin hän pääsi pois vankilasta. Hengissä selviäminen oli yllättävää.

– Jumala pelasti minut, ja nyt olen tässä, hän toteaa.

Kyung-soo ja hänen vaimonsa karkotettiin lopulta maasta, ja he siirtyivät asumaan vuoristoon Kiinan puolelle. Siellä he saattoivat lukea Raamattua.

– Pidin Kiinassa eräänlaista raamattukoulua omassa kodissani, Kyung-Soo kertoo.

– Etelä-Koreasta tuli vieraaksemme pastori, joka kertoi minulle, kuinka pääsen töihin Korean suurlähetystöön Myanmariin. Pidän häneen yhteyttä edelleen, hän hymyilee.

Pitkä pakomatka päättyi viimein vuonna 2003, kun Kyung-Soo asettui Etelä-Koreaan, missä hän asuu edelleen vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa.

Työtä ja toiveita

Tulevaisuudessa Kyung-Soo toivoo voivansa palvella siinä tehtävässä, minkä hän on aikanaan saanut Jumalalta, eli kertomalla pohjoiskorealaisille Jeesuksesta. Sen lisäksi hänellä on toinenkin haave.

– Toivon, että Jumalan avulla Koreat voisivat yhdistyä.

Kyung-Soo tahtoo rohkaista kaikkia Pohjois-Korean vainojen keskellä eläviä kristittyjä.

– Tiedän, että elämänne on vaikeaa. Te tiedätte itsekin, miksi saatte osaksenne huonoa kohtelua: uskonne takia. Te kuitenkin tiedätte, että vaikka nyt on vaikeaa, on tulossa jotakin paljon parempaa. Haluan sanoa, että kuljette oikeaa tietä.

Suomalaisia kristittyjä hän kehottaa olemaan kiitollisia uskonnonvapaudesta, kuitenkin muistaen niitä kristittyjä, jotka elävät vainojen keskellä.

– Puhukaa pohjoiskorealaisten ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolesta. Rukoilkaa heidän puolestaan, Kyung-Soo pyytää.

Juttu on luettavissa Sanansaattajan printtilehden numerosta 21/2024.

KUVA: Susanna Koivula/Radio Patmos


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: