Baskipappi rakastui Suomeen

Katolisen kirkon yleisvikaari Raimo Goyarrola sai aivoinfarktin mutta ei mennyt heti sairaalaan, koska ensin oli taisteltava kirkon puolesta. 

Eirassa kohoaa taivaalle   häikäisevä keltainen pallo, joka näyttää   etäisesti tutulta. Kevään ensimmäinen päivä on saapunut. Helsingin hiippakunnan piispantalo hikoilee lumia pois. Se näyttää lievästi sanottuna arvokkaalta. Talon yläkerrassa asuu piispa Teemu Sippo, joka on ollut juuri pitkään sairaalassa liukastuttuaan jäällä. Minun on määrä tavata talon alakerrassa hänen oikea kätensä, yleisvikaari Raimo Goyarrola, joka tuleekin hyväntuulisena avaamaan ovea. Hän esittelee seinällä olevan muotokuvakavalkaadin Suomessa vaikuttaneista katolisen hiippakunnan piispoista ja selittää minulle kärsivällisesti kirkkonsa rakenteen. 

Suomessa on virallisesti 15 500 katolilaista, mutta isä Raimon mukaan määrä on todellisuudessa kaksinkertainen. Katolinen kirkko Suomessa kuuluu katolisen kirkon länsimaiseen osaan ja on paavin alainen, Pohjoismaiden katoliseen piispainkokoukseen kuuluva paikalliskirkko. Suomi muodostaa Helsingin katolisen hiippakunnan. Katolisia seurakuntia on Suomessa kahdeksan. Helsingissä toimivat Pyhän Marian ja Pyhän Henrikin seurakunnat. 

Isä Raimo kuuluu Opus Deihin, joka on yksi katolisen kirkon järjestömuodoista. Suurin osa liikkeen maineesta on väritettyä soopaa, mutta kristillinen kilvoittelu otetaan Opus Deissä kuitenkin niin sanotusti tosissaan. Päivittäinen rukouselämä on säännöllisesti rytmitettyä. Suomessa Opus Deillä on muun muassa miesten ja naisten asuinkeskukset sekä kaksi opiskelijakotia nuorille. Keskuksissa järjestetään hengellisiä tilaisuuksia, retriittejä ja opetusta. 

”Rakastuin Suomeen”

Isä Raimo kertoo, että katolinen kirkko kasvaa Suomessa joka vuosi 500 jäsenellä. 

– Suurin osa tulee kasteen kautta, ja myös monet maahanmuuttajat ovat katolilaisia. Ehkä joka viides liittyneistä tulee toisista kristillisistä kirkoista. Sellainenkin ilmiö on olemassa, että luterilaiset liittyvät katoliseen kirkkoon, Goyarrola vahvistaa. 

Ramon Goyarrola on kotoisin Baskimaasta, joka on itsehallintoalue Espanjassa. Goyarrola luki lääkäriksi ja työskenteli Baskimaassa, kunnes sai kutsumuksen ”sielujen lääkäriksi”. Hän ei ole Suomessa tehnyt lääkärin töitä, ”koska siihen ei ole aikaa, jos haluaa olla hyvä pappi”. 

Mutta miten Goyarrola ylipäänsä päätyi Suomeen? 

– Pohjoismaat viehättivät minua jo lapsena. Sitä on vähän vaikea selittää. 

– Tänne muuttaminen oli Jumalan tahto ja kutsumus. Kun edellisen piispan johdolla vietettiin Helsingin hiippakunnan 50-vuotisjuhlapäivää, hän kutsui vieraaksi Opus Dein piispan. Tässä salissa Helsingin piispa pyysi Opus Dein piispaa lähettämään yhden papin Suomeen. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, Goyarrola selostaa. 

Hän väittää, että baskeilla ja suomalaisilla on monia samankaltaisia piirteitä.

– Kuten sisu. Ja Rehellisyys sekä yksinkertaisuus. 

– Baskimaa on paratiisi. Meillä on oma meri.  

Mutta nyt Raimo Ramon Goyarrola on Suomen kansalainen. Hän rakastui Suomeen niin palavasti, että halusi paikallisen etunimen. 

– Ramon on kastenimeni, Raimo on missionimeni. 

Raimona hänen missionsa on, että ”Jeesus olisi jokaisen ihmisen sydämessä ja mielessä”. 

– Että jokainen voisi olla iloinen Jumalan kanssa jo maan päällä ja sitten ikuisesti. Sitä varten kirkko on.

”Kirkkonne on risteyksessä”

Pyydän isä Raimoa arvioimaan Suomen luterilaista kirkkoa. Hän toteaa, että ”kirkko on täällä erikoisasemassa”. 

– Suurin osa ystävistäni on luterilaisia ja sitä kautta tunnen kirkkoa. 

– Kysymys kuuluu, onko olemassa yksi luterilainen kirkko. Kyllä, mutta sen sisällä on eri virtauksia, Goyarrola pohtii. 

Hänen mielestään luterilainen kirkko on tienristeyksessä, ja ”sillä on edessään vakava päätös”. 

– On kaksi suuntaa. Toinen on evankeliumi ja toinen on maailma. Teillä on nyt suuri vastuu. Totta kai kaikki vastaavat, että mennään evankeliumiin. Käytännössä monet perusasiat ovat kuitenkin epäselviä. Sellaiset, kuten ihmiselämä alusta loppuun, avioliitto, hyvä ja paha. Ei saa unohtaa, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. 

– Tunnen hurskaita luterilaisia, jotka haluavat olla Jeesukselle uskollisia. Mutta Jeesus sanoo, että se tie, joka kulkee taivaaseen, on kapea. Jeesuksen armon avulla se on kuitenkin mahdollinen. Maailman tie on helppo. Jeesuksen tie on risti, ja risti on taivaan avain. Se on ainoa tie: ei ole ylösnousemusta ilman kuolemaa ristillä.

– Kirkon opetusviran auktoriteetti on kirkossa tärkeä, koska Jeesus itse on opettaja. Luterilaisen kirkon haaste on saada takaisin tuo auktoriteetti, joka perustuu Jeesukseen ja toimii sakramentaalisesti viran kautta.

– Olipas se pitkä saarna, Goyarrola hekottaa.

Yleisvikaari ei tietenkään halua kommentoida, ketkä luterilaisessa kirkossa ovat menossa maailmaan ja ketkä kohti evankeliumia. 

– Kirkossa on aina riski mennä maailman suuntaan – myös katolisessa kirkossa.

Kysymys apostolisesta suksessiosta

Raimo Goyarrola on Suomen ekumeenisen neuvoston (SEN) hallituksen jäsen. Pitäisikö luterilaisten ja katolilaisten välisiä ekumeenisia suhteita vaalia, vai pitäisikö kaikki luterilaiset käännyttää katoliseen kirkkoon?

– Molemmat, isä Raimo vastaa naama peruslukemilla. 

– Kaikkien kristittyjen ykseyttä tulee etsiä. Kristus on perustanut yhden kirkon. Se on katolinen kirkko. Yksi pyhä katolinen apostolinen kirkko. Historian aikana se on valitettavasti jakautunut.

Goyarrola ei tarkoita sitä, että muissa kirkoissa kirkon Herra ei olisi läsnä. Hän myös väittää, että luterilaisetkin ovat itse asiassa osittain katolilaisia, ”koska he säilyttävät kirkon piirteitä”.

– Luterilaisuushan on syntynyt katolisessa kirkossa. Teidän kirkkonne on osittain katolinen, koska on vain yksi kaste, jonka kautta kuulutte kirkkoon. Te kuulutte kirkkoon, mutta ette täysin. Puuttuu jotain.

Se, mikä puuttuu, on isä Raimon mukaan ”ykseys koko kirkon kanssa”. 

– Kysymys kuuluu, onko luterilaisessa kirkossa apostolinen suksessio, ja siksi kysymme, onko luterilaisessa kirkossa oikea paimenvirka vai ei. 

Apostolinen suksessio tarkoittaa muun muassa sitä, että pappisviran suhteen voidaan muodostaa katkeamaton ketju apostoleista nykypappeihin. 

Vuonna 2017 Suomalainen luterilais-katolinen dialogikomissio julkaisi raportin Kasvavaa yhteyttä – Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta. Osapuolien delegaatioiden johtajina toimivat piispat Simo Peura ja Teemu Sippo. Piispa Peura kuvaili julkaisutilaisuudessa, että ”kirkkojen yhteinen näkemys” on odotettua laajempi. Myös Goyarrola pitää julkaisua merkittävänä. Hän kertoo, että katolisen ja luterilaisen kirkon välisessä dialogissa pohditaan edelleen, onko apostolinen suksessio säilynyt Suomen kirkossa. 

– Tähän liittyy myös naispappeuden merkitys. Onko evankelis-luterilaisen kirkon ehtoollinen aito? Olemme dialogissa luterilaisten kanssa ja pohdimme tätä. Suomessa on kuitenkin eri tilanne kuin esimerkiksi Saksassa, jossa suksessio selvästi katkesi. 

Piispa Eero Huovinen on sanonut humoristisesti, että luterilaiset ja katoliset ovat 40 sentin päässä ehtoollisyhteydestä. Ehtoollisyhteyden mahdollisuuden tutkiminen onkin tärkeä osa oppineuvotteluja. Apostolisella suksessiolla on Goyarrolan mukaan suuri painoarvo ehtoollisyhteyden suhteen, koska ”Kristuksen ruumis ei ole vain se, joka jaetaan ehtoollisessa, vaan se on koko kirkko, mukaan lukien käsitys virasta”. 

– Minusta ehtoollisyhteys on mahdollista mutta ei vielä. Jos näkemys ehtoollisesta, Kristuksen ruumiista, ei ole täysin sama, yhteys on mahdoton. 

– Sanoin Jeesukselle, että jos kutsut minut nyt, tapahtukoon sinun tahtosi, mutta tahtoisin jäädä tänne ja julistaa evankeliumia, Raimo Goyorola kertoo aivoinfarktistaan.

”Älkää tehkö kuten minä!”

Pari vuotta sitten isä Raimon henkilökohtainen missio oli katketa, kun hän sai hengenvaarallisen sairaskohtauksen. Se oli yllätys, koska Goyarrola harrastaa urheilua ja on muutenkin terve. 

– Kun toinen puoli kehostani meni heikoksi, tiesin että kyse oli aivoinfarktista. Perinteiseen suomalaiseen tai baskimaalaiseen tapaan en käynyt lääkärissä. Tulin tänne piispantaloon, koska meillä oli tärkeä palaveri, jossa piti puolustaa kirkkoa. Rukoilin koko ajan saadakseni riittävän voiman. Palaverin jälkeen menin sairaalaan, ja kuvissa näkyi infarkti. Kun kerroin lääkärille, miten toimin, hän ei voinut uskoa minua. Olin viisi päivää sairaalassa. Tämä ei nyt ole hyvä esimerkki kenellekään, älkää toimiko näin, Goyarrola pyörittelee päätään.

Yönä, jolloin infarkti tuli, hän ajatteli kuolevansa. 

– Sanoin Jeesukselle, että jos kutsut minut nyt, tapahtukoon sinun tahtosi, mutta tahtoisin jäädä tänne ja julistaa evankeliumia. Minulla oli silmässä valtava kipu, kuin tikari, mutta tuolla hetkellä se katosi. Sitten oli vain rauhaa, eikä mitään pelkoa. 

– Jumala antoi lisäaikaa. 

Nyt Goyarrola on taas terve. Hänen pitäisi muistaa ottaa rauhallisesti.

– Jos yrittää kantaa kaikkea omin voimin, ruumis räjähtää. Minun on vaikea sanoa ei. Katolisessa kirkossa pappi on 24 tuntia vuorokaudessa pappi. 

– Mutta onneksi Jumala tekee kaiken. Pitää antaa tilaa Hänelle.

”Jeesuksen dna sama kuin Marialla”

Annetaan isä Raimon vielä saarnata hiukan. Keskustelussa tulee nimittäin ilmi neitsyt Marian asema ”nopeimpana tienä Jeesuksen luokse” – näkemys, jota luterilainen vierastaa. 

Miksi emme voisi lähestyä Jeesusta ihan itse, kyselen. 

Goyarrola perustelee Marian mahtavuutta paratiisinaikaisilla asioilla. 

– Paratiisissa synti tuli Saatanan vaikutuksella naisen kautta maailmaan, ja niin myös pelastus tuli naisen kautta Pyhän Hengen voimalla. Jeesus tuli meille äidin kautta. Jeesuksen ruumis tuli suoraan Marialta. Jos ottaisimme dna-testin Jeesukselta, se olisi sama kuin Marialla. Minä olen lääkäri. Tiedän nämä asiat, Goyarrola nauraa. 

– On selvää, että mitä enemmän rakastat Mariaa, sitä enemmän rakastat Jeesusta. Ruumis, jonka nautimme ehtoollisessa, tulee Marialta. Sanoisinkin, että älkää pelätkö Mariaa. Maria vie sinut aidon Jeesuksen luokse. Kuten Kaanaassa, Maria kehottaa taas, ”mitä hän teille sanookin, tehkää se”. 

– Maria on samaa perhettä kanssamme. Kirkko on Jumalan perhe. Perheessä on Isä Jumala ja siinä on äiti, koska ilman äitiä ei ole perhettä, Goyarrola sanoo. 

En ole aivan varma kuulinko hienon teologisen oivalluksen vai nielinkö paksua pajunköyttä. Oppineuvotteluja kannattanee jatkaa.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 6/19.