Avoin kirje lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilalle

Arvoisa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila,

Esiinnyitte 9.11. Sannikka & Ukkola -ohjelmassa, jossa keskusteltiin viime kesänä 22 kristillisen tahon julkaisemasta nuorille suunnatusta oppaasta ”Kutsuvat sitä rakkaudeksi”. Tällä viikolla tämän oppaan nosti tikunnokkaan eräs seurakuntavaaliehdokas osana omaa vaalikampanjaansa. Olen yllättynyt tämän aggression voimasta, joka hyvin kauniisti ja nuoria voimaannuttavasti kirjoitetusta oppaasta on mediassa nostatettu. Median täytyy tietysti saada kohunsa ja otsikkonsa, mutta erityisen hämmästynyt olen siitä, että kaltaisenne korkean tason asiantuntija lähtee näitä ruokkimaan.

Kutsuvat sitä rakkaudeksi -oppaan kaltaiselle julkaisulle on ollut pitkään tarve. Tämä tarve tulee nimenomaan kristityiltä nuorilta, jotka kysyvät, kuinka voivat rakentaa seksuaalielämäänsä kristillisen etiikan mukaisesti. Tämä varsin laaja julkaisijajoukko siis vastasi nuorten pyyntöön. Julkaisijat eivät rajoitu pelkästään evankelisluterilaisen kirkon piiriin, vaan siinä on mukana suomalaisia kristillisiä kirkkokuntia hyvin laajasti. Oppaan voidaan siis katsovan edustavan varsin kattavasti suomalaista kristillistä seksuaalikäsitystä, joka eroaa merkittävästi sekulaarista postmodernista käsityksestä. Lienee siis helppo huomata, ettei se ole SETAn julkaisu eikä edusta samaa ihmiskäsitystä tämän kanssa.

Ajassamme, joka vilisee toinen toistaan erikoisempia elämäntapaoppaita, on hyvin erikoista, että juuri tämä opas nostetaan silmätikuksi, josta useat viralliset tahot ovat vuorollaan huolissaan. Onko todella suurikin yhteiskunnallinen ongelma, jos osa nuorisostamme haluaa pyrkiä rakentamaan koko elämän kestävää parisuhdetta ja säästää seksuaalisen kanssakäymisen vain tähän suhteeseen? Tai pitääkö olla huolissaan, jos nuoriso ei tutustukaan vastakkaisen sukupuolen ominaisuuksiin tuijottamalla ruudusta tuntikaupalla pornoa vaan sen sijaan ystävystymällä ja tutustumalla rauhassa muiden harrastusten kautta? Vastakkainen arvomaailma tulee kyllä jokaista nuorta vastaan aivan varmasti. Kyse on siitä, tarjotaanko heille mitään muita vaihtoehtoja. Vaati rohkeutta olla valtavirrasta erilainen ja elää toisin. Mielestäni nämä nuoret tarvitsevat kaiken tuen ja rohkaisun, jonka heille voimme antaa, koska paine toiseen suuntaan on todella kova.

Oli erikoista, että ette ohjelmassa suostunut vastaamaan Jari Rankisen suoraan kysymykseen pornoteollisuudesta ja siitä, tuleeko sitä mielestänne sitten kannattaa. Tämä on nimittäin erittäin merkittävä kysymys tämän ajan lasten kohdalla, ja toivoisin teidän lapsiasiavaltuutettuna perehtyvän myös siihen ja ottavan siihen myös julkisesti kantaa. Taskussa kulkevien digilaitteiden myötä useimmat lapset tutustuvat pornoteollisuuden tuotoksiin viimeistään peruskoulun ensimmäisellä luokalla, ja joudumme kohtaamaan pornoriippuvuutta yhä pienempien lapsien joukossa. Eikö tämä ole mielestänne lainkaan sellainen asia, josta pitäisi huolestua? Onko opas, joka lausuu tämän huolen ääneen todella mielestänne vahingollinen nuorille? Tulisiko heitä sen sijaan mielestänne kannustaa pornoriippuvuuteen, josta varoittaminen oppaassa on tuomittu nyt julkisuudessa moneen otteeseen?

Olen itse 42-vuotias ja pidän todennäköisenä, että oma sukupolveni on ollut ja on seksuaalikäytökseltään kaikkein holtittomin. Vanhempieni sukupolvi koki niin sanotun seksuaalisen vapautumisen ajan, jolloin avioliittoinstituutio alkoi toden teolla rapautua sekä yhteiskunnassa että kirkossa. Mikäli ymmärsin kommenttinne ohjelmassa oikein, pidätte tätä länsimaista arvojen muutosta kehityksenä, johon kirkkojen pitäisi kiirehtiä mukaan. Yhteiskunnassamme on kuitenkin suuri joukko niitä, jotka pitävät tätä pikemminkin rappiona, josta halutaan sanoutua irti omilla elämänvalinnoillaan. Tällekin näkemykselle on ihan pitävät perusteet. Ei ole todistettavissa, että tämän ajan ihmiset olisivat aiempia sukupolvia tyytyväisempiä parisuhteisiinsa ja seksuaalielämäänsä, onnellisempia tai että lapset ja nuoret voisivat paremmin tämän uuden vapauden myötä. Päinvastoin elämme ennennäkemätöntä irrallisuuden ja yksinäisyyden aikaa.
Vaikka tämä kriittinen näkemys perustuukin vanhaan kristilliseen ihmiskuvaan, jonka pohjalle koko länsimainen kulttuurimme ihmisarvokäsityksineen on rakentunut, se ei tarkoita, että se olisi vanhentunut, päinvastoin. Kutsuvat sitä rakkaudeksi -oppaasta voi huomata, että se on erittäin hyvin päivitetty tähän aikaan ja tämän ajan kysymyksiin, joihin ei kukaan olisi edes keksinyt ottaa kantaa muutama vuosikymmen sitten. Kristillistä ihmiskuvaa on peilattu juuri tämän ajan tuomiin haasteisiin ja kysymyksiin. Kyse on pikemminkin siitä, etteivät kristillisen ihmiskuvan kannattajat ole ostaneet uutta postmodernia ihmiskuvaa, koska se ei vakuuta heitä. He eivät vaihda kultaansa rihkamaan. Postmoderni ihmiskuva ei esimerkiksi pysty tarjoamaan pohjaa jokaisen ihmisen ehdottomalle ihmisarvolle, kristillinen pystyy. Arvoja ei pidä katsoa kalenterista tai gallupista vaan punnitsemalla, minkälaiselle perustalle rakennettu elämä kantaa.

Tyypillinen harha on olettaa yhteiskunnan arvojen kehittyvän lineaarisesti johonkin tiettyyn suuntaan. Todellisuus on kuitenkin paljon kompleksisempi. Nuoremmilla sukupolvilla on taipumus olla kriittisiä vanhempiensa sukupolven arvoja kohtaan. Onko itsestään selvää, että nykyiset nuoret haluavat jatkaa samaan irrallisuuden ja yksinäisyyden suuntaan? Varmaankin osa haluaa, mutta ilmassa on myös muutoksen halua. Moni nuori on omassa arjessaan karusti kokenut, miltä omien vanhempien seksuaalinen holtittomuus ja peräkkäiset rikkinäiset ihmissuhteet lapsesta tuntuvat. Sen parempaa kriittisyyden kasvattajaa on vaikea kuvitella. Osasta kasvaa kyynisempiä, kovempia ja itsekeskeisempiä, mutta osa haluaa elää toisin ja etsii tietä vastuullisempaan seksuaalisuuteen. Omilta vanhemmiltaan he eivät välttämättä kysy neuvoa, jos eivät pysty arvostamaan näiden valintoja.
Samantyyppinen kehitys on nähtävissä nuorten päihteiden käytössä sekä ympäristökysymysten motivoimissa elämänvalinnoissa verrattuna omaan sukupolveeni. Omassa nuoruudessani ekat kännit vedettiin viimeistään 13-vuotiaana ainakin Lahdessa, jossa vartuin. Nykyiset nuoret ovat onneksi viisaampia ja päihteiden käyttö on vähentynyt.

Miksi juuri kristillistä seksuaalietiikkaa opettava opas on teille niin hankala sulattaa? Huoli siitä, että joku saattaa kokea syyllisyyttä ei vaikuta uskottavalta, koska ihmisiä syyllistetään ajassamme jatkuvasti ilman kohua. Vai olisitteko yhtä huolissanne, jos julkaistaisiin nuorille suunnattu opas, jossa tarjotaan ohjeita niille, jotka haluavat estää ilmastonmuutosta omilla ruoka- ja elämäntapavalinnoillaan? Kysehän on hyvin samantyyppisestä asiasta. Oma sukupolveni eli nuoruutensa kulutusjuhlan aikaan, jolloin ympäristövastuuta ei paljon murehdittu. Edelleen kerosiini palaa joka lomalla, jos vain varat riittävät. Vapaus kuluttaa on ollut sukupolvellemme ympäristövastuuta tärkeämpi arvo. Tietysti esimerkiksi väite siitä, että lihan syöminen vahingoittaa ympäristöä, voi kuulostaa syyllistävältä ja jopa suututtaa pihvin ystävät. Pitäisikö mielestänne tällainen opas pitää etäällä niistä nuorista, jotka pyrkivät omasta halustaan hillitsemään lihanhimoaan ja elämään toisin kuin vanhempansa?
Annoitte ymmärtää, että toivoisitte valtiovallan kaventavan uskonnonvapautta, jos uskonnollinen yhteisö haluaa edustaa yhteiskunnan valtavirtaa ryhdikkäämpää seksuaalimoraalia. Näkemys on suorastaan totalitaristinen ja toivon, että harkitsisitte pitkään, ennen kuin etenette yhtään enempää siihen suuntaan. Emme elä enää yhtenäiskulttuurissa. Ajassamme on monenlaisia käsityksiä moraalisista kysymyksistä. Esimerkiksi uskonnolliset muslimit edustavat hyvin paljon voimakkaammin yhteiskuntamme arvoista poikkeavaa näkemystä seksuaali- ja perhe-etiikasta kuin uskovat kristityt. Ymmärtääkseni myös heille kuitenkin pyritään takaamaan mahdollisimman suuri vapaus, kunhan se pysyy lain sallimissa rajoissa. Ei ole enää yhtä ainoaa suomalaista seksuaalietiikkaa. Ei ole ollut enää moneen vuosikymmeneen. Vapaan yhteiskunnan tunnistaa siitä, ettei valtiovalta pyri tukahduttamaan tätä moninaisuutta vaan turvaamaan sen elintilan. Toivottavasti kannatatte vapaata yhteiskuntaa.

On kuitenkin syytä vielä lopuksi muistuttaa asiasta, joka on kristinuskon kautta kaikkein olennaisin, vaikka se tällaisissa kohuissa painetaankin piiloon. Kristinusko ei ole selfhelp-ideologia. Kristityt eivät usko siihen, että olennaisinta elämässä on onnistunut ja puhdas seksuaalielämä tai ehjä parisuhde. Emme anna ohjeita ylhäältä vaan alhaalta. Uskomme, että olemme kaikki synnin särkemiä myös seksuaalielämän alueella ja tarvitsemme armoa, joka annetaan meille lahjaksi Kristuksen tähden. Esimerkiksi tällaisten oppaiden avulla, mutta ennen kaikkea seurakunnassa, me eri tavoin rikkinäiset ihmiset voimme tukea toisiamme elämään niin, että aiheuttaisimme toisillemme ja itsellemme mahdollisimman vähän vahinkoa. Jos tämä herättää syyllisyyttä ja katumusta, sitä ei tarvitse säikähtää. Syyllisyyteen on olemassa ratkaisu, joka ei löydy omista yrityksistämme elää oikein vaan siinä, mitä Jumala teki puolestamme Kristuksessa. Tämä käy myös selvästi ilmi itse oppaassa. Tavoitteena on oman syyllisyytemme rehellinen kohtaaminen ja siitä vapautuminen. Tätä täydellistä rakkautta ja hyväksyntää, joka puhdistaa myös kaikki sydämen pimeät kätköt, on varmasti ulkopuolelta vaikea ymmärtää.

Kunnioittaen,
Soili Haverinen
kristitty, äiti, kasvattaja, Sleyn Suur-Helsingin piirivastaava sekä seurakuntavaaliehdokas