Autiomaan huutaja

Juhannuksen juhlakalu Johannes Kastaja julistaa meille kääntymyksestä
ja anteeksiannosta.

Juhannuksena Suomen kaupunkien kadut ovat tyhjät ja autiot. Monen suomalaisen juhannusperinteisiin kuuluu vetäytyä pois kaupunkien melusta ja vilskeestä maalle. Olen miettinyt, tapahtuuko tämä juhannuksen juhlakalun Johannes Kastajan muistoksi? Raamatussa nimittäin kerrotaan huomattavan monta kertaa, että Johanneksen toiminta keskittyi nimenomaan erä- tai autiomaahan (Matt. 3:1–3, 11:7, Mark. 1:3–4, Luuk. 1:80, 3:2–4, 7:24).

Miksi Johannes lähti autioille seuduille? Käännämme katseemme Vanhaan testamenttiin. Kuva autiomaassa toimivasta profeetasta nousee Jesajan kirjan lohdutuksen luvuista, Jes. 40–55. Sen alkuosassa kerrotaan näin: ”Ääni huutaa: – – Raivatkaa autiomaahan Herralle tie!” (Jes. 40:3). Jesajan kohta oli tuttu Johannekselle, mutta pienellä erolla. Kaksituhatta vuotta sitten Johannes Kastaja oli lukenut tätä kohtaa toisella painotuksella, nimittäin niin, että ”ääni huutaa autiomaassa: Raivatkaa Herralle tie!”. Luultavasti myös Johanneksen isä Sakarias oli keskustellut autiomaasta Johanneksen kanssa. Sakarias nimittäin tiesi, että hänen poikansa tehtävänä tulisi olla Herran edellä kulkeminen ja tien raivaaminen (Luuk. 1:76). Niinpä Johannes aikuistuttuaan pakkasi kamppeensa ja lähti huutamaan autiomaahan.

Autiomaassa asustivat myös Johanneksen aikalaiset, essealaiset. Hekin olivat lukeneet Jesajaa ja vetäytyneet autiomaahan. Johannes Kastajasta poiketen he tulkitsivat Jesajan kohtaa kuitenkin yhteisöllisesti: me olemme se yhteisö, joka raivaa Herralle tien. Johannes ymmärsi profetian koskevan itseään: Johannes vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.” (Joh. 1:23).

Autiomaa on asumatonta seutua, syrjäistä takamaata. Se on autiota jostakin syystä, esimerkiksi veden puutteen tai vaikeakulkuisen maaston takia. Ikävä, ei-suositeltava paikka. Raamatun mukaan paikka ei kuitenkaan ole täysin lohduton. Autiomaahan liittyy myös lohdullinen kuva: Jumala voi auttaa autiomaassa vaeltavaa. Erämaassa kulkeva ihminen saa odottaa apua Jumalalta. Autiomaan kautta Jumala johdatti Israelin luvattuun maahan ja antoi Lain. Myös esiin nostamamani Jesajan luku 40 kertoo tästä. Luvussa kerrotaan, kuinka pelastus tulee autiomaasta, kun itse Jumala kulkee autiomaan halki ja tulee pelastamaan omansa kurjuudesta. Myös Psalmi 107:4–7 kuvaa autiomaata (aavikkoa) paikkana, johon Jumalan pelastus ulottuu: ”Jotkut heistä harhailivat aavikolla eivätkä löytäneet kaupunkia, johon asettua asumaan. Heitä vaivasi jano ja nälkä, he olivat nääntymäisillään. Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra päästi heidät ahdingosta. Hän osoitti heille tien, ja niin he löysivät kaupungin, jossa asua.”

Autiomaassa oleminen voi siis ennakoida Jumalan pelastusta. Autiomaassa ihminen on koetuksella ja saattaa huomata tarvitsevansa Jumalan apua ja armoa. Autiomaassa epäoleelliset asiat ovat hävinneet ja vain tärkeimmät kysymykset ovat jäljellä: kuinka minä selviän? Koetko sinä olleesi yksin autiomassa, kaukana muista ihmisistä ja kaukana Jumalasta? Tai onko elämäsi nyt kuin kuivalla aavikolla eteenpäin puskemista ilman päämäärää, lepopaikkaa tai ystävää? Raamattu kertoo, että Jumala haluaa auttaa vaikeuksissa olevaa. Jumala etsii eksyneitä ja saapuu avuksi kaikkein vaikeimmassakin tilanteessa olevalle. Jumalan pelastava käsi ulottuu myös autiomaahan.

Tehkää parannus!

Mitä Johannes sitten ”huusi” autiomaassa? Hänen opetuksessaan näyttää olleen kaksi terävää kärkeä. Ensinnäkin hän saarnasi parannusta, hän oli siis parannussaarnaaja. ”Kääntykää!” lienee kantautunut erämaahan saapuneiden kuulijoiden korviin. Moni kääntyikin, ja otti kasteen. Matt. 3:6 kertoo, kuinka kuulijat tunnustivat syntinsä. Tämä on tärkeä muistutus meillekin. Syntien tunnustaminen, eli rippi, on erottamaton osa elävää kristillisyyttä. Syntien tunnustaminen toteutuu monen kohdalla jumalanpalveluksessa, mutta sen on hyvä tapahtua myös kotona iltarukouksessa ja yksityisessä ripissä papin kanssa. Ilokseni olen huomannut useamman seurakunnan tai jumalanpalvelusyhteisön tarjoavan tällaista yksityisen ripin mahdollisuutta esimerkiksi ennen messua. Parannuksen kaste oli merkki siitä, että ihminen halusi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Kääntymyksen tuli Johanneksen mukaan myös näkyä. Hän sanoi fariseuksille ja saddukeuksille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka on teille sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy” (Matt. 3:7–8). Tämäkin on hyvä muistutus myös meidän ajallemme. Syntien tunnustamisen ja uuden elämän aloittaminen johtaa hyviin tekoihin, hyviin hedelmiin. Jeesus, Paavali ja koko Uuden Testamentin laaja kirjo kertovat tästä yhtenevästi.

Johannes puhui suoraan ja monesti kovin sanoin. Keskeisenä kuului tuomion julistus. Kun juhannuksena katselen juhannuskokon korkeuksiin nousevia liekkejä, tulee mieleeni Johanneksen sanat: ”Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.” (Matt. 3:10). Vaikka meidän kokkoperinteemme tuskin nousee näistä sanoista, voi kokon kuitenkin antaa muistuttaa Johanneksen työstä. Johanneksen kirvespuhe liittyy Jeesukseen. Johannes tiesi, että Jeesukselle on annettu valta tuomita.
On lohduttavaa huomata, että sen minkä Johannes lausuu kovalla ja karulla tavalla, tulee Jeesuksen suusta lempeästi ja sielunhoidollisesti. Jeesuskin puhuu puista ja niiden kaatamisesta (Luuk. 13:6–9). On mies, tarhan omistaja, jonka viinitarhassa viikunapuu ei tuottanut hedelmää. Omistaja kertoo tästä puutarhurille. Puutarhuri haluaa kuitenkin säästää puun ja puhuu omistajalle, ettei sitä vielä kaadettaisi. Jeesus on sellainen puutarhuri. Hän tuntee puunsa ja haluaa antaa kaikkensa, ettei niitä tarvitse kaataa. Lopulta Jeesus, puutarhuri, antoi Golgatalla itsensä, jotta puutarhan puu saisi elää.

Jumala on armollinen

Toiseksi Johannes saarnasi syntien anteeksiantamusta. Se ilmenee jo Johanneksen nimestä. Jos osallistut juhannuksena jumalanpalvelukseen, luetaan siellä luultavasti Johanneksen syntymästä, Luuk. 1:57–66. Se alkaa sanoilla ”Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan”. Elisabetin ja Sakariaan nimivalinta ihmetytti sukulaisia. Enkelin käskyn mukaan he antoivat pojalle nimen Johannes.

Johannes tulee heprean nimestä Johanan. Nimessä on kaksi osaa. Jo-alku tulee kirjaimista JHWH, eli Jumalan niemestä. Hanan merkitsee armollista. Johannes tarkoittaa: Jumala on armollinen. Mitä sitten Johannes Kastaja tarkoittaa? Tietenkin sitä, että Jumala on armollinen Kastaja. Johannes kastoi vedellä, mutta kun kristitty on kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen, on hän saanut synnit anteeksi ja lahjaksi Pyhän Hengen (Ap.t. 2:38). Näin Jumala on lahjoittanut kasteen sinun kuivaan autiomaahasi. Näin Jumala haluaa pelastaa ihmisen tästä erämaasta, jonka halki Jumalan lapsen tie kulkee.

Johannes on todellinen tien raivaaja. Hän seisoo tukevasti yksi jalka vanhan liiton perustuksella ja toinen jalka uuden liiton perustuksella. Ensiksi Johannes julisti ankarasti siitä, kuinka ihmisen mahdollisuudet elää oikein ja hyvin Jumalan edessä ovat olemattomat. Julistuksen perustana oli se, että Jumala on Pyhä ja vaatii omiltaan hyvää ja oikeaa elämää. Mutta julistukseen kuului myös sen kertominen, että Jumala on armollinen. Luukas kertoo Johanneksen olleen evankeliumin julistaja (Luuk. 3:18). Hän julisti kokonaista evankeliumia. Jumala ei ole unohtanut omimaan, vaan haluaa pelastaa heidät – niin, meidät. Johanneksen sormi osoitti kohti Kristusta, joka on Jumalan Karitsa ja ottaa pois maailman synnin! (Joh. 1:29). Tässä Karitsassa on syntisen ihmisen toivo: Jeesus uhrattiin, jotta saisimme elää. Se on Johanneksen pääsanoma ja siihen jokainen kristitty saa turvautua tänäkin juhannuksena. Johanneksen viesti on tämä: Jumala on armollinen!

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 12/19.