Myanmarin aktio: Viimeistä viedään

11.1. Tänään oli viimeinen päivämme täällä Myanmarissa. Lähdemme huomenna aikaisin aamulla kotia kohti.

Päivä on ollut pitkä ja tunteita täynnä. Aamulla olimme käymässä Damadi Homella (orpokodilla), mutta osa lapsista oli koulussa, joten emme ehtineet nähdä kaikkia. Sovimme kuitenkin tulevamme vielä illalla hyvästelemään kaikki lapset.

Damadi Homelta lähdimme vielä käymään Bogyoke marketilla, sillä aiemmalla shoppailukierroksella kaikki eivät ehtineet ostaa haluamiaan tuotteita ja nyt oli viimeinen mahdollisuus tuliaisten ostoon. Tällä kertaa kaikki saivat hoidettua tarvitsemansa hankinnat ja käytettyä loppuja paikallisia rahoja.

Tämän jälkeen suuntasimme pastori Martinin luo ja seurustelimme siellä hetken. Martin halusi vielä tarjota meille päivällisen, joten menimme hänen perheensä kanssa läheiseen ravintolaan syömään viimeisen burmalaisen illallisen. Syötyämme lähdimme Damadi Homelle, jossa oli seurat menossa. Osallistuimme seuroihin, jonka jälkeen hyvästelimme lapset. Olimme askarrelleet pieniä kortteja joihin kirjoitimme englanniksi oman raamatunkohdan jokaiselle. Halasimme kaikkia ja otimme vielä ryhmäkuvan. Tunteet olivat pinnalla ja itku pääsi yhdeltä jos toiseltakin.

Hassua miten näin lyhyessä ajassa voi kiintyä ihmisiin, joiden kanssa ei ole edes yhteistä kieltä. On ollut mahtavaa nähdä miten usko yhdistää täysin eri olosuhteista tulevia, eri kieltä puhuvia, eri ikäisiä ja eri näköisiä ihmisiä.

Päässä on soinut laulu, jonka Damadi Homen lapset lauloivat sunnuntaina jumalanpalveluksessa — “We are one big happy family…” Me ollaan yksi iso perhe, meillä on yhteinen Isä ja nää tyypit on meidän siskoja ja veljiä! Kuinka mahtavaa!

Oli vaikea lähteä, kun päässä pyöri ajatus siitä että haluaisi olla mukana näiden lasten elämässä, mutta ei ole varmaa näemmekö enää. Lapset ovat niin rakkaita ja ikävöin heitä jo nyt. Toivon koko sydämestäni, että pääsisin vielä takaisin ja saisin olla jotenkin osa lasten elämää.

Tuntemukset ovat ristiriitaiset — on kiva päästä omaan kotiin kahden viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen, kun taas toisaalta on todella haikeaa jättää tämä mahtava maa ja ihanat ihmiset.

Tämä matka on muuttanut jollain tavalla meistä jokaista. On ollut rohkaisevaa tavata ihmisiä joilla on todella vahva luotto Jumalaan vaikeissakin olosuhteissa. Tuntuu, että tässä on saanut paljon enemmän, kuin antanut. Tuetaan toisiamme ja rukoillaan toistemme puolesta! ❤