Ajatuksilla on seuraukset   

Herrasmieskirjailija Joonas Konstig pitää kristinuskoa parhaana elämänkatsomuksena, koska se toimii parhaiten. Kirkko kompastuu hänen mielestään miellyttämiseen – ”eivät lapsetkaan kaipaa vanhemmistaan kavereita vaan aikuisia”. 

Joonas Konstigin työhuoneen seinällä on keltaisia muistilappuja, romaanin kasassa pitämiseksi. Nailonkielinen kitara. Pöydällä nuotteja, klassista musiikkia.  

– Kirjan kirjoittaminen on aivokasvain. Se lähtee pienestä idusta. Sitten se kasvaa ja alkaa viedä tilaa, kirjailija kuvaa.

Konstigilta ilmestyy ensi vuonna kaksi kirjaa. Toinen niistä on jatko-osa hänen kuuluisimmalle teokselleen Vuosi herrasmiehenä. Siinä entinen punkkari opetteli miehisiä hyveitä ja raportoi, miten meni.

Ihmiskokeesta on nyt viisi vuotta.

– Prosessin jälkeen vaimoni kysyi minulta, että et kai palaa siihen vanhaan. Vaikka en käytä itsestäni sanaa herrasmies, olen jatkanut sillä linjalla. Olen löytänyt jotakin, johon voin maadoittaa itseni.

Nimittäin juuret.

– Ne ovat klassisen länsimaisen herrasmieskäsitteen perinteessä.

Teini-iässä, parikymppisenä ja vielä yliopistossakin Konstig kapinoi kaikkea vastaan.

– Vihreässä tukassani olin kävelevä protesti. Olemuksestani huokui ”ei”. Kesti liian kauan tajuta, että eri mieltä voi olla kypsällä tavalla, Konstig analysoi.

Reality-proosaksi luokitellussa Vuosi herrasmiehenä -kirjassaan hän asetti itselleen periaatteet, joita hän on noudattanut siitä asti.

– En valehtele, enkä puhu pahaa ihmisistä heidän selkänsä takana. Koetan pitää sanani.

Konstig yrittää sosiaalisissa tilanteissa miettiä muitakin kuin itseään. Sen vuoksi hän haluaa antaa itsestään edustavan vaikutelman.

– Lähtien pukeutumisesta.

– Aiemmin ajattelin olevani nero, joka voi tehdä mitä huvittaa etiketistä riippumatta. Se oli raskasta itselleni ja muille.

Tärkein sääntö

Käytösoppaat perustuvat Konstigin mukaan kristilliseen etiikkaan. Lähtökohta on kultainen sääntö: kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.

Hyvä käytös saa toiset tuntemaan olonsa hyväksi.

–  Jos olet illallisella ja tiputat lasin lattialle ja viinit matolle, haluatko, että kaikki tekevät asiasta numeron? Minä ainakin haluaisin, ettei kukaan kiinnittäisi huomiota. Joku voisi ehkä ojentaa suolaa punaviinitahroja varten.

–  Vaivihkaa, hän korostaa.

Kun kysyn Konstigilta, miten tämä muilta osin suhtautuu kristinuskoon, alkaa vastaustenkaltaisten mietelmien sikermä.

Hän alkaa puhua lapsistaan.

–  Lasten myötä opin, etten elä vain itseäni varten. Lapsi katsoo, mitä isi tekee. Minusta oli tullut roolimalli. Roolimallin olisi oltava hyvä, koska halusin lapsistani minua kelvollisempia ihmisiä.

Lapsen elämänkatsomus tulee vanhemmilta. Tämä sai Konstigin ajattelemaan nykyisiä markkinoita.

–  Lehdestä voi lukea, että on tosi kiva juttu elää anarkosyndikalistina, jainalaisena tai hare krishnana. Nuorena kaikki vaihtoehdot ovat samalla viivalla.

–  Kun sitten kasvaa kolmekymppiseksi, alkaa huomata, mihin nuoruuden valinnat johtavat. Asuin Espoon Kivenlahdessa, joka oli 1980–90-luvuilla rankka lähiö. Koulukavereitani on kuollut tai tapettu. Moni on syrjäytynyt.

– Ajatuksilla on seurauksia. Eri elämänkatsomukset johtavat erilaisiin tulevaisuuksiin, Konstig tiivistää.

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 15/2023.