Kummipäivä on tänään!
Rehtorin toimi auki
Karkun evankelisella opistolla on haettavana rehtorin toimi. Toivomme evankelisen liikkeen ja uskon tuntemusta, yhteistyökykyä sekä hallinnollisia ja pedagogisia taitoja. Edellytämme näyttöä taloudellisesta osaamisesta, vankkaa kokemusta raamattuopetuksesta ja näkemystä verkkotyön mahdollisuuksista. Hakemukset 20.6.2021…
Luoja järjesti asiat ajallaan
Tansanialainen Elisha Njoghomi on tuntenut aina metsän olevan lähellä sydäntään. Hänen haaveensa toteutui, kun hän pääsi tutkimaan vastuullista metsien hoitoa Helsinkiin. Vastaväitellyt Elisha kertoo tuovansa kotiin yhden sijasta kaksi tutkintoa, toisen metsätieteellisestä ja toisen Helsingin Luther-kirkosta. Ensikosketuksensa Suomeen Elisha sai lähes…
Viestikapula nuorelle sukupolvelle
Jäsenkokous keskiviikkona 30.6.
Perinteisesti Evankeliumiyhdistyksen kesän jäsenkokous on järjestetty valtakunnallisen Evankeliumijuhlan yhteydessä. Koska vallitsevasta koronaviruspandemiasta johtuen emme voi vielä tietää, millä tavoin pääsemme Turkuun juhlaan kokoontumaan, järjestetään kokous keskiviikkona 30.6. Helsingin Luther-kirkossa kello…
Mitä kuuluu Viron nuorille?
Viron kirkon seurakunnissa säännöllinen nuorten toiminta on enemmän poikkeus kuin sääntö. Nuortenillat saadaan pystyyn vapaaehtoistyöllä, mutta tukea ja ohjausta tarvitaan. Viroa pidetään Euroopan maallistuneimpana maana. Tilastojen perusteella nuoremmasta väestöstä vain noin yksi prosentti sanoo olevansa kristittyjä. Myös Viron…
Miksi olen epäonnistunut sielunhoidossa?
Evankeliumijuhlan ohjelma on julkaistu
Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
On yhä vaikeampaa löytää nuori, jolle uskonnolliset asiat ovat merkityksellisiä. Tutkija Kati Tervo-Niemelä on kuitenkin rohkaistunut nuorten avoimuudesta puhua uskonasioista. Lämpimäksi ja turvalliseksi koettu hengellisyys sekä mahdollisuus liikkua hengellisten liikkeiden ja yhteisöjen välillä tukevat perheessä kristinuskon siirtymistä sukupolvelta toiselle. Viime vuonna…
Iltarukous siskonpedillä
Luottamus Jumalan huolenpitoon kantoi Marja Latvalaa, kun hän jäi nuorena äitinä leskeksi. Marjan lapsenlapsi Heidi Jokinen oppi jo lapsena mummultaan, että rukoilemalla saa yhteyden parhaaseen mahdolliseen kriisipalveluun. Huhtikuisena lauantaina Marja Latvala, 74, on saanut Iittalan Lasimäen kupeessa sijaitsevaan kotiinsa rakkaita vieraita. Marjan…
Työväki löysi evankelisen herätysliikkeen
Evankelisen herätysliikkeen historiassa työväki oli 1950-luvulle asti merkittävä osa liikkeen kannattajakuntaa, sillä evankelisuus levisi aluksi nimenomaan Etelä-Suomen kaupungeissa ja teollisuusyhdyskunnissa. Vaikka työväen vappumarssien suosio lienee hiipunut siitä, mitä se oli vielä 1970-luvulla, työväenlaulut liittyvät…