Uskova opettaja kantaa pitkälle


Koulunkäynnin tukeminen on yksi osa lähetystyötä. Koulutettujen nähdään saavan paremmat edellytykset yhteisössä elämiseen ja toisista huolehtimiseen. Näin on käynyt esimerkiksi kauneudenhoitajaksi valmistuneelle Brendalle ja opettajana työskentelevälle Maria Tianoille.  Unescon keräämien tilastotietojen mukaan Keniassa noin 20 prosenttia väestöstä on luku- ja…

Hallitus kokoontui: Anna ja Taisto Sokka Ugandaan


Sleyn hallitus kokoontui torstaina 14. lokakuuta. Kokous järjestettiin hybridinä: osanottajia oli paikan päällä Kokkolan Armon kappelissa ja Teams-verkkoalustalla. Hallitus päätti myydä purkukuntoisen Äänekosken Koiviston rukoushuoneen tontteineen Äänekosken kaupungille. Kaupunki vastaa…

Kolme kuukautta Suomessa


Lämpimät terveiset Tokiosta! Palasimme viikko sitten kotimaankaudelta kotiimme Tokioon. Paluumme sujui hyvin vaikka monenlaisia vaiheita matkaamme mahtuikin.  Naritan kentällä siirryimme vaihe kerrallaan eteenpäin koronaan liittyvien papereiden tarkistukseen ladaten eri sovelluksia…

Nuorisotyönohjaajia ei voi enää laittaa Jumalanpalveluksien striimaukseen


Pääsin pari viikkoa sitten mukaan viimeiseen Ruskagospel-tapahtumaan, ihan paikan päälle. Kauhavan yhtenäiskoulun auditoriossa oli erityinen tunnelma, jossa yhteisöllisyys, kiitollisuus ja haikeus löivät kättä toisilleen. Tapahtuma järjestettiin 27. kerran ja tätä…

Opintiellä


Aloitin koulunkäynnin Matongon pienessä kylässä Länsi-Keniassa. Vanhempani tekivät päätöksen lähteä lähetystyöhön Keniaan hieman ennen kuin olin saavuttamassa kouluikäni. Minä, sisarukseni sekä muutama muu suomalainen oppilas pääsimme Kyllikki Talviojan pätevään opetukseen….

Somejätit kaatuivat – Sley toimii


Maanantaina iltapäivällä suuret sosiaalisen median verkkosivustot ovat kokeneet kovia: Facebook, Instagram ja Whatsapp -palvelut ovat olleet poissa toiminnasta. Odotellessasi sosiaalisen median paluuta voit hyödyntää ajan vaikkapa Sleyn mediakirjaston runsaaseen aineistoon…

Kuka noudattaa lähetyskäskyä?


Lähetystyö ei ole vain lähetin tehtävä, vaan se on aina maailmanlaajuista. Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille (Mark. 16:15). Herramme Jeesuksen itse antama lähetyskäsky on kirjattu kaikkiin evankeliumeihin….

Matkaa on vielä jäljellä


Kirsi Nummen mielestä kristityllä ei ole syytä toivottomuuteen. Tehtävää on paljon niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin, ja Kirsi haluaa tehdä siitä osansa.  Lasten ollessa pieniä Kirsi Nummi kävi usein seurakunnan perhekerhossa, muskarissa ja perhekahvilassa. Hän ajatteli usein, että tämän tai tuon asian voisi tehdä…

Kisumun kehitysvammaiskoulun terveisiä


Palasin mieheni kanssa takaisin Keniaan yli vuoden Suomessa vietetyn jakson jälkeen. Syyskuussa vierailimme Kisumun kehitysvammaiskoululla, jossa viime vuonna koululla uutena rehtorina aloitti Rosemary Omondi. Rosemary on koulun kahdeksas rehtori. Ensimmäinen…

Muuttuuko kaste nimeamisseremoniasta lähetystyön kautta?


Kuluneena kesänä teimme seurakuntavierailuja kymmenessä seurakunnassa sekä kahdessa ala- ja yläkoulussa ja yhdessä lukiossa. Kun esitimme diakuvia työstämme Tokion Suomi-kirkossa, lopetimme kuvaesityksen aina kahden saman kuvan esittämiseen. Toiseksi viimeinen kuva…

Herra on hyvä!


Tervehdys Kangasalta! Toivottavasti voitte kaikki hyvin. Meille kuuluu hyvää. Olemme iloinneet mahdollisuudesta vierailla kesän aikana seurakunnissa kertomassa työn kuulumisia Ugandasta / Etelä-Sudanista. Monta hienoa hetkeä on ollut noilla reissuilla, joihin…

Maata Näkyvissä -festarit marraskuun kolmantena lauantaina


Maata Näkyvissä -festarit järjestetään Turun Gatorade Centerissä lauantaina 20. marraskuuta. Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorten viikonlopputapahtuma järjestetään edelleen turvallisesti ja upeasta tunnelmasta ja sisällöstä tinkimättä – tänä vuonna yksipäiväisenä. – Tänä…

Ilmastonmuutos, laki ja evankeliumi


Kristittyjen keskuudessa rehottavat sekä ilmastonmuutoksen kieltäminen, ympäristöahdistuksen lietsominen että ilmastoaktivismin leimaaminen vihervasemmistolaisten touhuksi. Jotkut lukevat synkkinä Ilmestyskirjan ennustuksia. Vaikka jotkut kristityt kuinka uhoaisivat, että ilmastonmuutos ei ole totta ja että…

Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden


Tarvo Laakso on saanut elämässään kokea sekä hetket valokeilassa rokkipappina että vaiheet, joina hän on epäillyt omaa tarpeellisuuttaan. Tamperelaisen Tarvo Laakson, 65, soitinrepertuaarista löytyvät kosketinsoittimet, akustiset rummut ja viulu, jonka…

Ajatuksia oppimisesta: Tapaus Myanmar


Onkohan niin, että maailmassa on liian paljon tekstiä, joka on joko harhaanjohtavaa tai, jolla ei ole mitään merkitystä? Gutenbergin kirjapaino mullisti maailman 1500 -luvulla siksi, että painaessa oli helppo tuottaa…

Sääntökunta tukee pappien hartauselämää


Sääntökunnat eivät kuulu vain roomalais-katoliseen kirkkoon. On olemassa myös luterilaisia sääntökuntia, joista yksi on Suomessa yli kolmekymmentä vuotta sitten perustettu Suomen evankelis-luterilainen rukousveljestö. Sen tärkein kirja on Vähä katekismus.  …

Vastaus Kotimaa.fi -lukijablogiin


Elokuun alkupuolella 9.8.2021 Manu Ryösön Kotimaa.fi -verkkosivuilla julkaisema lukijablogikirjoitus on loukannut ja saanut huomiota. Vastaan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen puolesta kirjoitukseen. Blogikirjoituksen sisältö Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ei spekuloi naisten pappisviran tulevaisuudella….

Optimisti Rautaveden rannalta


Matti Rusama aloittaa marraskuussa Karkun evankelisen opiston rehtorina. Rusama harrastaa maratoneja ja musiikkia. Tyttärilleen hän on antanut yhden elämänohjeen: tärkeintä on pysyä liikkeessä ja mennä eteenpäin, vaikka vähän pelottaisikin. Matti…

Saija Simanainen Evankeliumijuhlan 2022 projektipäälliköksi


Sleyn lapsi-, varhaisnuoriso- ja perhetyön sihteeri Saija Simanainen toimii vuoden 2022 Evankeliumijuhlan projektipäällikkönä. Juhlaa vietetään 1.–3. heinäkuuta ensi vuonna Karkun evankelisen opiston alueella. Opiston rehtori Marja Koskenniemi kertoi vuoden 2021…

Laulavan kansan rukous


Osaisitko kuvitella, että Suomessa suuressa kansallisessa juhlassa tuhannet tai kymmenet tuhannet ihmiset laulaisivat laulua, jossa pyydetään Luojalta varjelusta ja anteeksiantoa? Suvivirsikin on pannassa, sillä äänekäs uskontoallergisten joukko ei siedä pienintäkään…