Perheessämme kaiken takana on nainen


Yhdentoista lapsen isä Lasse Rämö kertoo, että kotona olevan porukan kanssa unohtuu mikä tahansa murhe.  Kun Hannele ja Lasse Rämö 19-vuotiaina seurustelivat, Hannele toivoi suurta perhettä. Kahdeksan lasta saisi olla! Lassea hiukan huvittivat Hannelen suuret suunnitelmat. Hänen mielestään neljä olisi ehdoton maksimi.  – Tällä…

Piispan testamentti


Perjantaiaamuna kuultiin taas historian siipien havinaa. Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura oli viimeistä kertaa kirkolliskokouksessa piispan ominaisuudessa. Arkkipiispa kiitti piispa Peuraa hänen pitkästä palveluksestaan kirkolle. Omassa vastauspuheessaan piispa Simo totesi,…

Video toiminnanjohtajalta: Kristus on Raamatun keskus


Katso video alla olevasta upotteesta, tai lue puheevuoro videon alta.   Kristus on Raamatun keskus ja ydin Kristus on Raamatun keskus ja ydin. Näin sanoo Piispainkirje, jonka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon…

Raamatunkäännöksestä VT20??


Viime vuonna ilmestyi Uuden testamentin uusi käännös UT2020 mobiiliversiona. Suunnitelmissa on jatkaa raamatunkäännöstyötä Vanhan testamentin osalta. Aloite tähänkin hankkeeseen on tullut Pipliaseuralta. Vanhan testamentin käännöstyö on tarkoitus aloittaa ensi vuonna….

Kummia käsityksiä evankelioimisesta ja messuyhteisöistä


Keskiviikkoiltana jouduin taas hämmästelemään, millaisia tulkintoja samoista asioista voidaankaan tehdä. Kirjoitin jo, miten evankelioimisaloite poiki monia puheenvuoroja. Silti erikoisimman tulkinnan luin Kotimaa-24:n sivuilta. Otsikko kertoi lähes kaiken: ”Valjastetaanko evankeliointi jäsen­hankinnaksi…

Naisten pysäkki 3.–5.12.


Suosittu Naisten pysäkki järjestetään joulukuun alussa Karkun evankelisella opistolla. Tervetuloa iloitsemaan, lepäämään ja virkistäytymään Jumalan Sanan ääreen. Osallistu runsaaseen ja monipuoliseen ohjelmaan. Nauti seisovasta pöydästä monta kertaa päivässä. Rentoudu iltaisin saunassa ja paljussa….

Kirkon tunnustuksen paikka


Tämän viikon suuri asia on kirkkolain ja -järjestyksen uudistaminen. Suomalaisessa oikeusjärjestyksessä on se läntisille demokratioille hieman erikoinen piirre, että maan eduskunta joko hyväksyy tai hylkää evankelisluterilaisen kirkon kirkkolain. Tästä säädetään…

Evankeliointi kirkon elinehtona – ja epäilysten herättäjänä


Maanantaina käytiin lähetekeskustelu edustaja-aloitteesta Evankelioimistoiminnan vahvistaminen kirkossa. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli Pekka Simojoki. Itsekin kuuluin aloitteen allekirjoittajiin. Pieneksi yllätyksekseni puheenvuoroja pyydettiin runsaasti. Tavatessani ennen istuntoa Simojoen käytävällä hän ihmetteli, voiko…

Uusia alkuja


Tätä kirjoittaessa syksyn synkkyys ja sateet ympäröivät Tarton kaupunkia. Syksymme alkoi muutoksella, kun nuorin tyttäremme Sointu 2 v. aloitti päiväkodin ja näin Salome siirtyi kotiäidin tehtävistä tekemään 80% osuudella varsinaista…

Mistä housusi kuluvat?


Kirkolliskokousviikko alkoi totutusti Turun Maarian kirkossa avajaismessulla maanantaina 8.11. Hyvä oli kuunnella piispa Seppo Häkkisen konstailematonta saarnaa. Varsinkin yksi kohta saarnassa jäi puhuttelemaan. Piispa kertoi kahdesta papista, jotka olivat pitkään…

Miksi ihmeessä lähtisin Maata Näkyvissä -festareille?


Viime vuodesta poiketen synkkä marraskuu katkeaa Maata Näkyvissä -festareilla Turussa 20.11. Minulta on kyselty suoraan ja hieman mutkankin kautta, että kannattaako Maata Näkyvissä -festareille nyt lähteä. Kyseessä on vain yhden…

Kaksikielinen leiri ja uudet raamattukurssit


Tähän mennessä yksi parhaita kokemuksiamme koko täällä Saksassa asumisen aikana oli seurakunnan leiri, joka järjestettiin syyskuun lopulla luonnonläheisessä leirikeskuksessa tunnin matkan päässä Hampurista. Leirille osallistui noin 40 henkeä, joista puolet…

Kovassa tuulessa on mentävä polvilleen


Viime kesänä Niina Lehtimäki meloi intiaanikanoottinsa Sastamalasta merelle. Kaksi vuotta sitten leskeksi jääneelle Niinalle retki Kokemäenjoella oli eräänlainen pyhiinvaellus.  Kun vesi nousee joessa, ranta katoaa. Entä jos meloja ei olekaan sitonut kanoottia riittävän korkealle, kauas joesta?   Niina…

Suoraa puhetta vai kauniita sanoja? 


Palautteen antamisen tavat vaihtelevat eri kulttuureissa. Tähän joutuvat sopeutumaan myös lähetystyöntekijät. Tietyissä tilanteissa on kohteliaampaa, että toinen saa säilyttää kasvonsa kuin antaa palaute suoran rehellisesti.   Suora palaute on Suomessa tutumpaa kuin asian ilmaiseminen pitkiä kiertoteitä. Toisin on esimerkiksi persialaisessa tai japanilaisessa…

Uusi alku Pohjois-Thaimaassa


Eilen illalla avasin matkalaukkuni ja järjestin enimmäkseen vaatteista ja kahvinkeittovälineistä koostovan omaisuuteni uuteen kotiimme Chiang-Raissa. Talo on onneksi kalustettu, mutta joudumme vielä hankkimaan yhtä ja toista arjen helpottamiseksi. Kaikki aikaisemmin…

Maassa maan tavalla – me kaikki yhdessä


Kielen, sääolojen, ruoka- ja tapakulttuurin lisäksi lähetystyöntekijälle yksi sopeutumista vaativa asia on paikallinen työkulttuuri. Japanissa oli hämmentävää todeta, että työtä tehdään siellä aika eri tavoin kuin Suomessa. Suomessa olin tottunut…

Iloisia uutisia!


”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” Luuk. 10:2 Pimenevään syksyyn olemme saaneet valtavan hienon uutisen: Sleyn hallitus on päättänyt lähettää minut…

Koulutusta ja kohtaamisia


Hei taas rakkaat lähettäjät! Alkusyksy on hurahtanut ohi yllättävän nopeasti. Minulla alkaa kotona vähitellen jälleen paljastua merinäköala, kun puut pudottavat lehtiään – joka päivä näkyy vähän enemmän sinistä keltaisen, ruskean…

Vuosien kova koulu


Kun Tanja ja Mikko Nikula avioituivat reilu yhdeksän vuotta sitten, he joutuivat saman tien avioliiton syvään päätyyn.  – Päätimme ostaa keväällä 2012 talon ennen kuin menimme naimisiin. Häät oli jo sovittu kesäkuun viimeiselle päivällä. Asuin talossa…

Uskova opettaja kantaa pitkälle


Koulunkäynnin tukeminen on yksi osa lähetystyötä. Koulutettujen nähdään saavan paremmat edellytykset yhteisössä elämiseen ja toisista huolehtimiseen. Näin on käynyt esimerkiksi kauneudenhoitajaksi valmistuneelle Brendalle ja opettajana työskentelevälle Maria Tianoille.  Unescon keräämien tilastotietojen mukaan Keniassa noin 20 prosenttia väestöstä on luku- ja…