– Olemme saaneet pahoja uutisia Ukrainasta. Voimakas myötätuntomme on heidän puolellaan, jotka nyt joutuvat kärsimään. Tässä hetkessä haluan jakaa kanssasi kaksi ajatusta. Ensimmäinen asia on se, että Jumala pitää sinusta huolta…
Kansallisen kirkon kasvukipuja
Teologian tohtori Martti Arkkila kuvaa väitöstutkimuksessaan, kuinka kulttuurierot kenialaisten ja läntisten lähetysjärjestöjen työntekijöiden välillä aiheuttivat sitkeitä kädenvääntöjä Kenian evankelis-luterilaisessa kirkossa. Afrikkalaisesta kristillisyydestä, kristittyjen määristä sekä Afrikan kirkkokunnista ja uskonnoista on…
Kaksi työtehtävää avoinna haettavaksi
Raamattukoulutuksen koordinaattori Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys hakee työntekijää Sleyn raamattukoulutuksen koordinaattorin tehtävään Kotimaantyön painopisteinä ovat messuyhteisöt ja yhteistyö seurakuntien kanssa, sanomauskollinen Raamatun opettaminen, innostava tapa tavoittaa uusia ihmisiä sekä työ nuorempien…
Viimeisenä päivänä minä herätän hänet
Ehdota Siionin kanteleen laulua Evankeliumijuhlaan 2022
Minkä Siionin kanteleen laulun haluaisit laulaa valtakunnallisesa Evankeliumijuhlassa Karkussa 1.-3.2022? Ehdota lauluasi osoitteessa https://www.evankeliumijuhla.fi/ehdotalaulua. Voit halutessasi myös lyhyesti perustella laulutoiveesi. Voit selata lauluja verkossa osoitteessa https://www.sley.fi/siionin-kannel ja evankelisen liikkeen laulukirjan voit…
Ruokitko itsessäsi pelkoa vai toivoa?
Vuosi 2021 hallituksen tarkastelussa talouden ja toiminnan osalta: osa tavoitteista saavutettiin
Sleyn toimintasuunnitelman toteutumista seurataan merkitsemällä suunniteltuja hankkeita joko toteutuneiksi, keskeneräisiksi tai toteutumattomiksi. Pandemiavuoden aiheuttamista vaikeuksista huolimatta sekä kotimaassa että lähetyskentillä koettiin onnistumisia: vuoden 2021 toimintasuunnitelman 17 hankkeesta kuusi merkittiin toteutuneiksi….
Toiminnanjohtajalta: tästä evankelisuudessa on kysymys
Evankelisuus tahtoo olla uskollista Raamatun sanalle ja luterilaiselle ja evankeliselle perinnölle. Toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo, mitä se tarkoittaa.
Maailmanlähetys ei ole enää valkoihoisten miesten asia
Portti on auki
Paavalista opetusmateriaalia Kirjoittamani selitykset Filippiläiskirjeestä ja Galatalaiskirjeestä käännettiin Viroksi. Näin aloittamani työ Paavalin opetusmateriaalien suhteen on ensimmäistä kertaa todellisesti käytössä lähetyskentällä. Selityksiini voi tutustua osoitteissa: https://www.bibletoolbox.net/fi/raamattu/kirjegalatalaisille ja https://www.bibletoolbox.net/fi/raamattu/kirje-filippilaisille. Syksyn aikana…
Kun Sleyssä uitiin vastavirtaan
Rukous Viron puolesta
Pyydämme Viron evankelisluterilaisen kirkon piispoille ja pastoreille missionääristä työnäkyä, rohkeutta pitää kiinni Jumalan sanasta ja avoimesti julistaa evankeliumia.
Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynti
Rukoilemme Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynnin ja siihen liittyvien asioiden puolesta.