Japanin internetlähetystyön terveisiä!


Tiina Latva-Raskun lähettikirje 4/2023 Tampereella 26.9.2023 Jalokiviä “Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37) Noihin Jeesuksen sanoihin…

Sari Mäkimattila Sleyn puheenjohtajaksi


Sari Mäkimattila on valittu Sleyn hallituksen puheenjohtajaksi. Sari Mäkimattila on lääketieteen tohtori ja dosentti. Hän on toiminut aiemmin mm. Kristillisdemokraattisen puolueen varapuheenjohtajana 2011—2013. Mäkimattila valittiin Sleyn hallitukseen tänä kesänä Toholammilla…

Supo ei ole kiinnostunut Sleystä


Turun piispa Mari Leppänen oli keskiviikkona 4.10. Radio Dein piispan kyselytunnin vieraana. Ei liene yllätys, että keskustelussa puhuttiin paljon Inkerin kirkon syyskuun alussa toteutetusta pappisvihkimyksestä, jossa neljä suomalaista Inkerin kirkon…

JAPANIIN!


Poukkien lähetystervehdys 3/2023 26.9.2023 ”Japaniin, myös Japaniin kaiu kutsu ihanin, sinne saariin kaukaisiin kulje viesti iloisin.” (Siionin kannel 402:1) Kesäjuhlaa taivasalla Kesällä Suomessa oli mahdollisuus vapaammin kuin muutamaan vuoteen liikkua…

Uutisia Myanmarista


Joona ja Helene Toivasen lähettikirje 4/2023. 22.9. Tervehdys, rakkaat ystävät! Myanmarin tilanne ei ole parantunut ja tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Maa ja kansa tarvitsee edelleen esirukousta. Maaseudulla sotilashallituksella ei ole…

Tapahtumarikas kesä


Ville Melasen lähettikirje 6/2023 17.09.2023 Ylä-Suetukin lastenleiri Heinäkuun alkupäivinä Ylä-Suetukissa vietettiin lastenleiriä. Opetukset ja rukoushetket järjestettiin kirkossa. Erilaisia leikkejä leikittiin ja pelejä pelattiin sekä kirkonpihalla että läheisellä niityllä. Sää oli…

Kristityt sisaremme ja veljemme Inkerin kirkossa tarvitsevat tukeamme erityisesti tänä aikana


Viisi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston työntekijää vihittiin Inkerin kirkossa 3.9. pastorin virkaan. Vihkimyksestä on seurannut monivivahteinen keskustelu, jossa sekä Inkerin kirkon asema vähemmistökirkkona Venäjällä että…

Jumalassa on turva


Anna ja Taisto Sokan lähettikirje 4/2023 15.9.2023 Onnistumisia ja rukousaiheita Terveisiä Ugandasta! Olemme palanneet loman jälkeen takaisin työhön ja paljon on mahtunut ensimmäisiin viikkoihin. Ugandassa koulujen loma on loppumassa ja…

Ratkaisu on olemassa


Ensimmäisinä vuosisatoina kristittyjen tuntomerkki oli keskinäinen rakkaus. Tuo rakkaus sai aikaan ykseyttä. Kirkon ykseys ja sen säilyminen on tärkeä asia, johon Raamattu velvoittaa jokaista kristittyä. ”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen…

Venäjän sotatoimet tuomittavia


Noin puolitoista vuotta sitten Euroopan ytimessä käynnistyi laajamittainen sota, jossa Venäjä pyrkii alistamaan Ukrainan määräysvaltaansa. Sodan seurauksena Eurooppaan kohdistui merkittävä pakolaistulva. Koko läntiselle yhteisölle, kuten myös Evankeliumiyhdistykselle ja sen ystäville,…

Emme vietä tänään ehtoollista


Puheenvuoro Kokkolassa 3.9.2023 Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi aamuhartaudessaan meille herätysliikejohtajille: ”Meidän kirkon johtajien ja auktoriteettien ei pidä laittaa esteitä Jumalan valtakunnalle.” Nyt kysyn teiltä, missä Jumalan valtakunta tulee meidän keskellemme?…

Pommisuojasta piispaksi  


Seppo Häkkisen mukaan Sley tarvitsee kirkkoa ja kirkko Sleytä. Hän katsoo, että hengellisesti sekavassa ajassa Evankeliumiyhdistyksen tehtävä on pitää esillä luterilaisen uskon ydinasioita. Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen jäi eläkkeelle…

Syyskuiset terveiset!


Richard Ondichon lähettikirje 4/2023 14.9.2023 “Suuri on sinun uskollisuutesi!” Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen…

September Greetings!


Richard Ondicho’s Newsletter 4/2023 14.9.2023 “Great is your faithfulness!” “The steadfast love of the LORD never ceases; his mercies never come to an end; they are new every morning; great…

Terveisiä Hämeenlinnasta ja Aasiasta!


Pentti Marttilan ystäväkirje 3/2023 13.9.2023 Hei hyvät ystävät ja hyvää alkanutta syyskautta! Tänä syksynä vietämme Evankeliumiyhdistyksen 150-vuotisjuhlia. Juhlien teema on ”Armo kuuluu kaikille”. Evankeliumi kuuluu todella kaikille. Se kuuluu kaikille…

Tehdään kompromissi


Useampi henkilö ja myös melko liberaaleiksi mielletyistä taustajärjestöistä on lähestynyt viime viikkoina ja ehdottanut kirkon ja herätysliikeväen kesken tehtävää kompromissia, siis sopuratkaisua. Olen kiitollinen ja ilahtunut näistä jokaisesta yhteydenotosta. Toki…

Viestejä Virosta – lapsilta lapsille


Oleniusten lasten lähettikirje 3/2023 11.9.2023 Tere tere! Jokos teillä on syksyn merkkejä näkyvillä? Meillä täällä Virossa on muutamia ruskeita lehtiä jo pudonnut puista, mutta tässä kirjeessä kerrotaan vielä kesän jutuista….

Oven takana taivas 


Viisi vuotta sitten lahtelainen Merja Leppälä menetti kaksi aikuista lastaan. Edelleen hänelle ovat lohtuna kuolevan pojan sanat: ”Onneksi on Jeesus!”   Merja Leppälä oli kuusitoistavuotias tavatessaan ensi kertaa tulevan miehensä Veikon.   …

Syyskeräys 2023: Raamattukoulutus Karkun opistolla


Raamattu on Jumalan puhetta sinulle ja minulle. Siksi sen oppiminen ja opettaminen on elämän tärkeimpiä asioita. Karkun evankelinen opisto on Sleyn valtakunnallinen koulutuskeskus, missä me järjestämme kahdesti vuodessa kolmen kuukauden…

Ajatuksilla on seuraukset   


Herrasmieskirjailija Joonas Konstig pitää kristinuskoa parhaana elämänkatsomuksena, koska se toimii parhaiten. Kirkko kompastuu hänen mielestään miellyttämiseen – ”eivät lapsetkaan kaipaa vanhemmistaan kavereita vaan aikuisia”.  Joonas Konstigin työhuoneen seinällä on keltaisia…