Nokian Siunaukselassa tulipalo


Vuonna 1912 Nokialla orpokodiksi perustetussa Siunaukselassa syttyi tulipalo perjantaina 21.7. Palokunnan kerrotaan saapuneen paikalle aamuyöllä hieman ennen kolmea. Sammutustyöt jatkuivat pitkälle aamupäivään. — Tulipalo historiallisesti merkittävässä ja monille tärkeässä rakennuksessa…

Jäsenkokous koolla Toholammilla: hallitus on valittu


Kokous avattiin Siionin kanteleen laululla. Puheenjohtajaksi valittiin Niko Hyppönen. Toiminnanjohtaja Tom Säilä esitteli toimintakertomuksen vuodelta 2022. Vuonna 2022 yhdistyksen toimintaan vaikutti vielä koronapandemia ja erityisesti kansainvälisellä kentällä sekä Venäjän hyökkäyssota…

Vuosikertomus 2022 on julkaistu


Sleyn Vuosikertomus 2022 on julkaistu. Vuosikertomuksesta löydät näkökulmia menneeseen vuoteen monilta eri jakkaroilta, tietoa yhdistyksen taloudesta kuten tilinpäätöksen sekä tärkeitä toimintaa kuvaavia lukuja ja tilastoja. Huomaathan, että säästämme luontoa ja…

Siunauksela Sleyn työn hyväksi ja TLK:lla remontti


Nokialla toiminut Siunauksela-koti lopetti toimintansa toukokuusssa 2022. Siunaukselan kiinteistöt ja varat luovutettiin sen jälkeen yhdistyksen sääntöjen mukaan Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen työhön. Siunauksela aloitti toimintansa alun perin orpokotina vuonna 1912 ja…

Sääntömuutosehdotus kesän jäsenkokoukselle


Mistä on kysymys? Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry:n jäseniä kutsutaan kesällä Evankeliumijuhlan yhteydessä jäsenkokoukseen. Jäsenkokous järjestetään lauantaina 1.7. kello 8.30 alkaen Kunnantalon kulttuurisalissa. Muiden käsiteltävien asioiden ohella (kuten edustajien valitseminen Sleyn…

Paula ja Lauri Heikkilä Ugandaan – Leena Ylimäki nuorisotyöhön Keski-Pohjanmaalla


Sleyn hallitus kokoontui torstaina Seinäjoella ja päätti mm. uusista läheteistä, Keski-Pohjanmaan nuorisotyöstä ja talouden tasapainottamisohjelman jatkamisesta. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys lähettää vielä tämän vuoden aikana uuden lähettiyksikön, Paula ja Lauri Heikkilän,…

Merkittävällä ja vastuullisella paikalla


Vuosien myötä työvuosien kerryttyä tulee hetkittäin miettineeksi omaa jälkeään. Enkä tarkoita nyt hiilijalanjälkeä, vaan sitä mitä on työssään tehnyt ja saanut aikaan. Eikä se kaikki tunnu kovin suurelta. Mutta kuitenkin:…

Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksytty: on kiitoksen aika


Sleyn toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle on hyväksytty. Talousarvion 2023 yhdistetty varainhankinnan ja toiminnan tulos on -635 243 euroa. Sley ry:n tulos on -227 735 euroa. – Ensi vuonna Sley juhlii 150-vuotista…

Hanskat naulasta!  


Maatalon poika Timo Punkeri on tottunut käärimään hihansa ja tarttumaan työhön. Työsarat Haukiputaan Kellonkartanossa ja Sleyn hallituspöydässä ovat olleet eläkeläiselle välillä hieman hikisiä, mutta mieluisia tehtäviä.   Kun Timo Punkeri syntyi,…