Saksan lähetiltä terveisiä!


Pasi Palmun lähettikirje 2/2024 3.7.2024 Täälläkin poltetaan hiljaisena lauantaina pääsiäiskokkoja. Tietysti piti käydä katsomassa, miten kotikyläni kokko syttyy. Auringon laskiessa mahtipontinen musiikki alkoi soida. Palomiehet sytyttivät valtavan röykkiön eri puolilta…

Jälleennäkemisen riemua


Kirjeitä Heikkilöiltä 6/2024 28.6.2024 Kesäkuun iloisia tapahtumia Terveiset aurinkoisesta Gulusta! Paistaako siellä aurinko? Ainakin ennusteet kertovat tulevan viikonlopun olevan lämmin. Tänään perjantaina Oulaisissa alkaa Evankeliumijuhla, joka kestää koko viikonlopun. Me…

Muistakaa siskoja ja veljiä kaukana


Sokkien lähettikirje 4 26.6.2024   Terveisiä Ugandasta, ja tällä kertaa myös Suomesta! Viimeiset viikot ovat kuluneet hieman erilaisissa tunnelmissa pitkälti kotimaan viileämpiin kesäkeleihin taas totutellen. Ensimmäinen kotimaankautemme on siis virallisesti…

Nyt sattuu ja tapahtuu


Ville Melasen lähettikirje 3/2024 19.06.2024 Surullisia tapahtumia Palmusunnuntaina Kansanlähetyksen Venäjän-lähetti Juha Saari joutui lasketteluonnettomuuteen. Häneltä murtui jalka. Toukokuussa piispa Ivan Laptev joutui moottoripyöräonnettomuuteen. Häneltä murtui niin ikään jalka, mutta myöhemmin…

Kuulumisia kotimaasta


Liisa Rossin lähettikirje 5/2024 19.6.2024 Terveisiä tällä kertaa Lahdesta! Kotimaankautta on takana jo lähes kolme viikkoa, ja olen saanut nauttia rakkaiden ihmisten seurasta, Suomen kesästä ja lyhyestä matkasta Joutjärven rantaan….

“Miks Jeesus on nii hea?”


Kirsi Vimparin lähettikirje 4/2024 18.6.2024 Kuten toukokuussa meinasin, tässä tulee kesäkuiset terveiset erityisesti lasten parista. Kambjan seurakunnan pyhäkoulussa lopetimme toimintakautta ulkosalla, ja kesäkuun alkupuolella Kirkkojen yön yhteydessä seikkailimme kirkossa ja…

Japanin internetlähetystyön terveisiä


Tiina Latva-Raskun lähettikirje 3/2024 Tampereella 17.6.2024 Kesän lämpö, valo ja värit tuntuvat suorastaan ylenpalttiselta talven jälkeen. Mutta on jotain vielä parempaakin, ja siksipä lähetystyötäkin tehdään. “Kesä aurinkoinen, lämmin, ihmeellinen, kylmän…

Ilus kevad – Kaunis kevät!


Oleniusten lasten lähettikirje 2/2024 7.6.2024 Virossa on ollut tosi kiva kevät, kun on ollut lämmintä (eli ei tarvitse pukea niin paljon vaatteita) ja luonto on kaunis (niin tekee mieli olla…

Nealapea pihta, pyhäkouluja ja kesäleirejä 


Viron evankelis-luterilaisen kirkon piirissä saatiin viime vuonna käyttöön lasten katekismus, kun kristinuskosta lapsille kertova Naulan kantaan -kirja käännettiin viroksi. Kirjan ensimmäinen tuhannen kappaleen painos loppui saman tien. Mitä tänä keväänä…

Arkea ja juhlaa


Kirjeitä Heikkilöiltä 5/2024 31.05.2024 Toukokuun kuulumisia Heippa ja terveisiä täältä Gulusta! Mitä Guluu, hehheh? Onko sinulla kesäloma nurkan takana vai vietätkö kesän töitä tehden tai opiskellen? Vaikuttaa siltä, että Suomessa…

Kohti kesää


Kisumun kulmilta Virpi Otienon lähettikirje 5/2024 29.5.2024 Terveiset Kankaanpäästä! Jälleen on aika tullut päivittää tuoreimmat kuulumiset kotimaankaudeltani, sekä Keniasta, ennen tämän vuoden viimeisiä vierailuja. Tämän kirjeen lopussa näet kesäkuun vierailuaikataulun….

Näköpiirissä mahdollisuus


Havukaisten lähettikirje 1/2024 26.5.2024 ”Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen. Sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen.” Virsi 78:1 Näillä virren sanoilla saamme tervehtiä teitä sukulaiset ja ystävät. Jo 124…

Reilusti kivoja uutisia


Kirsi Vimparin lähettikirje 3/2024 24.5.2024 Huhti-toukokuun vaihteessa oli melkoinen keskittymä tapahtumia ja tilanteita. Monille tuttu joko kanttoroinnin tai Japanin-lähetyksen puolelta, Penttisen Hanna, tuli vieraaksemme pääosin pianistiksi opiskelijaviikon Arvo Pärt -teemaiseen…

Mutkia matkassa


Ville Melasen lähettikirje 2/2024 18.05.2024 Kevät keikkuen tulevi Vanha sanonta on pitänyt hyvin paikkansa kuluneena keväänä. Säätilat ovat vaihdelleet toisinaan hyvin nopeasti. Nopeasti on myös kevät kulunut. Edellisestä kirjeestäni on…

May Greetings!


Richard Ondicho’s Newsletter 3/2024 17.5.2024 Now when He had spoken these things, while they watched, He was taken up, and a cloud received Him out of their sight. And while…

Toukokuun terveiset!


Richard Ondichon lähettikirje 3/2024 17.5.2024 Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähysivät taivaalle,…

Jatketaan yhteistä työtä!


Sokkien lähettikirje 3/2024 16.5.2024   Terveisiä Ugandasta! Viime viikkoina olemme saaneet nauttia kunnon sateista, jotka tosin ovat välillä hidastaneet ja jopa estäneet pääsyämme Palabekin seurakuntaan. Yksi kirkkoreissu päättyi mutaan, mistä…

Oikea ja väärä vapaus


Ken Takakin lähettikirje 2/2024 13.5.2024 Elämä on ihmeellistä ja käsittämätöntä Olen Suomessa asuva japanilainen. Nuorena opiskelin Tokiossa matematiikkaa ja filosofiaa (etiikkaa). Silloin minusta tuli kristitty täysin odottamattomalla tavalla. Epäsosiaalisena nuorena…

Ilosanomaa eestiläisille


Oleniusten lähettikirje 3/2024 13.5.2024 Tervehdimme teitä täältä keväisestä Tartosta, jossa jo kovasti vihertää! Tässä kirjeessä saat lukea tunnelmia Virosta ja miten työmme Viron lapsi- ja nuorisotyössä on edennyt. Lopussa pieni…

Kenttäkierroksen kohtaamisia


Maikki Ochiengin lähettikirje 4/2024 6.5.2024 Terveiset jälleen Kisumusta. Olettekin varmaan kuulleet uutisista, että Keniaa koettelee äärimmäiset sääolosuhteet. Sateita on tullut liikaa ja monin paikoin on tulvia. Koulujen piti aloittaa vuoden…