Se ei ole mahdotonta


Perjantaina 14.12. pidetyssä Sleyn syyskokouksessa hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2019. Kirjoitan muutamasta tärkeästä talousarvion luvusta, jotta ymmärrät paremmin Sleyn talouden tilaa ja tulevaa vuotta. Toivon, että jaksat lukea kirjoitukseni loppuun asti….

Laudate omnes gentes


25.11.2018  Pieni kirkkosali Yangonin keskustassa jyrkkien portaiden jälkeen rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Kapea huone on täynnä seurakuntalaisia, noin 40 henkeä, suurin osa heistä orpokodin asukkaita. Vietetään tavallista sunnuntain jumalanpalvelusta. Mizonkieliset ylistyslaulut…

Toivoa epätoivon keskellä


Etelä-Sudanin uusin rauhansopimus on allekirjoitettu. Nyt odotetaan osapuolilta rauhansopimuksen täytäntöönpanoa. Juban pääkaupungissa, Luterilaisen kirkkomme (ELCSS/S) johto on varovaisen myönteisiä. ”Katsotaan ja jatketaan rukoilemista, jotta tämä järjetön sota voisi loppua”, huokaa…

“Mission possible”


Viime viikon perjantaina saapui Suomesta Tokioon kymmenen nuoren aktioryhmä tutustumaan lähetystyöhön Japanissa sekä maahan ja maan kulttuuriin. Ryhmän nimi täällä Japanissa on ”Mission possible”. Ryhmä on majoittunut Suomi-kirkon pappilaan sekä…

Mikä antaa voimaa lähetystyöhön?


Tiedämme lähetystyön olevan pitkäjänteistä eikä työn tuloksia päästä näkemään kovin nopeasti. Näin on ainakin Japanissa tehtävän työn kohdalla. Mikä antaa voimaa lähetystyöhön? Lähetystyö on lähettäjän, lähetyksen Herran käsissä. ”Vain Herralla…

Kasvot


Persialaisessa kulttuurissa kunnia ja häpeä näyttelevät merkittävää osaa. Persian kielessä on kunnialle erityinen sana: āberu. Ilmaisu voitaisiin kääntää myös sanalla ”kasvot” (tai aivan tarkkaan ottaen ”kasvojen vesi”). Kyseessä on koko…

Mitä Jeesus sanoo kaltoin kohdelluille?


Teen Suomesta käsin lähetystyötä Japaniin internetin kautta. Yksi työmuodoista on vastailla kristinuskoon liittyviin kysymyksiin japaninkielisessä kysymys-vastaus-palvelussa. Kerran joku kirjoitti tällaisen kysymyksen: “Kun luen Raamattua, näyttää siltä, että Jeesus sanoo siellä…

Lähetysjohtaja vieraili Japanissa


Olin Tokiossa osallistumassa Japanin evankelis-luterilaisen kirkon (JELC) yhteistyökonsultaatioon. Kahden päivän konsultaatioseminaarissa olivat edustettuina JELCin ja Sleyn lisäksi JELCin muut yhteistyökumppanit: Amerikan suurin luterilainen kirkko ELCA sekä saksalainen Braunschweigin maakirkko. Seminaarissa…

Torjuntavoitto


Tänään sitten äänestettiin. Aihe oli ainakin median mielestä viikon tärkein. Ja puheenvuorojenkin määrässä mitattuna. Päätettiin aloitteen kohtalosta, jonka hyväksyminen oli tarkoittanut kirkollisen avioliitto-oikeuden laajentamista. Suomeksi sanottuna sukupuolineutraalin avioliiton tulemista kirkkoon….

Jeesus on Herra


Ehkä eniten minua on tällä viikolla ilahduttanut pieni kahvipöytäkeskustelu. Espoon hiippakunnan edustajat olivat pitäneet yhteisen hetken, jossa hyvästelivät piispansa Tapio Luoman. Joukossa ollut kirkkoherra sanoi kertoneensa muiston vuodelta 2012. Piispa…

Lex Auvinen


Tiistain aamupäivällä (15.5.) käytiin hyvä keskustelu aloitteen pohjalta, joka nousi viimeisimmän arkkipiispanvaalin pohjalta. Aloitteessa kannettiin huolta siitä, että naispappeutta vastustava pappi voi periaatteessa yhä päästä piispaksi. Aika nopeasti aloitteen tavoite…

Kirkko turvapaikkana


Kirkkoturvakäytännöllä on Saksassa pitkät perinteet. Monelle Lähi-idästä kotoisin olevalle ja kristityksi kääntyneelle se on viimeinen mahdollisuus. ”Herra, teidän Jumalanne […] rakastaa muukalaista […]. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan…

Minun kirkkoni


Tänä maanantaina (14.5.) eläkkeelle siirtyvä arkkipiispa Kari Mäkinen piti viimeisen avajaispuheensa kirkolliskokouksessa. Hän valitsi aiheekseen tulevan syksyn seurakuntavaalien tunnuksen Minun kirkkoni. Puhe alkoi vitsillä: “En aio asettua ehdokkaaksi. Mutta aion…

Tuimaa ruokaa?


Ollessani Sleyn työssä Itä-Suomessa kysyttiin monissa taloissa ruokapöydissa, että “onko ruoka tuimaa?”. Kesti pitkän aikaa, ennen kuin ymmärsin tuon sanan “tuima” merkityksen oikein. Se ei tarkoittanutkaan vahvaa tai suolaista ruokaa,…

Identiteettinä kristitty


Aloitin huhtikuun alussa seurakunnassamme pienryhmää. Ensimmäisen kerran alussa pyysin osallistujia esittäytymään ja kertomaan itsestään, mitä haluavat. Kuulin samanlaisia asioita kuin Suomessakin esittäytymiskierroksilla tavataan sanoa, mutta myös sellaista, mitä kotimaassa en…

Kirkko turvapaikkana


Kirkkoturvakäytännöllä on Saksassa pitkät perinteet. Monelle Lähi-idästä kotoisin olevalle ja kristityksi kääntyneelle se on viimeinen mahdollisuus. ”Herra, teidän Jumalanne […] rakastaa muukalaista […]. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan…

Ikuinen onni


Vastailen japanilaisten kysymyksiin kristillisestä uskosta. Eräs japanilainen kysyi internetissä näin: “Miten määritellään onni kristinuskossa? – Onko niin, että kyse ei ole siitä miten paljon pystyy keräämään itselleen, vaan siitä miten paljon antaa…

Lähellä mutta kaukana


Nopea Skyliner-juna lähestyy Tokiota. Kurkistelen ulos ikkunasta. Edellisestä japaninmatkastani on melkein viisi vuotta aikaa, ja odotan kiinnostuneena, miltä Japani näyttää, tuntuu, tuoksuu ja maistuu pitkästä aikaa. Ensimmäinen vaikutelma on ahtaus….

Häiritsevän anova katse


Yangonin kadulla astelee vastaani äiti pienen lapsensa kanssa. Äidin luisevan laiha käsi on ojossa. Lapsen ilme on ”häiritsevän” anova. Kaikesta päätellen ylensyöntiä he eivät ainakaan ole voineet harrastaa. Avun tarve…

Pakolaisleiriltä pappisseminaariin


Olen tätä kirjoittaessa työmatkalla Afrikassa. Edellisen viikon olin pääosin Ugandassa. Olin tutustumassa pakolaistyön käynnistämiseen Ugandassa. Etelä-Sudanista on tullut valtavasti pakolaisia pohjoiseen Ugandaan. Nyt Sley laajentaa työtään heidän keskuuteensa. Olin lähettiemme…