Piispan testamentti


Perjantaiaamuna kuultiin taas historian siipien havinaa. Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura oli viimeistä kertaa kirkolliskokouksessa piispan ominaisuudessa. Arkkipiispa kiitti piispa Peuraa hänen pitkästä palveluksestaan kirkolle. Omassa vastauspuheessaan piispa Simo totesi,…

Raamatunkäännöksestä VT20??


Viime vuonna ilmestyi Uuden testamentin uusi käännös UT2020 mobiiliversiona. Suunnitelmissa on jatkaa raamatunkäännöstyötä Vanhan testamentin osalta. Aloite tähänkin hankkeeseen on tullut Pipliaseuralta. Vanhan testamentin käännöstyö on tarkoitus aloittaa ensi vuonna….

Kummia käsityksiä evankelioimisesta ja messuyhteisöistä


Keskiviikkoiltana jouduin taas hämmästelemään, millaisia tulkintoja samoista asioista voidaankaan tehdä. Kirjoitin jo, miten evankelioimisaloite poiki monia puheenvuoroja. Silti erikoisimman tulkinnan luin Kotimaa-24:n sivuilta. Otsikko kertoi lähes kaiken: ”Valjastetaanko evankeliointi jäsen­hankinnaksi…

Kirkon tunnustuksen paikka


Tämän viikon suuri asia on kirkkolain ja -järjestyksen uudistaminen. Suomalaisessa oikeusjärjestyksessä on se läntisille demokratioille hieman erikoinen piirre, että maan eduskunta joko hyväksyy tai hylkää evankelisluterilaisen kirkon kirkkolain. Tästä säädetään…

Evankeliointi kirkon elinehtona – ja epäilysten herättäjänä


Maanantaina käytiin lähetekeskustelu edustaja-aloitteesta Evankelioimistoiminnan vahvistaminen kirkossa. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli Pekka Simojoki. Itsekin kuuluin aloitteen allekirjoittajiin. Pieneksi yllätyksekseni puheenvuoroja pyydettiin runsaasti. Tavatessani ennen istuntoa Simojoen käytävällä hän ihmetteli, voiko…

Mistä housusi kuluvat?


Kirkolliskokousviikko alkoi totutusti Turun Maarian kirkossa avajaismessulla maanantaina 8.11. Hyvä oli kuunnella piispa Seppo Häkkisen konstailematonta saarnaa. Varsinkin yksi kohta saarnassa jäi puhuttelemaan. Piispa kertoi kahdesta papista, jotka olivat pitkään…

Hämminkiä lainoppineiden asiantuntijoiden ympärillä


Torstaiaamupäivällä koettiin poikkeuksellinen tilanne. Täysistunnossa keskusteltiin kestoaiheesta eli avioliittokysymyksestä. Se keskustelu viisinekymmenine puheenvuoroineen eteni tuttua rataansa, mutta poikkeuksellista oli lainoppineen asiantuntija Timo Eskon puheenvuoro. Toki hänellä on kokouksessa puheoikeus, mutta…

En vastusta tasa-arvoa, mutta tasa-arvoideologiaa en jaa


Keskiviikkoiltapäivän täysistunnossa kokoukselle tuotiin aloite, jonka nimi on niinkin kaunis kuin ”Toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma”. Kaikki eivät siitä kuitenkaan innostuneet, minä yhtenä heistä. Heti aloitteen esittelyn jälkeen käytin seuraavan puheenvuoron:…

Miksi kirkollisissa järjestöissä ei saa vapaasti viettää ehtoollista?


Keskiviikkoaamupäivällä täysistunnossa oli jotain sellaista, jota voi jo draamaksi sanoa. Käsittelyssä oli edustaja Hannu Kipon aloite, joka tähtäsi ehtoollisenvieton helpottumiseen jumalanpalvelusyhteisöissä. Monet tietävät liiankin hyvin, miten hankalaksi paikallisseurakunta voi halutessaan…

Outoja aloitteita, myönteinen ministeri


Jo toisena vuonna peräkkäin kirkolliskokous siirtyi tutulta paikaltaan toukokuulta elokuun alkuun. Koronaltasuojautumistoimenpiteistä huolimatta kokousviikko soljunee totuttuun tapaan. Vielä on auki, jatketaanko kokousta perjantain lounaan jälkeen. Asioita on kyllä paljon ja…

Vetoomus


Sateenkaaripappien aktivismia Sain joitakin viikkoja sitten luettavakseni virallisen oloisen nettisivun, jonka julkaisija on Sateenkaaripapit. Sivulla annettiin selkeät käytännönohjeet, miten menetellä, jos haluaa solmia kristillisen avioliiton samaa sukupuolta olevan kanssa. Opastettiin…

Kirkollisesta vihkimisestä ja jäsenyydestä


Tänään torstaina (5.11.) kävimme keskustelun yleisvaliokunnan mietinnöstä, joka koski Helsingin hiippakuntavaltuustoaloitetta avioliittoon vihkimisestä. Aloitteen ja mietinnön sisältö oli lyhyesti se, että jatkossa kirkolliseen avioliittoon riittäisi se, että vain toinen kihlapareista…

Laskevia käyriä katsellessa


Kirkon nelivuotiskertomus Uskonto arjessa ja juhlassa 2016–2019 kirvoitti pitkän keskustelun. Se alkoi tiistai-iltana, jatkui keskiviikkoaamuna ja sitä jatketaan vielä keväälläkin, kun ruotsinkielinen kertomus valmistuu. Mikä kokousta niin puhutti? Tulin Turkuun…

Taisi olla hyvä saarna


”Kun Herramme Jeesus Kristus sanoi: Tehkää parannus jne., hän tahtoi, että hänen omiensa koko elämä olisi parannusta.” Tällä väitteellä eli teesillä Martti Luther aloitti pyhäinpäivän aattona 1517 keskustelun aikansa kirkonvaikuttajien…

Minuakin hymyilytti


Perjantain 18.9. uutispommi ei liittynyt koronaan. Se oli Korkeimman hallinto-oikeuden päätös (https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/vuosikirjapaatokset/1600323418463.html), jonka mukaan Oulun tuomiokapitulilla oli oikeus antaa varoitus samaa sukupuolta olevan parin vihkineelle papille. On pakko myöntää, etten…

Silloin lainopettajat sanoivat…


Torstai-iltana käytiin avioliittonäkemyksistä odotetusti tunteikas ja vakaumusten pohjia luotaava keskustelu. Paljossa se oli toisintoa edellisiltä kausilta, siis meille vanhoille edustajille jo tuttua rataa etenevää ja mihinkään päättymätöntä diskurssia. Joku ensikertalainen…

Ei valtiokirkkoteatteria


Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon tämänpäiväinen vierailu kirkolliskokouksessa oli enemmän kuin pelkkä kohteliaisuuskäynti. Ministeri käsitteli puheessaan koronapandemiaa ja kirkon roolia kriisissä elävien auttamisessa. Puhe ei pitäytynyt vain aineellisessa avustamisessa, vaan…

Maskinaamat koolla


Kun asuu alueella, jolla koronatartuntoja vuorokaudessa kirjataan yleensä nolla, astuminen Turun kristillisen opiston juhlasaliin maanantai aamuna 10.8. oli eräänlainen elämys. Sekä vanhoilla tutuilla että uusilla valituilla ilme oli kuin junarosvoilla….

Erimielisyys virasta – erimielisyys ehtoollisen pätevyydestä?


Tänä vuonna kirkossamme on pidetty kolme virkateologista seminaaria, joiden pyrkimyksenä on edistää kunnioittavaa keskustelua niiden välillä, jotka ovat eri mieltä pappisviran avaamisesta naisille. Kirkkoherra Kaisa Huhtalan kutsumana pidin 26.11. seuraavan…

Näihin haluttiin vastauksia


Eilen järjestettiin kokousviikon ohjelmaan kuuluva kyselytunti. Edustajat ovat voineet tehdä etukäteen kysymyksiä mm. piispoille ja kirkkohallituksen johtaville toimihenkilöille. Tilaa on myös vapaasti esitetyille kysymyksille. Ajassa on ilmiöitä, jotka poikivat viimeiset…