Afrikan lämpö 

Lapsuus lähetyskentällä oli siunattu ja antoisa, mutta siihen liittyi myös yksinäisyyttä ja henkeä uhanneita tilanteita. Markus Saarenketo kirjoitti kokemuksistaan kirjan.  
 
Videopuhelu tavoittaa nuorisotyönohjaaja Markus Saarenkedon Brittein saarilta. Säkylä-Köyliön seurakunnan nuoret ovat keränneet vuoden ajan rahaa vähän parempaan syyslomareissuun.  
 
– On tämä vaatinut järjestelyä, Markus kuvailee Lontoon suomalaisessa merimieskirkossa, jossa porukka majoittuu.  
 
– Käymme tietysti nähtävyyksiä katsomassa. Huomenna mennään St. Paulin kirkkoon. Mukana on 23 nuorta ja kolme aikuista.  
 
Markus työskennellyt Säkylä-Köyliön seurakunnassa 17 vuotta.  
 
– Välillä naureskelen, kun herään Köyliöstä, että vieläkään ei olla Keniassa. Ehkä Jumala on kuullut rukoukseni väärin.  
 
– Minulla on voimakas kutsu lähetystyöhön.  

Kovaa koulua 
 

Markus kasvoi Kankaanpäässä, jossa hänen vanhempansa Antti ja Liisa Saarenketo asuvat edelleen. Vuonna 1987, kun Markus oli 8-vuotias, perhe lähti lähetyskentälle. Kohteena oli Kenia. Saarenkedot kutsuttiin kehittämään paikallisseurakuntia.  
 
– Minulla ei ollut muita odotuksia kuin lämpö ja leijonat, ja ne sain kyllä kokea, Markus kertoo hymyillen.  
 
– Kokemus oli mullistava, koska kaikki muuttui: kieli, kulttuuri, ihmiset, sää. Kiinnitin huomiota siihen, että kaduilla oli ihmisiä, jotka kerjäsivät. Myös liikenne hämmästytti. Keniassa ajettiin pähkähullusti. Pääasiassa liikennemerkkejä ei ollut, ja jos oli, niitä ei noudatettu. Autojen seassa kulki kanoja, vuohia ja possuja.  
 
Markuksen kaksi pikkusiskoa eivät olleet Keniaan saavuttaessa vielä kouluiässä, mutta Markus aloitti ensimmäisen luokan. Koulu sijaitsi pienellä lähetysasemalla 450 kilometrin päässä perheen asuinpaikasta.  
– Matkustin sinne kaksi päivää. Ensimmäinen päivä junalla ja toinen autolla.  
 
Koulua käytiin sisäoppilaitostyyliin.  
 
– Kolmen viikon välein pääsin viikonlopuksi kotiin, mutta koska matkoissa kesti niin kauan, ehdin lähinnä käväistä, Markus kertoo.  
 
Se oli kovaa koulua 8-vuotiaalle.  
 
– Minulla ei ole tästä katkeruutta, mutta se oli raju puolivuotinen olla erossa muusta perheestä.  
 
Lähetysasemalle ei ollut puhelinlinjoja. Reissuvihkoon kirjoitettiin, miten oli mennyt.  
 
– Välillä siellä luki, että Markus on ollut malariassa. Vanhemmat sitten lukivat asiasta pari viikkoa jälkikäteen.  
 
Oppilaat majoitettiin 2–3 hengen huoneisiin. Heitä oli noin 15–20, kaikki suomalaisten lähettiperheiden lapsia. Opetuskieli oli suomi.  
 
– Muilla lapsilla oli sisaruksia koulussa mukana, mutta minulla ei ollut.  
 
– Vanhempia oli jäätävä ikävä. Se on tunnemuistissani vieläkin. Kaipuu kotiin, vanhempien syliin.  
 
Ikävä oli niin kova, että Markuksella ilmeni oppimisvaikeuksia.  
 
– Ei ollut sellaista turvaa ympärillä.  

Onnellinen paluu 

Kun vanhempien kielikoulu puolen vuoden kuluttua päättyi, perhe saattoi vaihtaa asuinpaikkaa paikkakunnalle nimeltä Kakamega. Markus pääsi toiseen suomalaiseen kouluun, johon oli kotoa matkaa vain kilometri.  
 
– Se oli taivasta maan päällä. Päivän jälkeen pääsin kotiin leikkimään siskojen kanssa, kysymään vanhemmilta apua läksyissä 
 
Ensimmäinen työkausi Keniassa kesti kolme vuotta, ja sen päättyessä Markus oli käynyt kolmannen luokan. 
 
Koulu jatkui Kankaanpäässä 400 oppilaan ”betonibunkkerissa”.  
 
– Oli vaikea sopeutua Suomeen paluuseen. Afrikassa ihmisten ystävällisyyteen, lämpöön ja kulttuuriin tempautui nopeasti mukaan. Suomessa ihmiset olivat jotenkin eristäytyneitä. Afrikassa ihminen on toiselle tärkeä, Markus vertaa.  
 
– Keniassa olin käynyt koulua 10 hengen puuparakissa, jossa päivä alkoi hartaudella ja opettajat rukoilivat oppilaiden puolesta. Suomalaisessa koulussa tämä hengellinen kehys hävisi kokonaan. Siihen oli totutteleminen.  
 
Afrikan lämpö puuttui.  
 
– Sain kavereita, mutta oli tosi vaikea sanoittaa 11-vuotiaana muille, mistä lähtökohdista olin saapunut Suomeen. 
 
Saarenkedon perheellä ei ollut tietoa siitä, jatkuuko heidän työnsä Keniassa vielä joskus, ja Suomessa kuluikin viisi vuotta. Sitten Sley kutsui uudestaan Keniaan. Paikallisen kirkon radiostudiolla tarvittiin osaajaa, ja Antti Saarenketo oli sellainen. Studiolta lähetettiin hengellistä ohjelmaa Keniaan ja muuallekin Afrikkaan.  
 
16-vuotias Markus oli Keniaan paluusta onnessaan.  
 
– Se oli minulle vapaudu vankilasta -kortti. Yläaste oli ollut Suomessa vaikea. En löytänyt yhteistä säveltä koulukavereiden kanssa, Markus kertoo.  

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 24/2023.