Uskonpuhdistus – nyt!

Tänään tiistaina (7.11.) minulle lankesi mieluisa tehtävä. Sain pitää aamuhartauden kirkolliskokousväelle. Aamuhartautta kuunnellaan. Kaikki ovat paikalla aamunraukeina ja valmistautuvat alkavaan täysistuntoon. Edustajat istuvat hiippakunnittain aakkosjärjestyksessä, kirkkoneuvokset salin sivuosassa, piispat eturivissä ja valiokuntien sihteerit ja toimittajat salin takaosassa. Joku sanoisi, että maalintekopaikka.

Aiheen sain uskonpuhdistuksen muistopäivästä, jonka jälkeistä viikkoa elämme. Pidin kuvahartauden. Turun kristillisen opiston etuseinälle heijastui Wittenbergin kaupunginkirkon Reformaatioalttari, jota tutkimme kuva kuvalta. Oikealla kirkkoherra Johannes Bugenhagen on ottamassa vastaan rippiä ja ihmisiä tekemässä parannusta. Lutherin 1. teesin mukaisesti Jeesus haluaa uskovien koko elämän olevan parannusta. Keskimmäinen kuva esittää pyhää ehtoollista. Nuori Johannes painaa päänsä Mestarin rintaa vasten ja haluaa olla mahdollisimman lähellä Jeesusta, mutta Juudaksen vasen jalka tekee lähtöä kavaltajantielle ja käsi hyväilee rahakukkaroa. Kirkko on alusta alkaen corpus permixtum, sekalainen seurakunta. Vasemman puoleisessa kuvassa Melanchthon toimittaa pyhää kastetta. Kasteallas on syvä, mikä ilmentää kasteessa tapahtuvaa vanhan ihmisen hukuttamista Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemista uuteen elämään. Taulussa alimpana on kaiken perusta: Luther saarnaa siinä ristiinnaulittua Kristusta. Kaikki kuuntelevat, ja Jeesus Kristus, ainoa perusta, on kuvattu seurakunnan silmien eteen. Pyhä Henki saa Kristuksen lannevaatteen hulmuamaan. Saarna saa voimansa taivaasta ja on elävää sanaa. Vain pienen Magdalene Lutherin kasvot ovat kääntyneet meihin päin. Hän on ollut taulun maalaamishetkellä kuolleena nelisen vuotta. Vapautettuna ajan kahleista hän katsoo jo tänne, mutta silti hän kuuluu pyhien yhteyteen.

Tässä oli hartauteni pääsisältö. Vielä pohdiskelin sitä, miten Lutherin suuhun pantu ecclesia semper reformanda est (kirkkoa on aina uudistettava) ei ole Lutherin lause, vaan seuraavalla vuosisadalla hollantilaisen reformoidun teologin kynästä lähtenyt ajatus. Luterilaisempaa olisi todeta Vatikaanin Lumen gentium -dokumentin sanoin: ecclesia semper purificanda est (kirkkoa on aina puhdistettava).

Kun taulun maailmasta irtoaa ja astuu kirkosta ulkomaailmaan, todellisuus näyttääkin jo toiselta. Nykyisin Lutherstadt Wittenbergin asukkaista enää joka kymmenes kuuluu kristilliseen seurakuntaan. Tosin hekään eivät ole luterilaisia. Jo parisataa vuotta sitten Preussin kuningaskunnassa toteutettiin kirkkounioni, joka pakotti reformoidut ja luterilaiset samaan kirkkoyhteyteen. Jostakin syystä kirkollinen todellisuus näyttää läheisessä naapurimaassa Puolassa aivan toisenlaiselta kuin Lutherstadt Wittenbergissä. Mutta mistä syystä?