Hintalappu?

Odotetusti keskustelu homoliittojen kirkollisesta vihkimisestä ja siunaamisesta jatkui kirkolliskokouksessa vilkkaana eikä aina kovin kauniina. Viime kevään kokous sai ikävän kuprun, kun puheenjohtaja keskeytti edustaja Leif Nummelan puheenvuoron. Jotakin samaa koettiin eilen (6.11.). Puheenjohtaja muistutti toistuvasti edustaja Niilo Räsästä pysymään asiassa. Nähtävästi puhujalla ja puheenjohtajalla oli erilainen käsitys siitä, mikä liittyy olennaisesti avioliiton siunaamiseen.

Lähetekeskustelun pohjana oli prof. emerita Eila Helanderin selvitys, jossa selvitettiin, mitä seuraisi kirkon luopuessa vihkimisoikeudesta. Helanderin selvitys oli perusteellinen, mutta sitä arvosteltiin siitä, että se sisälsi enemmän kuin siltä oli pyydetty, nimittäin kompromissiehdotuksen kirkkoa jakavaan kiistaan.

Millainen voisi siis olla kompromissi? Miten voidaan yhtä aikaa sanoa, että kirkon opin mukaan vain mies ja nainen voivat solmia avioliiton, mutta silti samaa sukupuolta olevia voitaisiin vihkiä? Helanderin esitys kuuluu näin: ”Selvityksen tuloksena on kompromissiesitys, jossa kirkko pitäytyy avioliittoon vihkimisessä nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että sen sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli siitä keitä kirkko voi vihkiä avioliittoon ja keiden siviilivihityn avioliiton siunata: a) avioliittoon vihitään mies ja nainen ja vain siviilivihityn miehen ja naisen avioliitto siunataan, b) avioliittoon voidaan vihkiä samaa sukupuolta oleva pari ja samaa sukupuolta olevan parin avioliitto siunata. ”

Näytti siltä, että keskustelu kulkee iänikuista rataansa ja osapuolet painuvat yhä syvemmälle poteroihinsa. Itseäni yllätti kuitenkin, kun joku vahvasti perinteistä avioliittonäkemystä puolustanut edustaja pohdiskeli kompromissiratkaisua. Syy oli päivänselvä: kun ratkaisua ei löydy, taistelu jatkuu ja hintalapussa on iso lasku. Jotkut papit vihkivät tai siunaavat homopareja edelleenkin, kurinpitotoimet jatkuvat kapituleissa, mutta juridisesti papin vihkimät homoparien liitot katsotaan päteviksi. Kirkko jatkaa kuluttavaa vääntöään loputtomiin.

En näe riittäviä perusteita kompromissiratkaisulle. En, vaikka hinta olisi suuri. Minusta ei ole olemassa mitään vaihtoehtoista, teologisesti perusteltua toimintamallia. Luomisusko ja Raamatun ilmoitus opettavat kristallinkirkkaasti, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja antanut heille avioliiton lahjaksi ja tehtäväksi. Kun toista toimintamallia on tarjottu kirkolle yhä väkevämmin parisuhdelain voimaantulon jälkeen, teologian rinnalle ja paikalle on astunut väsytystaistelu. Eletään status confessionis -tilanteessa. Toisin sanoen, nyt annetaan uskontunnustus suuntaan tai toiseen. En ole enää pitkään jaksanut uskoa, että kyseessä olisi pelkkä avioliittokäsitys. Uskot tai ideologiat ottavat tässä kohdassa yhteen. Eiköhän siksi Nummelan ja Räsäsen puheenvuorotkin keskeytetty, koska he eivät puhuneet vain erilaisista avioliittokäsityksistä. Molemmat kehtasivat mainita, että homosuhteissa eläminen on Raamatun mukaan synti. Siksi nimenomaan rakkauden velvoittamana kirkon olisi autettava kaikkia jäseniään taivaan tielle ja tuettava heitä, jotka kilvoittelevat seksuaalisuuden alueella. Mutta tätä ääntä on yhä vaikeampi kuunnella.