Saavatko kaikki tulla?

”Kaikki saavat tulla” laulamme Siionin Kanteleen laulussa 116. Mutta entä jos kaikki tulevat? Entä jos Jumala antaa meille vielä uuden, suuren herätyksen, joka toisi tilaisuuksiimme ja messuyhteisöihimme kaikenkarvaisia ihmisiä monenlaisista taustoista, ”raskain saappain ja multa-anturoin” kuin Aale Tynnin runossa? Entä jos penkit täyttyisivät ihmisistä, joille sanat ”Siikkari”, ”Sanis” ja ”Evikset” olisivat aivan vieraita, eivätkä he edes tietäisi mitään Karkun kuuluisista ripareista, Sleyn lähetystyön kunniakkaasta historiasta tai merkittävistä evankelisista vaikuttajista?

Entä jos he eivät osaisi käyttäytyä tilaisuuksissamme vaan seisoisivat ja kohottaisivat kätensä, kun kuuluisi istua, tai jopa tanssisivat ilosta kirkon käytävällä kiitosvirren aikana? Tai entä jos he alkaisivat ihmetellä meidän uskossa vanhempien penseyttä ja haluttomuutta todistaa uskostamme toisille? Saisivatko he tulla? Osaisimmeko me toivottaa heidät tervetulleiksi kotiin, vai pitäisikö heidän ensin muuttua meidän kaltaisiksemme ennen kuin kelpaisivat?

Jumalan antama raju herätys rikkoo totuttuja rajoja ja parhaimmillaan virtaa villinä ja vapaana, ehkä vähän pelottavanakin. Siinä on kuitenkin elämän voima, jonka raitis ja kärsivällinen Jumalan sanan opetus sitten saa ohjata terveellisiin uomiin. Sellaista herätystä me rukoilemme. Ongelmana on vain se, että uusi viini harvoin sopii vanhoihin leileihin. Toivon – ja haluan uskoa – että Sley ei ole liian vanha leili.

Suurin pelkoni voi olla kuitenkin siinä, että Jumalan herätys voisi tullessaan tarttua myös minuun, vanhaan uskovaan, ja sekoittaa oman elämäni rutiinit. Mahdanko olla siihen valmis, ja kuitenkin juuri sitä kaipaan.

Kaikesta huolimatta uskallan pyytää – ja haastan sinut rukoilemaan kanssani: Jumala, anna meille herätys ja aloita se minusta.