Kirkko ei ole vielä valmis

Luther pettyi siihen, että oppi armosta ei uponnutkaan kansaan niin kuin hän olisi toivonut. Raamattu- ja lähetysteologisilla päivillä viime viikolla pohdittiin eri näkökulmista luterilaisen uskon sisältöä ja merkitystä jälkikristillisessä ajassa. 

Kirkon olemuksen pohdinnassa lähdettiin Karkun Evankelisella opistolla pidetyillä päivillä liikkeelle varhaiskirkosta, ensimmäisistä vuosisadoista ajanlaskun alun jälkeen.

Anni Maria Laato pohti luennossaan, miten kirkko ja sen käsitys itsestään ovat muuttuneet kahden vuosituhannen aikana. Laato on varhaisen kirkon opettajien ajatteluun perehtynyt patristiikan ja dogmatiikan dosentti.

Jo hyvin varhaisista teksteistä nähdään, etteivät kaikki kristittyinä itseään pitävät opettajat ja ryhmät opettaneet siten kuin kirkossa olisi pitänyt opettaa. Kristitytkin olivat kaikkea muuta kuin täydellisiä – manikealaisten lahkon piispa Faustus nimittikin katolisia kristittyjä semikristityiksi. Tähän kirkkoisä Augustinus vastasi, että semikristityt eivät ole täydellisiä. Heissä on jo paljon hyvää, mutta he ovat vielä matkalla.

– Kirkko on tekeillä oleva rakennus eikä vielä valmis. Alusta asti on ollut olemassa kaksi kirkkoa siinä mielessä, että näkyvä todellisuus ei ole aivan sama kuin todellinen kirkko.

Ongelmina hajaannus
ja lässähtäneisyys

Laato kehotti kuulijoitaan näin reformaation juhlavuonna ajattelemaan sitä, mikä kirkossa on oleellista ja pysyvää ja mikä taas sellaista, jonka kuuluukin muuttua.

– Koska kirkko on myös inhimillinen asia, siinä on usein sen historian aikana moni asia mennyt pieleen. Aina silloin tällöin, esimerkiksi reformaation tai Vatikaanin toisen konsiilin aikaan, on tehty korjausliikkeitä juuri niin, että on palattu juurille. Ennen kaikkea Raamatun teksteihin, mutta myös varhaisen kirkon teologien teksteihin. Hehän selittävät Raamattua. Pyhä Henki uudistaa kirkkoa siellä, missä tutkitaan sanaa ja käydään ehtoollisella.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa yleisprotestanttisten kirkkojen jäsenmäärä laskee Euroopassa, samoin Pohjois-Amerikassa.

On totuteltava vähemmistössä olemiseen.

– Euroopan kirkkoja leimaa jäsenmäärän ja toiminnan vähenemisen lisäksi teologinen lässähtäneisyys. Toinen suuri ongelma on kirkkojen hajaantuminen, Laato sanoi.

– Kirkko ei ole vain teologinen idea, korosti Anni Maria Laato puheenvuorossaan.

 Afrikassa tehtiin teologiaa

– Jokainen kristitty kuuluu siihen yhteen ja ainoaan, maailmanlaajaan ja aina olevaan kirkkoon. Tämä yksi kirkko ei ole vain teologinen idea, vaan se realisoituu erityisesti ehtoollisella.

– Se, miten kirkko toimii kunakin aikana ja eri puolilla maailmaa, voi muuttua kovinkin paljon. Hienoa, että on niitä, jotka osaavat puhua niin, että tämän ajan ihmiset ymmärtävät, Anni Maria Laato korosti.

Kommenttipuheenvuorossaan Timo Nisula huomautti, että suuri osa Laaton luennossaan esiin ottamista varhaiskirkon teologeista oli afrikkalaisia.

– Ehdottomasti kovin ja suurin vaikutus koko läntisen perinteen kirkko-oppiin on kasvanut nykyisen Algerian ja Tunisian maaperällä.

Pohjois-Afrikka oli myöhäisantiikissa oikea kirkko-opillinen think tank, ajatushautomo, Nisula huomautti.

Pettynyt Luther

Teologipäivillä ei tyydytty lämmittelemään Lutherin uskonopillisten löytöjen äärellä. Ekumeniikan dosentti Olli-Pekka Vainio tarkasteli ”Miten meni niinku omasta mielestä” -luennossaan kriittisesti Lutheria sekä uskonpuhdistusta. Luther oli ihminen, joka muiden ihmisten tavoin arvioi joskus tilanteet väärin ja puhui meidän näkökulmastamme todella alatyylisesti ja karkeasti.

– Nähdäkseni Luther oli sitä mieltä, että reformaatio epäonnistui sille keskeisimmässä kohdassa eli armo-opin julistamisessa ja sen soveltamisessa, Vainio totesi.

Näyttää siltä, että Luther oletti aluksi, että kaikki ihmiset olivat lain taakan alla samoin kuin hän itsekin. Hän oli väärässä. Armo-oppi ei pudonnutkaan hyvään maahan.

– Suurin osa ihmisistä kaikkina aikoina ei ole Jumalan laista juurikaan välittänyt.

Lain ja evankeliumin erottaminen oli kristityille paljon vaikeampaa kuin Luther oli ajatellut. Uskonpuhdistaja vertasi ihmistä juopuneeseen talonpoikaan, joka piti auttaa hevosen selkään. Tämä putosi aina jommallekummalle puolelle hevosta. Toisella puolella vaivasi lain vankeus, toisella puolella houkutti yletön vapaus.

– Hieman ennen kuolemaansa Luther ajatteli, että koko uskonpuhdistus oli epäonnistunut. Ihmiset elivät edelleen köyhyydessä ja näkivät nälkää. Wittenbergissä juopoteltiin ja bordelli oli ahkerassa käytössä.

Sairaan miehen kiukuttelua?

Lutherin maine kolhiintui pysyvästi vuonna 1545 julkaistusta kirjoituksesta Juutalaisista ja heidän valheistaan. Siinä hän kehotti polttamaan juutalaisten synagogat ja kodit, tekemään heistä maaorjia tai karkottamaan heidät.

– Luther näytti pitävän juutalaisuutta vaarallisena harhaoppina. Hän ei ollut antisemitisti, vaan antijudaisti.

Vainio muistutti, että Luther oli aiemmin asettunut oman aikansa juutalaisvihaa vastaan. Hän kuitenkin pettyi, kun juutalaiset eivät kääntyneet joukoittain kristinuskoon, vaikka puhdas evankeliumi oli reformaatiossa palautettu.

– Lutherin vointi hänen viimeisinä vuosinaan oli ilmeisesti ailahteleva. Hän kärsi voimakkaista ruumiillisista kivuista, sairauksista ja ajoittaisista masennuskohtauksista. Jostakin syystä juutalaiset joutuivat hänen vihanpurkauksensa kohteeksi. Hänen käytökselleen voidaan etsiä jonkinlaista oikeutusta tai selitystä tai se voidaan kuitata pois sairaan miehen irrationaalisena kiukutteluna, Vainio totesi ja huomautti kysymyksen juutalaisista nousevan edelleen jatkuvasti esiin Lutherin yhteydessä.

Kohti totuutta ja rakkautta

Olli-Pekka Vainio pohti syitä sille, miksi luterilaisuus ei ole suositumpaa. Maailman kristityistä vain noin kolme prosenttia on luterilaisia. Sosiologisesta näkökulmasta yksi syy voisi olla se, että luterilaisuus syntyi reaktiona tiettyjä ylilyöntejä vastaan.

– Edelleenkin, varsinkin lännessä, se määrittelee itsensä suhteessa toisiin kristinuskon suuntauksiin. Luterilaisuus voi menestyä vain silloin, jos toiset törttöilevät, Vainio kärjisti.

Mitä sitten ajatella siitä, että havaitsemme puutteita meille tärkeissä menneisyyden hahmoissa – vaikka nyt sitten Lutherissa? Vainio liitti tämän kysymyksen ajatukseen siitä, miksi teot eivät voi vanhurskauttaa.

– Ihmisen osa on olla epätietoisuuden ja rajallisten perspektiivien vanki ja pyrkiä kohti totuutta ja rakkautta tietäen, ettei hän koskaan kykene täydellisyyteen.

Kirkko on keskeneräinen rakennus ja sen palvelijat ja jäsenet epätäydellisiä. Silti kristittyjen tehtävä ihmisten tavoittamisessa on sama kuin varhaiskirkon aikana. Luennossaan Kirkko ja Jumalan Sana teologian tohtori ja Savonlinna-Säämingin seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen muistuttikin eräästä reformaation aikaansaamasta keskeisestä muutoksesta: Jumalan sanasta tuli julkinen asia, joka kaikui koko yhteiskunnassa ja koko Euroopassa.

– Se, että kirkolla ei tässä suhteessa mene nykyisin kovin hyvin, ei oikeuta kirkosta eroamista. Ei. Sen tulee johtaa rukoukseen kirkon puolesta sekä teologiseen työhön sen puolesta, että kirkko voisi entistä paremmin tuoda kirkkaan ja puhtaan Jumalan sanan ihmisille.