Minä, Carson ja muuttokyyhky

Joskus paatunein pessimisti ja sinisilmäisin optimisti voivat täysin
rinnoin allekirjoittaa saman julkilausuman. Se on kaunista. Tiikeri ja
peura juovat saman lähteen vettä.

Niin minäkin huomasin olevani täsmälleen samaa mieltä erään
Christopher Carsonin kanssa.
”Se päivä tulee vielä, kun avaruuteen lähetetään ensimmäinen ihminen,
joka ei aio tulla takaisin. Minä haluan olla se ihminen.”

Unelma ei kaikessa absurdiudessaan ole vitsi. Carson on kyllästynyt
elämään maapallolla ja tahtoo muualle.

”Motivaationi avaruuden asuttamiseen ei ole rahassa, vaan paljon
syvemmällä. Uskon, että ihmiskunta pystyy paljon suurempiin tekoihin
kuin mitä tällä hetkellä teemme. Pystymme muokkaamaan ympäröivää
maailmaa, jos saamme siihen mahdollisuuden”, hän kertoo.
(http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005321232.html)

Laskin kahvikuppini hämmästyneenä. Minä ja Carson, mehän puhumme samaa
kieltä. Minä olisin voinut sanoa nuo samat sanat. Pystymme muokkaamaan
ympäröivää maailmaa, jos saamme siihen mahdollisuuden. Pystymme paljon
suurempiin tekoihin kuin mitä tällä hetkellä teemme.

Yhtä mieltä, minä ja Carson. Emmekä vain me kaksi. Myös muuttokyyhky,
kaspiantiikeri, drontti ja pensassarvikuono nyökkäilivät tietävästi.
Kirkkaat hyväksynnän aallot pyyhkivät yli Saaristomeren puhtaiden
merenlahtien.

Me todella pystymme siihen! Pystymme vielä paljon suurempiin tekoihin!
Auringot ja kuut, tähdet ja planeetat, täältä tullaan!

Ovathan kristityt tienneet aina, että luomakunta inhoaa katoavaisuuden
orjuutta (Room. 8:20-21). Että se huokaa ja vaikeroi kahleissaan.
Jotenkin kuitenkin ajattelisin, että Paavalilla ei ollut aivan
tällainen katoavaisuus mielessään.

Meidän sukupolvemme saa kuulla, kuinka luomakunnan moniäänisen kuoron
huokaus vaimenee ja vähenee. Muokata maailmaa — mikä ihana eufemismi.
Taidan mennä muokkaamaan seuraavaksi Michelangelon David-patsasta.

Tiedän pystyväni mihin vain. Sillä minä olen se, joka tämän teki. Enkä
osaa elää muullakaan tavalla elää.

Tule, Herra Jeesus.