Hyvin menee, mutta menköön

”Valitusta riittävästi kuulee jokainen,” lauletaan Etelä-Pohjanmaalla. Kirkossa jäsenmäärän laskua kipuillaan virastoissa, maallistumista ja haalistumista niiden ulkopuolella. Nuoret aikuiset eivät enää kaipaa edes kirkollisia hautajaisia. Papit eivät tunne Raamattua sen vertaa, että voisivat luopua sen opetuksesta. Kirkon kannanotoista ei kukaan ota selvää.
Mutta olisiko kirkon nykyisessä meiningissä myös parempaa kuin vanhaan hyvään aikaan? Lapsuuteni pyhäkoulussa suurin hitti oli ”Älä silmä pieni katso mihin vain…” Ajatus oli tasan päinvastainen kuin Paavalilla (Kol. 2:20). Nykyisin lapset laulavat: ”Tahdon muistaa pitkäperjantain (SK 53).”

Nuoruuteni Kirkon nuorisopäivillä neljätuhatta huusi nyrkki ojossa ”ANC, ANC!” Tärkeintä oli vastustaa Etelä-Afrikan hallintoa. Nykyisin kirjainyhdistelmä on MNF – Turun evankelisilla festareilla kymmenen tuhatta nuorta laulaa ylistystä Jeesukselle. Riemumessu päihittää 60-luvun tv-jumalanpalveluksen, eikä missään pidetä niin hienoja rippileirejä lähes koko ikäluokalle kuin Suomessa.
Nykyajan saarnoja moititaan verettömiksi, mutta kuka muistaa 60-luvun mustakaapujen saarnastuolista pitämiä esitelmiä? Ainakin itse pysyn nykyisin paremmin hereillä. Messu on eri näköinen, liturgiset menot otetaan todesta ja se näkyy.
Hurskaammissa kirkoissa jäsenluku lasketaan ehtoollisella käyvien määrästä. Arvioisin, että vuonna 2017 Suomessa ehtoollisella käy moninkertaisesti ihmisiä vuoteen 1967 verrattuna. Maailmanlaajuisesti tilanne on vielä parempi: kristittyjä on enemmän kuin koskaan.

Raamatunsuomennos on monessa kohdassa lähempänä alkutekstiä kuin vanha. Enää usko ei ole omaa ”ojentautumista” vaan ”sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr. 11:1). Edellisen virsikirjan osastoa ”Hautaus merellä” en jaksa kaivata kun saan laulaa ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan” (VK 600). Siionin kanteleessakin soivat raikkaammat sävelet. Uskontunnustuksessa Jeesus ei nouse kuolleista ”raamattujen mukaan” vaan ”niin kuin oli kirjoitettu”.
Nykyisin maailmankielteisyys ja moralismi eivät ole seurakunnan tärkeimpiä tuntomerkkejä. Taivaaseen ei mennä omien ansioiden tai edes uskonratkaisun perusteella. Puhdasta evankeliumia saa julistaa. Syrjäytyneistä välitetään ja hädässä olevia autetaan. Teologian opiskelu kiinnostaa toisin kuin muissa pohjoismaissa.

Suomen evankelisluterilainen kirkko on iso ja helppo maali, kun halutaan päivitellä. On helppo tunnistaa väärää opetusta, ajattelua ja elämää. En tarkoita, että niistä pitäisi vaieta. Mutta millä vuosisadalla tai -kymmenellä tilanne olisi ollut Suomessa parempi? Kirkkolaivan pohjassa on ollut isompiakin reikiä kuin nykyisin.
Tiedotusvälineet ja ylätaso pitävät yllä keskustelua kirkon ongelmista ikään kuin muuta ei olisikaan. Välillä olisi hyvä havahtua näkemään, miten paljon hyvää meidän Herramme on tämän vuosituhannen kirkolle antanut. Olosuhteet huomioon ottaen meillä menee yllättävän hyvin. Siitä voisi joskus jopa kiittää, edes hiukan.