
-
Connector.
Uganda
Kouluvierailuilla
06.03.2025
Kirjeitä Heikkilöiltä 28.2.2025
Helmikuun menoja ja meininkejä
Moikka rakas lukija! Mitä kuuluu? Alkaako Suomessa kevätaurinko jo lämmittää? 🙂 Meillä tammikuussa vauhdikkaasti alkanut vuosi on saanut jatkua vielä helmikuunkin ajan vilkkaana ja kuivan (ja kuuman!) kauden aurinko on nostanut lämpötilat jopa 40 asteeseen. Lue tässä kirjeessä mm. koulutukiprojektin kouluvierailuista, isosta rukousvastauksesta ja nuorisotyön tulevaisuuden suunnitelmista. Kun katsomme jälleen kulunutta kuukautta taakse päin, olemme niin kiitollisia sulle, jonka kanssa yhdessä saamme tätä työtä tehdä! ❤️ Helmikuu alkoi kollegoidemme järjestämällä viikon mittaisella koulutuksella, joka kokosi yhteistyökirkkomme työntekijöitä ja heidän puolisoitaan Bweyaleen Etelä-Sudanista asti. Mikä ilo olikaan saada viettää viikko yhdessä uusien ja vanhojen tuttujen kanssa. Etelä-Sudanissa tilanne on ollut taas levoton eri puolilla maata, mutta rukoilemme, että tilanne saisi rauhoittua ja myös me pääsisimme näiden rakkaiden ystäviemme kanssa Etelä-Sudaniin.
Koulutuksen jälkeen saimme iloksemme viettää aikaa henkilön kanssa, joka on Juban päätoimistolta nimetty kehittämään kirkon nuorisotyötä yhdessä Laurin kanssa. Oli ihanaa huomata, että työnäkymme nuorisotyön kehittämiseen oli sama. Eri kulttuurista tulevana on tärkeä päästä istumaan itseään viisaampien seuraan kuulemaan ja oppimaan sekä testaamaan omia ajatuksia. Näin voi välttyä monelta turhalta päänvaivalta. Ihmisellä on kaksi korvaa ja vain yksi suu ihan syystä!
Koulutukiprojektin vierailuilla
Tämän kuluneen viikon olemme viettäneet jälleen reissun päällä tällä kertaa koulutukiprojektin tiimoilta! Viime vuoden lopulla koulutukiprojektille nimettiin uusi komitea, jonka kanssa lähdimme vierailemaan kouluilla kuulemassa tukemiemme lasten ja nuorten kuulumisia ja keräämässä koulujen tietoja mm. koulumaksujen maksamista varten.
Pääasiassa viikko oli ihana! ❤️ Monet lapset ja nuoret ovat tulleet meille jo tutuiksi nuorisotyön kautta, joten kohtaamiset kouluilla olivat iloisia jälleennäkemisiä. Olemme myös niin ylpeitä näistä nuorista, joiden lähtökohdat elämälle eivät ole helpot, mutta he haluavat tehdä parhaansa koulussa ja vaikuttaa positiivisesti omaan ja yhteisönsä tulevaisuuteen. Kuulimme myös useammassa koulussa rehtorien ja opettajien kehuvan oppilaitamme.
Valitettavasti saimme kuulla myös ikäviä uutisia siitä, kuinka kolme nuorta ei ole vielä pitkän joululoman jälkeen palannut kouluun. Kirkon työntekijät yhteistyössä koulujen kanssa yrittävät saada nuoret vielä palaamaan opintojen pariin. Rukoillaan, että tämä onnistuu!
Ikävintä oli kuulla yhdestä tytöstämme, joka ei loman jälkeen ollut palannut kouluun, koska hän oli loman aikana päätynyt jonkun vaimoksi. Rukoillaan hänen puolestaan ja jokaisen muun nuoren, jonka koulunkäynti on vaarassa keskeytyä ennenaikaisesti!
Olemme kiitollisia siitä, että paikalliset kollegamme ovat samaa mieltä tyttöjen koulunkäynnin tärkeydestä ja olivat niin pahoillaan tytön tilanteesta. Vaikuttamistyö yhteisöissä tyttöjen tasa-arvoisen aseman turvaamiseksi jatkuu.❤️
Rukousvastauksena uusi koti
Kiitos kaikille, jotka rukoilitte meille uutta kotia Bweyalesta. Löysimme hyvän asunnon nopeasti. Tai siis emme me, vaan kirkkomme piispa Ezra Bako oli päättänyt laittaa rattaat pyörimään ja pyytänyt ystäväänsä etsimään meille hyvän kodin. Kun tapasimme Bweyalessa, meille kerrottiin, että nyt mennään katsomaan teidän uutta kotianne. Ihastuimme itsekin paikkaan heti. Tällainen rakkaus ja huolenpito tuntuu uskomattoman hyvältä.❤️
Nyt maaliskuun aikana meistä sitten tulee bweyalelaisia. Jännittää ja innostaa samaan aikaan. Tekemistä ennen muuttoa on vielä paljon… Mutta kyllä tästäkin taas selvitään! Kiitos taas yhteisestä työstä ja kaikesta tuesta.❤️
Rukousaiheita:
- Kiitos uudesta kodista! Rukoillaan sujuvaa muuttoa.
- Siunausta ja varjelusta Etelä-Sudanin ja Sudanin kristityille, yhteistyökirkolle sekä lähettikollegoille.
- Lohtua pienen vauvansa menettäneelle perheelle Source Yubussa ja pikaista paranemista kätensä murtaneelle pojalle Bweyalessa.❤️
- Siunausta ja tsemppiä opintoihin kaikille koulutukiprojektin lapsille ja nuorille!
Kiitos kaikesta tuesta työllemme.
Lämpimin terkuin,
Paula ja Lauri
Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2025/03/heikkiloiden-lahettikirje-helmikuu-2025