Joulutervehdys Tokiosta

 

Poukkien lähetystervehdys 3/2024

16.12.2024

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. (Jes. 9:1)

Joululaulut Japanissa

Tämän kertainen lähetysmatkamme 20.11.-12.12. ajoittui niin, että saimme pitkästä aikaa laulaa joululauluja Japanissa japaniksi. Tokion Suomi-kirkolla järjestettiin nimittäin lauantaina 7.12. avointen ovien idealla toteutettu kahvilapäivä, jonka ”vetonauloina” olivat jouluiset luumupitkokahvit sekä kaksi yhteistä joululauluhetkeä. Merkittävän etukäteisvalmistelun ja panostuksen kysyneen kahvilapäivän tarjoilupuolesta vastasi kaksi ammattilaista: Päivi Yoshimura leipomuksineen ja entinen kahvilanpitäjä erikoiskahvin valmistuksineen. Lähettitiimimme muut jäsenet, Hiroaki Yoshimura ja me, hoidimme ohjelmapuolen musiikkeineen ja joulusanomineen. Seurakunnan kutsuvan työn merkittäväksi osaksi kehittynyt kahvilapäivä keräsi mukavasti kävijöitä. Oli suuri ilo kohdata niin uusia kävijöitä kuin entisiä tuttuja, joiden kanssa kahvikupin äärellä syntyi ja riitti mukavasti juttua.

Adventti- ja päivähartaudet

Vaikka Japanissa seurakuntatyö keskittyy pitkälti sunnuntaihin, meillä oli mahdollisuus pitää eri-ikäisille ja eri elämäntilanteessa oleville japanilaisille myös viikolla hartaushetkiä. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Hamuran luterilainen päiväkoti. Iloitsimme kovasti käynnistä tässä päiväkodissa, joka oli meille tuttu jo aikaisemmilta matkoiltamme. Pastori, osa opettajista ja tietysti lapset olivat meille uusia, mutta innostuneet lasten äänet, uteliaat silmät ja ujosti esitetyt kysymykset lämmittivät mieltä kuten aikaisemminkin. Kerroimme ja lauloimme joulusta, Jeesuksen syntymäjuhlasta, juhlistimme tapaamista Japanin ja Suomen lipuin (Lue: Jouluevankeliumi lippujen kertomana alkuperäisestä kirjeestä), jaoimme joulusanoman sisältävät tehtäväkirjaset sekä keväällä koulunsa aloittaville joulukalenteripöytäkuvakirjat. Saimmepa vieläpä kunnian syödä udon-noodelilounasta 3- vuotiaitten seurassa, joilta ruokapuikkojen käyttö sujui vallan mainiosti.

Toisen hartauden pidimme Suomi-kirkolla himmeliä tekemään kokoontuneille käsityöpiiriläisille. Mukavassa ilmapiirissä uutterasti himmeliä kokoaville naisille oli luontevaa viestittää sanoin ja sävelin siitä, kuinka kirkko on sydämeen rauhaa ja elämään uutta voimaa tuoma levähdyspaikka ja Jumalan kohtaamispaikka. Tutustuimme yhdessä monille suullisesti tuttuun Isä meidän -rukoukseen tarkemmin. Kolmas vierailukohteemme oli Mitakan kirkkosali, johon yliopiston ja pappisseminaarin opiskelijoita ja henkilökuntaa kerääntyi päivähartauteen. Kahden vuoden rahankeräyksen tuloksena kirkkosaliin oli saatu kauniit ja hienosti soivat pilliurut, joiden säestyksellä Martti sai laulaa Armolaulun japaniksi.

Sunnuntain jumalanpalvelukset ja tapaamiset

Lähetysmatkaamme sisältyneinä kolmena sunnuntaina jalkauduimme ennalta sovittuihin kirkkoihin. Aloitimme Suomi-kirkolta, ensimmäisen adventtijumalanpalveluksen vietimme yhdessä Ikebukuron seurakunnan kanssa ja viimeisenä vuorossa oli Ookayaman kirkko. Martin saarnan lisäksi olimme valmistaneet opetus- ja musiikkiohjelmaa jälkitilanteisiin. Niin kirkoilla kuin välipäiviin mahtui monia merkittäviä ihmisten tapaamisia. Yritimme ottaa yhteyksiä ja tavata etenkin heitä, joille evankeliumi ei ole vielä kirkastunut tai joilla on jostain syystä vaikeaa osallistua seurakunnan toimintaan. Ilo oli viettää aikaa ja keskustella myös lähettitoveriemme kanssa.

Japanilaisten kiitollisuus suomalaista lähetystyötä kohtaan

Ikebukuron kirkon pastori ja Japanin evankelis-luterilaisen kirkon johtaja kirjoitti sähköpostissa: Kiitos vierailustanne Tokion Ikebukuron kirkossa. Emme tule unohtamaan sitä, että Suomi on Ikebukuron seurakunnalle vanhemman asemassa. Tämän merkkinä kirkon toisessa kerroksessa on suomalaisen lähetystyön (yli 100-vuotisesta) historiasta kertova huone. Me muistamme, kuinka seurakunta sai alkunsa 117 vuotta sitten, ja me tulemme muistamaan sen tästedeskin. Yhteisessä uskossa ikuisesti Suomea kohtaan kunnioitusta, kiitosta ja ystävyyttä Japanista tuntien Hideto Nagayoshi

Lähetysmatkasta ja sille antamastanne tuesta kiitollisena hyvää sekä joulunrauhaa ja -iloa toivottaen

Päivi & Martti

Kiitetään

– Jumalan rakkaudesta, jota hän osoitti lähettämällä Jeesuksen ensimmäisenä jouluna luoksemme❣
– kaikesta varjeluksesta ja avusta kolmiviikkoisella lähetysmatkallamme❣
– mahdollisuudesta tehdä yhdessä lähetystyötä myös Japaniin päin❣

Rukoillaan

– siunausta lähetysmatkamme julistus-, opetus- ja musiikkityölle❣
– kylvettyjen Sanan siementen itämistä kuulolla olleiden ja kohtaamiemme japanilaisten sydämissä❣
– uskossa vahvistumista, iloa ja rohkeutta pienenä vähemmistönä Japanissa eläville uskonveljille ja
-sisarille sekä heidän pastoreilleen perheineen❣

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2024/12/poukkien-lahettikirje-joulukuu-2024


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: