Lähetystyön sankarit

 

Kun esitän kysymyksen lähetyksen sankareista, saan todennäköisesti vastauksena Martti Rautasen, Pietari Kurvisen tai Päivö Parviaisen. Hyviä vastauksia kaikki. Nyt haluan kuitenkin erityisesti muistuttaa lähetyksen vähemmän puhutuista sankareista.
Ilta on saapumassa, lähettilapsi valittaa huonoa oloa. Pian hän makoilee sohvalla. Päätä särkee, kuume tuntuu nousevan. Hätä nousee äidin sydämeen: mitä jos tämä sittenkin on malariaa? Äiti ei yöllä juuri saa nukuttua. Lähes tunnin välein hän seuraa lapsen kuntoa. Mies on työmatkalla. Vaikka tehokkaita lääkkeitä on nykyään saatavilla ja lääkärille pääsee usein jopa kellon ympäri, lähettiäiti on huolissaan. Miltä tuntuikaan lähettiäitien hätä vuosikymmeniä sitten Afrikan maaseudulla, jossa ”oma apu oli paras apu”? Lähetyksen sankari on 1970-luvulla ja tätä ennen lähetystyöhön lähtenyt perheenäiti!

Lähettilapsi on aikoinaan kuljetettu kotimaastaan jonnekin kauas. Ikävän läheisiä kohtaan ehtii oppia jo nuorena. Koulu alkaa vieraalla kielellä. Lauantaisin lasta ehkä kuljetetaan Suomi-kouluun ”omaa” kulttuuria oppimaan. Vuosia myöhemmin, kun Intian naan-leipä tai Afrikan chapati-leipä on lapsen arkea, hänet kuljetetaan takaisin ”kotiin” aidon ruisleivän maahan. Näistä pienistä sankareista kasvaa aikuisia, joilla usein on kaipaus sydämessään Aasian palmujen alle tai Afrikan mangopuiden ääreen.
Kirkon projektissa maksetaan koulumaksua afrikkalaiselle orpopojalle. Edunsaajat ajattelevat usein, että rahan Suomesta lähettänyt on niin rikas, että hän ei ole keksinyt rahalleen enää muuta käyttöä kuin lahjoittaa sen pois. Toki meillä on Suomessa paljon hyvinvointia. Valtaosa lähetyksen kannattajista taitavat kuitenkin olla niitä niukkaan elämään tottuneita – niitä, jotka päättävät, että vanha kirkkomekko kelpaa vielä hyvin vuoden. Uuden mekon sijasta he päättävätkin tukea orpolapsen koulua maailmalla. Moni työskentelee koti-Suomessa lähetystyön edistämiseksi seurakunnissa ja lähetysjärjestöissä. Ilman hiljaisia lähetyksen sankareita ei lähetysmyyjäisiä järjestettäisi. He leipovat, kokkaavat, kutovat ja askartelevat lukuisat myyjäistuotteet muiden iloksi. He avaavat kotinsa lähetyspiireille. He tarjoavat majapaikan seurakunnassa vierailevalle lähetille.

Entä lähetystyöntekijän sukulaissankarit? Isovanhemmat, jotka kyynel silmässä vilkuttavat lapsenlapsilleen lentokentällä, sukulaissedät jotka huolehtivat talvikaudet lähettien autosta tai sukulaistädit, jotka varastoivat lähettien talvivaatteet omiin komeroihinsa? Entä ne nöyrät, jotka sanovat: ”Enhän minä osaa mitään muuta tehdä kuin rukoilla lähettien ja yhteistyökirkkojen puolesta!”. He tekevät sitä kaikkein tärkeintä lähetystyötä.
Miksi lähetyksen sankareita tarvitaan edelleen? Siksi, että kaikki eivät ole vielä kuulleet, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16). Jokainen saa ja osaa olla lähetyksen sankari omalla paikallaan. Vapahtajamme on kutsunut jokaisen lähetystyöhön. Olet tärkeä juuri omalla panoksellasi lähetystyössä. Olen valtavan kiitollinen teistä kaikista lähetyksen sankareista elämässäni.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: