Uusi työkausi

 

Päivi ja Hiroaki Yoshimura lähettikirje 4/2024
15.9.2024

Kesän kuulumisia

Lähes kolmen kuukauden pituinen Suomen kautemme on takanapäin ja olemme palanneet takasin Tokioon. Kesä toi hyvän katkoksen, saimme levätä ja virkistyä Suomen kauniissa luonnossa ja sopivassa lämmössä. Tänä kesänä vietimme aikaa paljon Päivin kotipaikkakunnalla Evijärvellä isän luona, mistä olemme kiitollisia.

Alkukesä kului enimmäkseen asioiden hoitamisissa ja lomaa viettäessä. Elokuussa teimme seurakuntavierailuja nimikkoseurakuntiin. Tukijaseurakuntamme sijoittuvat pääasiassa Varsinais Suomen ja Pohjanmaan alueille, missä tänä vuonna kiertelimme. Jälkeen päin, kun tilaisuuksia muistelemme, jokainen tapahtuma oli erilainen. Paikat vaihtelivat; kokoonnuimme seurakuntatalolla, kirkossa, kirkkokodissa, kirkkopuistossa, erämajalla. Olimme iloisia, että saimme myös kutsun kouluun kertomaan lähetystyöstä niin pienemmille kuin vähän isommillekin oppilaille. Jokaisesta tilaisuudesta jäi hyvä muisto ja erityisesti oli hyvä kohdata suuri joukko lähetyksen ystäviä. Kiitos kaikille lämpimästä vastaanotosta ja monipuolisesta vieraanvaisuudesta. Kesän kohtaamiset kantavat ja muistuttavat elävästi yhteisestä työstä minkä Jumala on meille uskonut. ”Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” (Mark.16:15).

Kesällä saimme pitää vieraana päivän japanilaista ystävää Mayumia, joka oli Suomen matkallaan. Hänelle esittelimme vähän Turkua mm. Turun tuomiokirkkoa ja Käsityöläismuseota. Mayumi ei ole kristitty, mutta hän on käynyt Suomi-kirkon piiritoiminnassa ja muutaman kerran jumalanpalveluksessakin. Tapaamisessa saimme jutella paljon ja kuulla hänen taustastaan. Mayumi on vastuullinen työntekijä ja hyvin kiireinen. Viikolla on pitkät työpäivät ja usein joutuu jäämään ylityöhön. Viikonloppu usein menee palautumiseen, eikä voimavaroja ole kotoa lähtemiseen. Toivomme ja rukoilemme hänelle helpompaa työkuviota ja hänelle tietä Suomi-kirkon seurakuntayhteyteen.

Taifuuneja ja maanjäristyksiä

Kulunut kesä Japanissa on ollut ennätyksellisen kuuma ja useat taifuunit ovat osuneet Japanin saarille tuoden kovia myrskytuulia ja rankkasateita. Monin paikoin on kärsitty rankkasateiden aiheuttamista tulvista ja maanvyöryistä.

Heinäkuussa Japanin eteläisessä osassa oli myös voimakas maanjäristys, josta selvittiin aika pienin vahingoin. Tämä kuitenkin toi riskin mahdollisesta paljon voimakkaammasta ja laajemmasta järistyksestä, jonka seurauksena tuhot olisivat olleet mittavat. Ihmisiä kehotettiin varautumaan tähän ja hankkimaan tarvittavat hätävarusteet ja ruokaa. Maan hallituksen antamasta varoituksesta johtuen elettiin viikon verran jännityksessä. Onneksi suurta järistystä ei tapahtunut ja ihmiset saivat huokaista helpotuksesta. Taifuunit ovat vaikuttaneet riisin ja kasvisten viljelyyn ja sato on jäänyt pieneksi. Lisäksi maanjäristyksen pelossa ihmiset ostivat isoja määriä riisiä. Nyt kaupan riisihyllyt ammottavat tyhjyyttään eikä riisiä saada välttämättä myyntiin ja jos saadaan, ostomäärä on rajallinen. Vihannesten hinta on noussut korkealle.

Uskonnollisten festivaalien aikaa ja japanilaisuuden ydinkysymys

Tänä viikonloppuna monissa shintolaisissa temppeleissä järjestetään festivaaleja. Japanissa jokaisella asuinalueella on shintolainen temppeli, jonka uskotaan olevan asuinalueen suojelija. Palvonnan kohteina on muinaisajan myyttiin kuuluvia jumalahahmoja tai historian merkittävien henkilöiden henkiä. Näin on myös meidän kotimme lähialueella. Parin päivän aikana joukko ihmisiä on kulkenut alueen kaduilla rummuttaen ja kantaen pientä pyhäkköä olkapäillään. Suuri joukko ihmisiä kulkee perässä taputtaen rummutuksen tahdissa. Yli kolmenkymmenen asteen lämpö ei haittaa tätä joukkoa. Hiki valuu, mutta tärkeää on jatkaa perinnettä uskoen tämän kaiken tuovan alueelle suojelun. Samaan aikaan kun toiset kantavat pyhäkköä, suuri joukko ihmisiä on kokoontunut temppelialueelle pystytetyille kojuille syömään ja juomaan sekä tapaamaan tuttavia.

Uuden työkautemme alkajaisiksi konkretisoituu tämän maan todellinen tilanne. Ihmiset ovat sitoutuneet perinteisiin uskontoihin. Shintolainen temppeli koetaan tärkeäksi alueen suojelua varten ja buddhalainen temppeli on hautajaisten järjestäjä vainajan henkeä palvoen. Suurin osa japanilaisista noudattaa molempien uskontojen rituaaleja.

Seurakuntavierailussa saimmekin kysymyksen siitä, miten kaksi eri uskontoa voivat liittyä toisiinsa. Se on mielenkiintoinen ja myös olennainen kysymys Japanilaisten hengellisyyden ja uskonnollisuuden ymmärtämiseksi. Se on kuitenkin liian laaja kysymys vastattavaksi yhdessä lähettikirjeessä. Yksi asia on hyvä muistaa, että buddhalaista uskontoa alettiin sovittaa shintolaisuuteen heti sen jälkeen kun se tuotiin Japaniin 6.vuosisadalla. Lisäksi 17. vuosisadalla kaikki japanilaiset pakotettiin kuulumaan johonkin buddhalaiseen temppelikuntaan, jotta hautajaiset järjestettäisiin buddhalaisin menoin, mikä on todistus siitä, ettei ole kristitty.

Tarvitaan paljon rukousta, jotta tämän maan ihmisten mieli muuttuu ja he lähtevät etsimään sielun pelastusta, jonka saa omistaa vain uskomalla Jeesuksen ristin sovitustyön.

Suomi-kirkon työ

Kesäaika Suomi-kirkossa oli sujunut kaikin puolin hyvin. Pastori Taguchi ja eläkepastori Kimura hoitivat jumalanpalvelukset. Seurakuntalaiset hoitivat vuorollaan eri käytännön tehtäviä. Tänään kirjoituspäivänä oli ilo tavata ja vaihtaa kesäajan kuulumisia. Kerroimme Suomen kauden seurakuntavierailuista kuvia näyttäen. Kesällä kaikki piiritoiminta on ollut tauolla, mutta nyt on taas aika käynnistää piirit ja kutsua kirkolle väkeä laajemmin. Syyskuun loppuun ja lokakuun alkuun on sovittu jo monia tapahtumia. Piirien lisäksi kirkolle on tulossa jälleen koulun oppilasryhmä leipomaan. Lisäksi kahvilapäivän suunnittelu lokakuun alkuun on jo hyvässä vauhdissa.

Suomessa lehdet puissa alkoi muuttaa väriä tuoden syksyn tuntua. Täällä kostean kuuma sää jatkuu vielä, mutta toivomme, että helpotusta olisi tulossa muutaman viikon kuluessa.

“ Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen!” Ps 118:16

Tämän lupauksen varaan saamme kaikki jäädä. Toivotamme sinulle siunattua syysaikaa!

Päivi, Hiroaki ja Essai

 

Rukousaiheita

·Anna voimia ja viisautta syksyn tehtäviin
·Johdata jumalanpalvelukseen uusia myös tavoittavan työn kautta
· Rukoilemme Suomi-kirkon tulevaisuuden puolesta
· Johdata neuvotteluja mahdollisen yhteistyökirkon kanssa
· Pyydämme varjelusta Johannalle Suomessa ja Essaille täällä
· Pyydämme varjelusta luonnonkatastrofeista

Kiitos rukouksistasi!


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: