Surullinen ääni

”Kiitos hakemuksestasi ja osoittamastasi mielenkiinnosta avoinna ollutta paikkaa kohtaan” ja ”Valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.” Olen lähettänyt näitä posteja tänään 16 kappaletta. Ja pian saan vastauksen.”Pi-ding”.

Olisiko ”pi” nuottiviivastolla a ja ”ding” e. Joka tapauksessa ääni on laskeva ja tänään se on melankolian ääni. Se kertoo saapuneesta sähköpostista. Viestit ovat lyhyitä ja maltillisia, ”Kiitos tiedosta.” tai ”Herra siunatkoon uutta työntekijää.”

Lähettämieni viestin saajissa on teologian maistereita, joku tohtori ja monia pastoreita. Moni heistä on ilman työtä eikä työn löytäminen näytä kovin helpolta.

Kaikilla heistä on tutkinto ja sisäinen kutsumus tehdä kirkon työtä, hengellistä työtä, jossa kerrotaan Jeesuksesta, opetetaan Raamattua, toimitetaan jumalanpalveluksia, siunataan ja vihitään, iloitaan iloitsevien kanssa ja itketään itkevien kanssa. Monilla on erityistaitoja, on pedagoista osaamista tai koulutusta joltakin muulta alalta. Monella on kokemusta vuosien vapaaehtoistyöstä. Sadoista illoista ja viikonlopuista kirkon talkootöissä, pitämässä nuorteniltoja, puheenvuoroja, raamattuopetuksia, ripareita, suntion ja kanttorin tehtävistä, vahtimestarin hommista ja monessa muussa.

Joku heistä on verbaalisesti erityisen nerokas, toinen pistää itsensä likoon stand up -koomikkona, yksi ajaa rekkaa ja toinen on some-vaikuttaja, yksi on Hifk -fani ja toinen kova futispelaaja divarissa, on diginatiiveja ja skedekulttuurin edustajia. Yksi heistä tulee paikalle sen näköisenä, että astelisi muotikuvausten catwalkia pitkin ja toinen taas on turvallisen tavallinen villaneuleessan. Heitä on vaikea laittaa yhteen muottiin, paitsi että…

…he kaikki ovat 23-50 –vuotiaita miehiä, joiden hengellinen koti on evankelisessa liikkeessä. Kunpa kirkossa nähtäisiin heidän arvo.

Tällainen miesjoukko voi kuulostaa siltä, että se käyttää vapaa-aikansa mv-lehden toimituksessa tai kotisohvalla raapien kassejaan. Koita unohtaa tämä. Heillä on nöyryyttä, viisautta ja rakkauutta eikä heille ole pakkosyötetty älyllisesti epäkypsiä ideologioita tai muuta huttua. He ovat eläneet elämää, jonka jäljet aistii heistä ja heidän läheltään hyvinä hedelminä: rakkautena, ilona, rauhana…

En puhu takapajuisuuden, perussuomalaisten, mauttoman vihapuheen enkä sovinismin puolesta. Puhun näiden miesten puolesta, joille on kipeä asia, että työtila omassa ja rakkaassa kirkossa on ahdas heidän perinteisen uskonkäsityksensä mukaan.

Tämä joukko ei elä utopiaa, jossa toivotaan, kaiken olevan kuten ennen, jotenkin vanhanaikaisemin. Tämä joukko haluaa palvella Herraansa Jeesusta Kristusta, ja toivoo voivansa tehdä sen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kautta. Eihän se ole mahdotonta?

Pyhät kirjoitukset ja kirkon perinne, erityisesti evankelisen liikkeen sydänäänet, ovat antaneet suunnan heidän elämälleen.

Pyhät kirjoitukset ja kirkon perinne on antanut monelle heistä erityistä halua auttaa turvapaikanhakijoita.

Pyhät kirjoitukset ja kirkon perinne on avannut monen silmät antamaan runsaasti omastaan niille, joilla ei ole mitään tai niille jotka elävät kaukana meistä.

Pyhät kirjoitukset ja kirkon perinne velvoittaa heitä yhä pitämään kirkkoa rakkaana ja pysymään sen rakenteiden sisällä.

Pyhät kirjoitukset ja kirkon perinne on asettanut heidät kiusalliseen tilanteeseen, mutta voisiko tilanteeseen löytyä ratkaisu kirkon sisältä