”Kallen myötä elän lähempänä Jumalaa”

Kun Johanna Ollila kuuli, että hänen kohdussaan kasvavalla vauvalla oli Downin syndrooma, hänen mielensä täyttyi huolesta ja epätietoisuudesta. Entä jos perheen odotettu ja toivottu iltatähti olisikin vakavasti sairas? Sitten kauniina alkukesän yönä syntyi Kalle, joka viisi vuotta myöhemmin ilahduttaa äitiään jokapäiväisillä kohteliaisuuksilla.

Kalle, älä kiilaa! kuulen selkäni takaa Helsingin Luther-kirkossa ehtoollisjonon edetessä hitaasti keskikäytävällä. Johanna ja Jaakko Ollilan pian viisivuotias kuopus Kalle on menossa ehtoolliselle.

– Kalle rakastaa lähteä kirkkoon, sillä hän saa siellä paljon huomiota. Hän saa energiaa ihmisistä, Johanna Ollila selittää, kun kerron hänelle huomanneeni, miten joku Kallen sisaruksista koetti hiljentää innokkaan pojan vauhtia.

Tapaan Johannan, 47, kahvilassa meren rannalla Helsingissä. Oppikirjojen kustannustoimittajana työskentelevä Johanna on herännyt varhain, sillä hän on aamulla vienyt yhden lapsistaan, 18-vuotiaan Marian, viideksi lentokentälle. Perheen esikoinen Emma on 20-vuotias ja Hanna neljä vuotta nuorempi.

– Tyttöjen elinpiiri on niin laaja! Päätä huimaa, kun he tulevat ja menevät, suurperheen äiti naurahtaa.

Mutta perheen nuorimmainen on opettanut äitiään elämään hetkessä.

Vauvauutisia

Vuonna 2018 Johanna istui mieli täynnä epätietoisuutta samassa kirkossa, jossa hän nyt pyhäisin näkee tuikkivasilmäisen poikansa läpsyttelevän yläfemmoja tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

Espoossa asuvien Olliloiden toive saada perheeseen vielä yksi lapsi oli toteutunut. Johanna oli käynyt ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa. Vauvalla oli todettu niskapoimuturvotusta. Verikokeessa selvisi, että lapsella oli Downin syndrooma.

Pian Ollilat kertoivat tilanteesta myös tuleville isosiskoille. Nämä olivat jo epäilleet äidin olevan raskaana, sillä esikoinen oli sattumalta löytänyt lipaston laatikosta neuvolakortin.

– Lähetin sähköpostia minun ja Jaakon vanhemmille sekä sisaruksillemme. Otsikkona oli ”Vauvauutisia”. Kirjoitin, että olemme tähän asti saaneet mennä myötätuulessa. Nyt olisi ehkä edessä vastatuulta, mutta uskon, että selviämme siitäkin perheenä. Saimme tukea läheisiltä.

Johanna kertoi myös silloisille työtovereilleen siitä, että perheeseen oli syntymässä erityislapsi. Moni oli hämmentynyt eikä tiennyt, voisiko odottavaa äitiä onnitella. Johanna arvelee, että hän ehkä näytti odotusaikana iloiselta ja onnelliselta odottajalta, jolle lapsen erityisyys oli helppo asia. Yön pimeinä tunteina hänen mielessään oli kuitenkin paljon ristiriitaisia tunteita ja epätietoisuutta tulevasta.

– Jaakko jaksoi tukea, kannatella ja vakuuttaa, että kaikki menisi hyvin.

”Aarre vatsassa”

Tultuaan raskaaksi Johanna oli selvittänyt, että mahdollisuus saada Down-lapsi oli hänen kohdallaan yksi prosentti. Siis yksi sadasta. Jostakin syystä Johannasta tuntui kuitenkin odotuksen alussa, että vauva olisi varmaan erityislapsi. Hän rukoili, että lapsi olisi terve.

Johanna haluaa kertoa rehellisesti, että ajatus vammaisesta ja kenties hyvin sairaasta lapsesta tuntui hänestä pelottavalta. Hänellä oli syyllinen olo siitä, ettei hän osannut olla kiitollinen siitä, että oli tulossa äidiksi. Kysymyksiä oli paljon.

– En minä elämäämme näin olisi käsikirjoittanut! Meille oli tulossa iltatähti, jolla ei olisi leikkikaveria kotona. Tulisiko minusta omaishoitaja ja voisinko enää käydä töissä? Miten jaksaisin olla kehitysvammaisen lapsen äiti? Miten sisarusten elämä muuttuisi? Tiesin pari hienoa Down-ihmistä, mutta asian osuminen omalle kohdalle lamaannutti.  

Kun perhe kuulee odottavansa Down-lasta, vanhemmat saavat tietopaketin, jota Johanna kuvaa vikalistaksi. Siinä kerrotaan liitännäissairauksista, joita lapsella voi olla. Sydänvikoja, epilepsiaa, diabetes, keliakiaa, kuulon ja näön ongelmia, suolistosairauksia ja Alzheimerin tautia. Muun muassa.

– Siinä on paljon nieltäväksi yhdellä kertaa. Kukapa haluaisi lapselleen vaikeaa elämää? Johanna miettii.

Johannan tuntemaan suruun ja ahdistukseen tuli pelastukseksi Suomen Downin Syndrooma -yhdistys eli Downiaiset, jonka facebook-ryhmässä hän kertoi tilanteestaan.

– Sain Down-lasten vanhemmilta valtavasti onnitteluja. Mieleeni jäi, kun joku sanoi: Sinulla on aarre vatsassa! Johanna kertoo ja pyyhkii kyyneleitä.

Pian Johanna tapasi neljä pääkaupunkiseudulla asuvaa äitiä, joista kullakin oli pieni Down-lapsi. Oli talvi ja äidit tulivat tapaamiseen vetäen lapsia pulkassa. ”Ihanan tavallinen näky!” Johanna ajatteli.

Ehkä elämä Down-lapsen kanssa voisi sittenkin olla – niin, aika tavallista.

Jeesus hymyilee

Raskausaikana Johanna voi fyysisesti hyvin ja raskaus eteni normaalisti. Hän sai käsiteltyä vaikeat tunteensa, mutta korostaa, että sekin vaihe oli käytävä läpi. Loppuraskauden aikana Johanna jo odotti, että saisi pojan syliinsä.

Johannan ja Jaakon kaksikymmenvuotishääpäivästä oli keväällä 2019 kulunut viisi päivää, kun synnytys käynnistyi.

– Lähdimme Naistenklinikalle ja saimme vielä kävellä pitkin Töölön rantoja kauniina toukokuun yönä. Kalle syntyi hyvävointisena. Jaakko ja minä totesimme: Tässä hän nyt on! Kalle tuli heti rinnalle ja alkoi imeä ahnaasti. Se oli ihanaa! Tiesin, että Down-vauvat eivät välttämättä opi imemään.

Perheessä alkoi vauva-arki.

– Muistan, kun olimme ensimmäisiä kertoja Kallen syntymän jälkeen kirkossa. Seisoin alttarin edessä ehtoollisella Kalle sylissäni. Tunsin ylpeyttä siitä, että kannoin tämän lapsen ja synnytin hänet, Johanna muistelee.

– Niin monta kertaa raskauden aikana olin seissyt tuossa samassa paikassa ahdistuneena ja täynnä kysymyksiä. Katsoin ristiä ja minut valtasi valtava kiitollisuus ja onnellisuus. Koin vahvasti, että siinä hetkessä Jeesus hymyili minulle.

Johanna muistaa myös elävästi päivän, jona hän oli Kallen kanssa vaunukävelyllä.

– Tunsin yhtäkkiä pulppuavaa iloa ja rauhaa. Koin oloni valtavan siunatuksi ja kannatelluksi.

Johanna ottaa laukustaan suojelusenkelimagneetin, jonka Kalle sai kiirastorstain messussa tuntemattomalta ehtoollisvieraalta.

– Kirkossa meillä on perheenä niin tervetullut olo! Jeesus oli aina heikkojen puolella. Hänen edessään olemme kaikki samalla viivalla.

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 8/2024.