Kivun ja siunauksen liitto

Tapaan työssäni paljon ihmisiä, mutta ymmärrettävästi toiset jäävät paremmin mieleen kuin toiset. Kenties parhaiten mieleeni jäänyt henkilö työssäni Lahden Lutherin kirkon pappina on parivuotias Olga-tyttönen. Hänessä nimittäin lapsenusko on sellaisella tavalla todellisuutta, että toisinaan aivan hätkähdän.   

Näyttää siltä, että Olgalla pappi ja Jeesus joko menevät jollain tavalla sekaisin tai sitten he näyttäytyvät samana persoonana. Sain jokin aika sitten viestin Olgan isältä. Olga oli muistellut edellistä sunnuntaipäivää kirkolla, kun oli vaihdettu perheenjäsenten kuulumisia siitä, mikä oli kuluneena maanantaipäivänä ollut kenenkin mielestä kivaa. Isän ajatuksissa oli Olgan kivat leikit kavereiden kanssa kirkolla, mutta kun asiaa kyseli Olgalta, hän vastasikin: “Pappi. Jeesus.” Olga havainnollisti, mitä tarkoitti laittamalla kättään päänsä päälle sanoen: “Siunaa. Rakastaa.” Olin siunannut hänet ehtoollispöydässä isänsä sylissä. 

Lapset ymmärtävät kristinuskon sanomaa usein paljon syvemmin kuin me aikuiset, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Jos siis opetamme heitä tuntemaan sitä Jumalaa, jonka lapsiksi he ovat saaneet kasteessa tulla. On vaikea sanoa, miten Olga asian näkee, mutta minua puhuttelee se, että pappina toimiessani pieni lapsi näkee minussa Jeesuksen. Toivoni onkin, ettei lapsi tuolloin näe minua itseäni, kun toimitan papillista tehtävääni. Kristuksen ikeen kantajana uskon, että Kristus itse toimii kauttani – siis papin viran kautta.  

Olenkin viime aikoina tässä lauman paimenen työssäni tuskaillut sitä, että on tämä vaan omalla tavallaan haastava työ. Usein nimittäin käy niin, että kun koen jossakin työtehtävässäni onnistuvani – olen nähnyt vaikkapa jonkin opetuksen eteen paljon vaivaa – ei saamani palaute vastaakaan omaa kokemustani onnistumisesta. Joskus näin voi tosin ollakin. Kuitenkin lähes aina, kun koen, ettei itselläni ole voimia, saati mitään annettavaa muille, tulevat ihmiset kauttani puhutelluiksi. Tällöin usein huomaankin saarnatessani, että sanat tulevat aivan itsestään, ja niitä on vaikea muistaa jälkikäteen.  

Kristuksen viran hoidossa vain häneen katsominen ja itsestä ”tyhjentyminen” voi palvella tällaiselle palkkapaimenelle uskottua seurakuntaa. Pienellä paikalla oleminen on samalla sekä kivuliasta että siunauksellista.