Sinne, tänne ja takaisin

Liisa Rossin lähettikirje 2/2024

26.2.2024

Tervehdys Tallinnasta! Helmikuu on ehtinyt jo loppusuoralle. Eräs viime viikolla tapaamani opettaja sanoi helmikuun hujahtaneen vauhdilla, kun ensin juhlittiin laskiaista, sitten ystävänpäivää ja lopuksi itsenäisyyspäivää, joka täällä siis oli viimelauantaina. Sini-musta-valkoisin värein iloittiin vapaasta ja itsenäisestä maasta, mutta koska samana päivänä tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainassa, näkyivät Viron värien rinnalla myös sini-keltaiset värit, jokaista puolustusvoimien paraatissa marssinutta sotilasta myöten.

Reissukuu

Voin yhtyä siihen toteamukseen, että helmikuu on hurahtanut vauhdilla. Melkein puolet kuusta on ollut reissupäiviä: raamatunopetusakatemian lähijaksoille Suomeen, lähettienkokoukseen Tarttoon, Lähetyskeskuksen visiopäiville Rakvereen ja raamattuopetusta pitämään Põlvaan. Vieraitakin on käynyt. Kouvolan seurakunnan porukka retkeili täällä Tallinnassa ja lähettienkokoukseen meillä oli ilo saada ensimmäistä kertaa vieraaksi Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä.

Viron kirkon Lähetyskeskuksen porukka kokoontuu kerran vuodessa visiopäiville niin kouluttautumaan kuin virkistymäänkin yhdessä. Jo toista vuotta putkeen sain vastuulleni pitää työkavereille raamattutunnin. Tällä kertaa tutkittiin evankeliumi profeetta Sakarjan mukaan, koska samasta aiheesta kävin alkukuun Suomen-reissun yhteydessä opettamassa Helsingin 3K-opiskelijaillassa. Yhdessä uskontososiologi Liina Kilemitin kanssa tutustuttiin syihin, jotka saavat virolaiset liittymään seurakuntaan ja pohdittiin, mitkä tekijät seurakunnissa kutsuvat ja sitouttavat ihmisiä. Viron luterilainen kirkko elää tulevaisuutensa kannalta kriittisiä vuosia, sillä jäsenmäärä laskee jatkuvasti ja varsinkin nuoremmat ikäluokat liikkuvat toisiin kirkkokuntiin.

Oman mausteensa noihin päiviin itselleni antoi se, että vietimme ne Rakveressa, jossa asuin ensimmäiset kolme Viron-vuottani. Olin pois muuttamisen jälkeen käynyt kaupungissa vain kerran, joten monenlaisia muistoja ja tunteita nousi mieleen tutuilla paikoilla liikkuessa. Sain myös mahdollisuuden käydä moikkaamassa raamattutunnille kokoontuneita seurakuntalaisia – ilo oli tavata vanhoja tuttuja ja tulla lämpimästi vastaanotetuksi. Tämän ja kolmossivun kuvat ovat tältä Rakveren reissulta.

Itsenäisyyspäivä 24.2.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivää edeltänyt viikko oli niin täysi, etten jaksanut lähteä keskustaan seuraamaan lipunnostoa auringonnousun aikaan, ja muita juhlallisuuksia, mutta onneksi hyvin virolainen tapa juhlia on myös viettää päivä kotona television ääressä. Tässä kuvien kautta vähän juhlatunnelmaa teillekin (löytyy alkuperäisestä kirjeestä täältä)

Kotimaankausi ja uusi työkausi

Kolmas työkauteni päättyy elokuun lopussa. Sleyn hallitus päätti helmikuun kokouksessaan myöntää minulle neljännen työkauden, mutta epävarman kirkkopoliittisin tilanteen vuoksi ensin vain vuoden mittaisena. Jos taloudellinen tilanne näyttää myöhemmin sen sallivan, voidaan kausi pidentää tavalliseen tapaan kaksivuotiseksi. Oli rohkaisevaa nähdä virolaisten ilahtuneita reaktioita, kun heille selvisi, että työni täällä vielä jatkuu. Sitä voinee pitää palautteena hyvin tehdystä työstä.

Ensi kesänä on siis jälleen luvassa kotimaankausi, tällä kertaa lyhempi sellainen. Olen Suomessa kesäkuusta syyskuuhun. Ohjelma tulee olemaan aika tiivis. Jo sovitut tilaisuudet näet sivulta  https://www.sley.fi/toiminta/lahetystyo/lahetit-kotimaankaudella/, ja vähän lista vielä täydentyy. Pikkuhiljaa pitää alkaa etsiä kotimaankauden ajaksi myös asuntoa Lahdesta ja autoa. Rukoilethan näiden käytännön asioidenkin järjestymisen puolesta.

Tavoite on jälleen nostaa renkaani taloudellista kannatusta hieman viimevuotisesta. Tämän vuoden tavoite on kerätä seurakunnista tulevan tuen lisäksi 1321 euroa kuukaudessa. Alkuvuosi on hienosti jo ollut edellisvuotta parempi. Iso kiitos jokaiselle, joka mahdollistaa sen, että työni on myös taloudellisesti mahdollista.

Kutsu luopumiseen

Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan, hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän.” (Luuk. 18:29–30) Lähetystyöhön kuuluu monenlaista luopumista. Me lähetit luovumme elämästä kotimaassa, omalla äidinkielellä toimivasta kotiseurakunnasta, mahdollisuudesta ajatella asettuvansa johonkin pysyvästi, yhdessä eletystä arjesta ystävien ja läheisten kanssa ja omasta paikastamme monissa sosiaalisissa ympyröissä.

Emme tee valintaa ensisijaisesti siksi, että viihtyisimme jossain muualla paremmin kuin Suomessa, vaan siksi, että Jumala kutsuu.

Samalla meidän päätöksemme vastata kutsuun vaatii luopumista myös muilta. Ennen samassa kaupungissa asuneet ystävät joutuvat vaihtamaan viikoittaiset tapaamiset ehkä kerran vuodessa tapahtuviin. Kummilapset kasvavat siihen, että kummin asuu toisessa maassa. Vaikeissa elämäntilanteissa olevat läheiset eivät saa kaikkea sitä läsnäolevaa tukea ja apua, jota tarvitsisivat. Ja silti Jumala on luvannut, ettei Hän vaadi meitä luopumaan mistään sellaisesta, mitä Hän ei voisi maksaa moninkertaisesti takaisin. Paljon siitä hyvästä saamme kokea jo nyt, ja lopullisesti taivaassa voimme todeta, ettei Jumala jäänyt meille mitään velkaa.

Paastonaika on erityisen hyvää aikaa pysähtyä niin katsomaan kaikkea sitä Jumalan meille antamaa hyvää kuin myös miettimään, mistä Jeesus kutsuu tai on kutsunut meitä luopumaan Hänen tähtensä. Jos luopuminen tekee kipeää, saa tuon kivunkin jättää Jeesukselle ja pyytää Häntä näyttämään sen, mitä Hän haluaa antaa tilalle.

Rukousaiheita

-Ensi sunnuntain (3.3.) visiopäivä Jõgevalla
-Tulevat raamattuopetukset
-Kotimaan kauden käytännön asiat
-Terveyttä ja voimia talveen
-Sleyn ja Suomen ev.lut. kirkon tulevaisuus

Kiitos rukouksistasi!