Sanan nälkä

Anna ja Taisto Sokan lähettikirje 5/2023 

22.11.2023

Vaihtelevaa säätä

Terveisiä Ugandasta! Kulunut kuukausi on vierähtänyt vauhdilla, ja siihen on mahtunut paljon onnistuneita koulutuksia ja kohtaamisia, mutta myös haasteita ja epävarmuutta. Vaihtelevilta sääoloiltakaan ei ole vältytty. Muutama viikko sitten raju myrsky katkoi Gulusta sähköt moneksi päiväksi, kaatoi puita ja vaurioitti rakennuksia.

Hyvin runsassateisen kauden jälkeen olemme puolestaan saaneet osaksemme paahteista aurinkoa, kun mittari on kohonnut neljäänkymmeneen. Paahteinen sää autioittaa kadut, kun ihmiset pysyvät suojassa sisätiloissa. Työtä kentällä on kuitenkin riittänyt. Paljon on kulutettu pölyisiä teitä ja välillä on jääty kiinni myös mutaan, kun rankkasateet ovat pilanneet paikoin tiet kokonaan. Olemmekin oppineet pakkaamaan auton takakonttiin lapion aina, kun on pitänyt lähteä kotiovea kauemmas.

Kohtaamisia Palabekissa

Palabekin seurakunnassa Lamwossa olemme jatkaneet naisten raamattupiirejä ja evankelistakoulutusta. Seurakunnassa on eletty haastavia aikoja, kun pakolaisten ruoka-avustukset on porrastettu. Tällä hetkellä vain tietyt kriteerit täyttävät perheet saavat ottaa kuukausittaista ruoka-apua. Totuus kuitenkin on, että kaikki seurakuntalaiset ovat enemmän tai vähemmän heikossa asemassa ja avun tarpeessa. Rankkasateet ovat pilanneet monien vähillä varoilla hankkimat vuokrapellot, mikä on pakottanut ihmisiä rajan yli Etelä-Sudaniin etsimään ruokaa.

Meitä on rohkaissut nähdä, miten kaikesta huolimatta ihmiset ovat olleet liikkeellä ja tulleet kirkkoon sekä osallistuneet raamattupiireihin, vaikka seurakunta on joutunut kohtaamaan viime aikoina myös kipeitä menetyksiä. Seurakunnan naistyöntekijä menetti vastasyntyneen lapsensa, ja vietimme kahtena sunnuntaina rukoushetkeä hänen luonaan. Kuolema on monella tapaa pysäyttävä asia. Paitsi henkilökohtaisen surun vuoksi se tuo myös ison rahallisen stressin perheelle. Erityisen vaikea tilanne on pakolaisilla, jotka eivät asu omalla maallaan, sillä kulttuurin mukaan vainaja on haudattava suvun maalle. Yleisiä kaikille avoimia hautausmaita ei ole. Tässäkin tapauksessa evankelistamme lähti saattamaan ruumista suvun maille Etelä–Sudaniin. Oli lohduttavaa nähdä, miten seurakunta tuki surevaa perhettä ja antoi avustuksia vähistä varoistaan, että lapsi saatiin haudattua. He opettivat, että rahan antaminen surevalle tarkoittaa, että annat osan kyyneleistäsi. Vaikka olisi itse kuinka kurjassa tilanteessa, on autettava sitä, joka sillä hetkellä kärsii kovemmin. Jokainen kantaa vuorollaan toisten taakkoja.

Vaikka monet tämän elämän murheet ja kärsimykset haastavat seurakuntalaisten elämää, näemme, että ihmisillä on halu kuulla evankeliumia, oppia lisää Raamatusta ja sitoutua kirkkoon. On puhuttelevaa nähdä, miten Jumala toimii seurakuntalaisten elämässä ja vahvistaa heitä uskossa. Saimme puolestamme iloita, kun eräs aktiivisista seurakuntamme nuorista naisista synnytti terveen tyttölapsen.

Yleensä tapana on, että äiti jää kotiin moneksi viikoksi toipuakseen synnytyksestä, ja muut naiset auttavat huolehtimaan vauvasta. Ystävämme ei kuitenkaan malttanut jäädä kotiin vaan halusi  heti osallistua jumalanpalvelukseen ja raamattupiireihin. Hän sanoi, että ei voi jättää välistä mahdollisuutta oppia lisää Raamatusta. Tämän sisaren rakkaus Jumalan sanaa kohtaan tekee meidät nöyräksi. On suurta Jumalan armoa, että saamme olla juuri nyt tällä paikalla jakamassa evankeliumia näille sisarille ja veljille, jotka haluavat kuulla ja oppia ja samalla opettavat myös meitä monella tapaa.

Matka Länsi–Niilille

Marraskuun alussa matkasimme yhdessä kirkkomme rovastin Thomasin kanssa monta tuntia pölyistä ja kuoppaista hiekkatietä Länsi–Niilille. Vierailimme siellä Bidibidin ja Morobin pakolaisleireillä, missä kirkollamme on useita seurakuntia. Leirit ovat lähellä Etelä–Sudanin rajaa, ja olosuhteet ovat haastavia; maaperä on kuivaa ja kivikkoista,  ja viljeleminen on siksi vaikeaa. Monet asuvat yhä alkuperäisissä YK:n lahjoittamissa pressumajoissa, joita on paranneltu muilla rakennusmateriaaleilla.

Pidimme useamman päivän koulutuksen ensin Morobissa, missä Taisto opetti Thomasin kanssa evankelistoja seurakunnan hoidosta ja Anna piti raamattukoulutusta naisille yhdessä diakonissa Rosen kanssa. Vietimme myös kolutuspäivän Bidibidissä, missä kirkolla on yksi seurakunta. Vierailimme lisäksi pakolaisleirikouluilla, joissa on Sleyn tukemia oppilaita.

Matkamme oli monella tapaa onnistunut. Käynnissä on parhaillaan satokausi, ja olimme siksi yllättyneitä, kuinka moni oli päättänyt tulla paikalle kuuntelemaan opetusta. Saimme myös kuulla tarkemmin tilanteesta näillä leireillä, missä meidän ei ole mahdollista vierailla niin usein. Työntekijöitä tarvittaisiin pellolla paljon. Ihmiset ovat motivoituneita tulemaan seurakuntaan, ja myös uusia on syntynyt. Ongelma on, että koulutettuja työntekijöitä ja johtajia ei riitä edes joka seurakuntaan. Olosuhteet leirillä ovat karut, minkä takia osa kirkon työntekijöistä on päättänyt palata rajan yli takaisin Etelä-Sudaniin. Kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole tätä mahdollisuutta. Heillä ei ole kotia, mihin palata, ja siksi he joutuvat olemaan pakolaisleirillä odottaen, että oman maan tilanne paranisi riittävästi, ja jälleenrakennus olisi turvallista.

Pääsimme ensi kertaa käymään Pashun seurakuntaan, joka on yksi kirkkomme uusista seurakunnista. Taisto ja Thomas saivat kastaa vastasyntyneitä lapsia ja toimittaa ehtoollista, mitä seurakunta ei ollut saanut vielä kertaakaan tänä vuonna. Seurakunta kokoontui alkuun ison puun alla, mutta nyt läheinen koulu oli antanut heidän käyttää sunnuntaisin tyhjää luokkatilaa. Seurakunta on saanut kerättyä varoja vuokratakseen maata omalle kirkolle, mutta vielä puuttuu paljon, että kirkko olisi mahdollista rakentaa. Suurin osa seurakuntalaisista on lapsia, ja pyhäkoulunopettaja kertoi, että monet ovat orpoja eivätkä ole aiemmin kuulleet Jeesuksesta. He ovat tulleet seurakuntaan ensin muiden lasten perässä, mutta päättäneet jäädä ja osallistuvat innokkaasti pyhäkouluun ja jumalanpalveluksiin.

Tulevaisuuden näkymiä

Etelä–Sudanin ja Sudanin valtioiden haastavat tilanteet eivät ole helpottaneet; tämä tuntuu ja näkyy kirkkomme työssä jatkuvasti. Elämää varjostaa pelko ja epävarmuus tulevasta. Etenkin nuoret pohtivat, millainen tulevaisuus pakolaisena voi olla. Monet löytävät toivon ja voiman jaksaa juuri kirkon toiminnasta. Silloin kun elämässä ei näytä olevan muuta tarjolla, sanoma rakastavasta Taivaan Isästä, joka näkee ja kuulee kärsimyksemme, luo valoa pimeään tulevaisuuteen. Yhdessä kirkon työntekijöiden kanssa toivomme, että pystyisimme yhä enemmän kohtaamaan ja tukemaan kirkkoomme tulevia nuoria sekä hengellisesti että henkisesti. Lähetystyötä emme pysty tekemään kuitenkaan yksin, vaan tarvitsemme niin lähtijöitä kuin lähettäjiä. Pyydämme sinua rukoilemaan tämän työn puolesta, että voisimme tulevaisuudessakin kulkea täällä olevien pakolaisten rinnalla ja auttaa ihmisiä löytämään toivon Jumalan sanasta. Tahdomme kiittää kaikesta avusta ja tuesta, jota olemme teiltä lähettäjiltä saaneet!

Rukoile kanssamme:
– Etelä–Sudanin ja Sudanin levottomuuksien loppumista
– pakolaisnuorten ja lasten puolesta
– lisää työntekijöitä kirkolle
– kentälle saapuvien uusien Sleyn lähettien puolesta
– kiitetään hyvin menneistä koulutuksista
– kiitetään kirkon työntekijöistä

Seuraa työtämme:
Instagram: @SokatUgandassa
Facebook: Sokat Ugandassa