Rakennustöissä?

Olen töideni vuoksi päässyt vierailemaan monissa virolaisissa seurakunnissa ja myös päässyt kuulemaan, millaisten kysymysten kanssa niissä painiskellaan. Monessa seurakunnassa kirkkoherran – eli usein ainoan palkatun työntekijän – työajasta iso osa menee remonttiasioiden selvittelyyn. Suuret kivikirkot ovat vanhoja ja komeita, mutta toisaalta lähes jokainen seurakunta kamppailee niiden vaatimien kunnostustöiden kanssa. Missä vuotaa katto, missä lahoavat tornin tukipuut, missä ikkunat vaatii korjausta, missä ulkoseinät kunnostusta. On löydettävä rahoitus, neuvoteltava paikallisen Museoviraston kanssa jokaisesta yksityiskohdasta ja järjestettävä käytännön asiat. Ei siis ihme, jos resurssit eivät enää riitä panostamaan jumalanpalvelusten lisäksi muun seurakunnan hengellisen elämän kehittämiseen.

Lähetystyöntekijän näkökulmasta on usein surullista seurata, kuinka resurssit kuluvat seiniin sen sijaan, että niitä käytettäisiin seurakuntalaisten hengelliseen kasvattamiseen ja evankeliumin viemiseen kirkon seinien ulkopuolelle. Mutta juuri siksi me lähetit täällä olemme, että voimme tukea pientä kirkkoa ja vahvistaa nimenomaan hengellistä työtä. Omassa koulutustyössänikin olen pyrkinyt entistä enemmän panostamaan raamattukoulutukseen, sillä mistä muualta hengellinen kasvu voi lähteä kuin Raamatun sanan ääreltä?

Tähän todellisuuteen verrattuna oli ilahduttavaa käydä viime sunnuntaina pitämässä visiopäivää seurakunnassa, jossa heti alkuun todettiin, että remontit on tehty ja nyt voidaan keskittyä eläviin kiviin. Toki on tärkeää, että on tilat, joissa kokoontua, ja että ne ovat sellaisessa kunnossa, että niihin on hyvä kutsua ihmisiä. Mutta tärkein tehtävä, jonka Jeesus meille omilleen jätti, on mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia. Tarvitsemme julistustyölle ja kristittyjen kasvattamiselle puitteet, mutta eiväthän seurakuntaa muodosta kirkon seinäkivet vaan ihmiset, jotka noiden seinien sisällä kokoontuvat Jumalan hoidettaviksi ja Häntä rukoilemaan, kiittämään ja ylistämään.

Jos kirkkorakennusten ylläpito vaatii kovaa työtä, ei elävien kivien suhteen päästä ainakaan helpommalla. Miten kutsua mukaan kirkkoon niitä, joiden ensireaktio työkaverin seurakunta-aktiivisuuteen on: ”Mitä, oletko hullu”? Miten mahduttaa uskolle vieraan ihmisen arvojärjestykseen hetki aikaa Jumalalle, jos jo seurakunnan jäsenet valittavat, että kirkossa käyminen on liikaa vaadittu kiireiseltä ihmiseltä, joka tarvitsee lepoakin joskus? Mutta edelleen meillä on ihmeellinen Jumala. Edelleen Hän tekee työtään ihmissydämissä. Ja edelleen on niitä, jotka haluavat tehdä työtä sen eteen, että uudet ihmiset löytäisivät Jeesuksen yhteyteen.

Jeesus tuli opetuslasten luokse lukittujen ovien läpi. Me etsimme avaimia tämän päivän ihmisten sydänten lukkoihin, niitä keinoja, joilla lukitut ovet avautuisivat Jeesukselle. Jälleen yhdessä seurakunnassa on tehty uusia suunnitelmia. Ehkä juuri tuo yksi uusi idea, yksi uusi aloitus on se, jota Jumala käyttää etsiäkseen yhden uuden ihmisen.