Uususkonnollisuudella on Virossa laajat markkinat   

Vanhat uskomukset ja uushenkisyys ovat virolaisten elämässä arkipäivää, kertovat lähetystyöntekijä Kirsi Vimpari  ja väitöskirjatutkija Indrek Pekko.  

Ihan heti ei tule ajatelleeksi, että Virossa on lähetyskenttänä jotakin samaa kuin esimerkiksi Japanissa tai joissakin Afrikan maissa. Japanissa kristitty saattaa käydä shintotemppelissä ja Afrikassa apua voidaan varmuuden vuoksi hakea kansanparantajalta. Myös Virossa, eurooppalaisella lähetyskentällä, vanhat tavat ja uskomukset ovat mukana joidenkin kristittyjenkin elämässä. Samaan aikaan erilaiset uususkonnollisuuden muodot ovat hyvin suosittuja, toki lähinnä niiden keskuudessa, joille kristinuskolla ei ole mitään merkitystä.  

Kringlin murut pöydällä 

Sleyn lähetystyöntekijänä Virossa työskentelevä Kirsi Vimpari tuli joulukuussa Suomeen muutaman kuukauden kotimaan jaksolle. Vimpari on asunut Virossa kahdeksan vuotta. Hän on huomannut, että Virossa taikausko pulpahtaa pintaan arkisissa tilanteissa. 

Vimpari kertoo esimerkin.  

– Kirkolla juhlittiin muutama vuosi sitten yhden seurakuntalaisen syntymäpäivää. Katoin pöytää ja leikkasin tarjolle ”kringlin”, pullakranssin. Pöydälle jäi muruja, jotka pyyhin kädelläni pois. Yksi seurakunnan naisista huudahti heti: Älä tee noin! Murujen pyyhkiminen kädellä tuo huonoa onnea.   

Ajatellaan, että sama vaikutus on myös mustan kissan näkemisellä ja tikkaiden alta kävelemisellä.  

– Minusta nämä uskomukset otetaan Virossa paljon vakavammin kuin Suomessa. Meillä oli joitakin vuosia sitten Viron lähetyskeskuksen järjestämät päivät, joilla aiheena oli taikausko. Totesimme, että taikauskoon liittyy samoja piirteitä kuin Suomessa, mutta Virossa tämä perinne on paljon rikkaampi, Vimpari toteaa.   

– Ihmiset yrittävät tehdä asiat oikein, jotta he välttyisivät pahoilta asioilta.   

Puolella vai vastaan? 

Kirsi Vimpari on aiheuttanut Virossa järkytystä, kun on hän viheltänyt sisällä.  

–Olen aina tykännyt laulaa. Vuonna 2014 minulta leikattiin kilpirauhassyöpä, jolloin vasen äänihuuleni vahingoittui. Sen jälkeen aloin laulamisen sijaan vihellellä ja hyräillä. Virolaisille viheltely sisällä ei ole vain ruma tapa. Viheltely on enne siitä, että kyseiseen taloon tulee tulipalo, Vimpari selittää.  

Monilla Viron lähetystyöntekijöillä on kokemus siitä, että laukku tullaan nostamaan tuolille, jos sen laskee lattialle. Näin käy esimerkiksi kampaajalla, kahvilassa ja laboratoriokäynnillä.  

– Henkilökunta siis huolestuu puolestasi! Vimpari huomauttaa.  

Jos nainen laittaa käsilaukkunsa lattialle, uskotaan, että hän menettää omaisuutensa, koska rahat ikään kuin valuvat laukusta pois. Vimparin mukaan uskomus on täyttä totta myös monille kristityille.  

– Virossa kyllä selitetään järjen tasolla, miksi Jumalaa ei ole, mutta erilaisia taikauskon muotoja ei perustella järjellä. Naureskellaan kristityille, jotka uskovat Jumalaan, mutta samalla syljeskellään kesken keskustelun, jos on puhuttu jostakin huonoa onnea aiheuttavasta. Katekismuksessa kuitenkin opetetaan, että se, mihin ihminen laittaa turvansa, on hänen Jumalansa.  

Horoskooppien lukeminen on Vimparin mukaan Virossa hyvin yleistä. Maaleht-viikkolehdessä ilmestyy joka vuosi horoskooppiaiheinen erikoisnumero. Sitä jonotetaan kaupoista. Yhtäältä virolaisille on tärkeää seurata horoskooppeja ja ennustuksia, mutta toisaalta pärjätä itse. Ihmisarvo on itse ansaittava. Tämä asenne on Vimparin mukaan neuvostoajan perintöä.  

Vimpari toteaa, että Virossa tulee nopeasti eteen valintatilanne: uskotko Jumalaan vai et?  

– Ei voi ikään kuin heilua puolivälissä. On joko sitouduttava kristinuskoon tai torjuttava se.   

Typerä ja takapajuinen uskonto? 

Indrek Pekko tekee parhaillaan Tarton yliopistossa teologian alan väitöskirjaa aiheenaan Viron evankelis-luterilainen kirkko vuosina 1987–2011.  

Pekko toteaa, että erilaisia uususkonnollisuuden ja uushenkisyyden muotoja harjoitetaan Virossa hyvinkin yleisesti. Teologian maisteriopintojensa lopputyössään vuonna 2011 Pekko havaitsi, että jotkut luterilaisetkin ottavat esimerkiksi kiinalaisen kalenterin ja horoskoopit vakavasti.  

– Ihmiset todellakin uskovat, että ne vaikuttavat heidän elämäänsä. Myös vaihtoehtoinen lääketiede ja kaikenlaiset selvännäkijät ovat Virossa hyvin suosittuja.  

Pekon mukaan on ongelmallista, että New Age -hengellisyydellä on useimmiten kristinuskon vastaisia opetuksia. Kuitenkin myös kristityt voivat uskoa vaikkapa jälleensyntymiseen. Pekon käsitys on, että monet virolaiset kristityt eivät tunne kristinuskon sisältöä kovinkaan hyvin. Siksi he sekoittavat kristinuskoon uskomuksia, jotka ovat laajasti esillä yhteiskunnassa ja osa ei-kristittyjen ihmisten maailmankuvaa. Uususkonnollisuuteen liittyviä ilmiöitä markkinoidaan Virossa tehokkaasti.  

– Nämä uskonnollisuuden muodot puhuvat kieltä, jota ihmiset ymmärtävät ja joka kiehtoo heitä. Toiseksi uususkonnollisuuden ideat ja opetukset leviävät tavalla, josta ihmiset eivät edes tunnista, että kyse on uskonnollisuudesta. Se tapahtuu muodossa, joka näyttää tieteelliseltä tai lääketieteelliseltä tai terveisiin elämäntapoihin liittyvältä, esimerkiksi self help -kirjojen välityksellä ja ohjeina meditaation harjoittamiseen. Tällainen uskonnollisuus vaikuttaa ihmisistä positiiviselta, Pekko toteaa.  

Käsitteillä uskonto ja uskonnollinen on neuvostoajasta lähtien ollut jossain määrin negatiivinen merkitys. Uskontoa pidetään takapajuisena, vanhanaikaisena, typeränä ja outona.  

– Olen silti huomannut, että monilla nuorilla ihmisillä ei ole kristinuskosta ja uskonnosta sellaisia negatiivisia, stereotyyppisiä käsityksiä kuin heidän vanhemmillaan ehkä on. Sen sijaan nuoret ovat lähinnä välinpitämättömiä. Kristinusko ei kiinnosta heitä, Pekko toteaa.   

Hänelle ovat tuttuja myös erilaiset taikauskon muodot. Pekko tunnistaa esimerkiksi Kirsi Vimparin kohtaaman uskomuksen siitä, ettei sisällä saa viheltää. Pekolle se opetettiin jo päiväkodissa. Hän tosin arvelee, että viheltelyn kieltäminen oli myös hyvä tapa pitää lapset hiljaisina.  

Kristinusko ei kiehdo 

Indrek Pekko huomauttaa, että tietämys kristinuskosta on ollut Virossa heikkoa monen sukupolven ajan. Se alkoi hänen mukaansa ohentua jo ennen neuvostoaikaa. Neuvostoliiton ateistisen hallinnon aika vuosina 1940–1990 oli hyvin ”menestyksekäs” kristinuskon poiskitkemisen kannalta.  

– Kristilliset perinteet käytännössä poistettiin yhteiskunnasta. Vanhemmat eivät uskaltaneet antaa lapsilleen uskonnollista kasvatusta eivätkä noudattaa kodeissa kristillisiä tapoja. Uhkana oli menettää työ tai tulla erotetuksi koulusta. Kouluissa ei edelleenkään ole uskonnonopetusta joitakin yksityiskouluja lukuun ottamatta. Seurauksena tästä kaikesta on, että ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä paljoakaan kristinuskosta. Olen sitä mieltä, etteivät he enää ymmärrä sitä.  

Pekon näkemyksen mukaan kaikki ihmiset ovat uskonnollisia. Jos tieto kristinuskosta ja sen perinteistä on heikkoa, tarvitaan tilalle jotakin muuta. Uususkonnollisuus täyttää tämän aukon. Pekko ajattelee, etteivät kirkot kykene kilpailemaan uususkonnollisuuden kanssa, koska ne ovat vähemmistössä ja vain yksi ääni monien joukossa. Kristinuskon sanoma ei myöskään tunnu ihmisistä yhtä kiehtovalta kuin uususkontojen opit.  

Lapset jäävät kastamatta 

Indrek Pekko huomauttaa, että suurinta osaa virolaisista lapsista ei kasteta. Tämä johtuu siitä, että perheissä ei enää ole perinteenä kuulua johonkin kristilliseen seurakuntaan. Vanhemmat, jotka kastettiin lapsena ja jotka eivät itse käy kirkossa, eivät vie lapsiaan kastettaviksi.  

– Silti käsitykseni mukaan kirkossa käyvien vanhempien lapset kastetaan edelleen. Tosin luterilaisessa kirkossa ei enää ole mukana kovin paljon nuoria perheitä. Enemmistö jäsenistä on vanhempia ihmisiä. Vapaakirkot, kuten baptistit, ovat onnistuneet nuorten ihmisten tavoittamisessa paremmin.  

Vaikka kristinuskon tilanne Virossa ei ole erityisen valoisa, tämä ei Indrek Pekon mukaan merkitse kristinuskon häviämistä maasta.  

– Monet kirkot ja seurakunnat tekevät työtä, ihmiset käyvät jumalanpalveluksissa ja kristityt ovat aktiivisia, Pekko toteaa lopuksi ja mainitsee Virossa toimivien lähetystyöntekijöiden tärkeän panoksen.