Kuule, minä näen nyt näkyjä 

 

Diagnoosi Parkinsonin taudista sinetöi Pasi Palmun lähetyskutsun. Se oli valoisa päivä, mutta sitä ennen oli pimeää.  

Kuutisen vuotta sitten pastori Pasi Palmu pani metsätöissä merkille, että oikea saapas tarttui risukkoon enemmän kuin tavallisesti. Käynti alkoi muuttua ontuvaksi. Apua ei vaivaan löytynyt, kunnes viime syksynä neurologi osasi tarttua oikeisiin asioihin.

– Ehkä sairaus oli edennyt tarpeeksi pitkälle.

Pasilla ei ole Parkinsonin taudin tyypillisintä oiretta eli lepovapinaa. Siksi diagnosoimisessa kesti kauan.

– Lopulta sain lääkkeet. Kyse on siitä, että aivoissa ei välity dopamiini. Minulla sen välittyminen on ehkä 80-prosenttisesti estynyt. Lääkityksellä hormonia välittyy sitten enemmän ja liikkeet ovat sulavammat.

– Kyllä sairaus pakottaa ymmärtämään, että edessä olevien vuosien määrä ei ole loputon.

Lääkäri on arvioinut, että Pasilla voisi olla suhteellisen terveitä vuosia jäljellä 10–15. Ennustaminen on kuitenkin vaikeaa.

– Jossain vaiheessa lääkkeet eivät enää tehoa.

Mykkä kuin isä Sakarias

Usein vakava sairaus on ihmiselle välitilinpäätöksen paikka. Pasille sellaisen tarve tuli kuitenkin jo vuonna 2017, jolloin hän oli opettamassa Raamattua Siikasafari-tapahtumassa Ohtakarin leirikeskuksessa.

Ensin mielestä hävisivät nimet, ja pikkuhiljaa muutkin sanat. Sitten Pasi ei enää pystynyt puhumaan.

– Olin mykkä niin kuin isä Sakarias.

– Sairaalassa ei löydetty mitään, mutta migreenidiagnoosi tehtiin, Pasi kertoo.

Sinä kesänä hän asui kotona sattuneen vesivahingon takia muutenkin Ohtakarissa. Avomeren rannalla oli aikaa mietiskellä.

– Se oli myös vuosi, jolloin sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan. Ehkä siinä kasautui stressiä. Loppukesästä olin hyvin epätietoinen, mitä tästä tulee. Vieläkö elämä jatkuu.

– Yöt olivat pahimpia. Aamuöisin valvoin, ja olin hyvin heikko. Jotenkin migreeni vaikutti niin, etten jaksanut muutamaa sataa metriä kävellä. Oli aikaa synkistellä ja mietiskellä, Pasi muistaa.

Näiden vaiheiden jälkeen hän koki, että ”se oli valoisa päivä, kun Parkinsonin tauti diagnosoitiin”.

– Nuorruin niistä vuoden 2017 tapahtumista ainakin 10 vuotta.

Saksa kiinnostaa

Diagnoosin saatuaan Pasi oli varma, että hän on valmis lähetyskentälle. Lähetyskurssi oli käyty 2020–2021, mutta migreeniin liittyneiden outojen oireiden vuoksi Pasi oli päättänyt odottaa tilanteeseensa selvyyttä. Parkinson-diagnoosin myötä sitä tuli. Tiedettiin, mikä miestä vaivaa. Tiedettiin, että todennäköisesti työkuntoa riittää.

Työkenttä on Saksassa. Sinne Pasi on tehnyt vuosien varrella lukuisia Luther-matkoja ja muita reissuja.

– Onhan se Euroopan tai peräti maailmanhistorian polttopiste, hän perustelee.

Saksassa odottaa työ entisten muslimien parissa. Tarkka ajankohta on hieman auki, mutta vuodenvaihteessa Pasi siirtyy Sleyn lähetysosaston palvelukseen.

Kiinnostus maahanmuuttajatyöhön juontuu lapsuudesta asti.

– Kun kävin koulua 1980-luvulla, Iran ja Irak sotivat keskenään. Se oli kestouutisaihe. Iranilaiset olivat silloin pahiksia. Opettajani puhui heistä fanaattisina. Vaikutti siltä, että islamilainen vallankumous halutaan levittää kaikkialle. Ajattelin, että noille ei kyllä kukaan pääse kertomaan mitään Jeesuksesta. He olivat tavoittamattomia.

– Kävikin niin, että juuri Iranista heitä alettiin tavoittaa, Saksassa. Minäkin olen osallistunut Berliinissä messuun, jossa kirkko oli täynnä entisiä muslimeita.

– Näen näkyjä, kuules nyt.

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 16/22.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: