Olenko nyt varmasti tarpeeksi kiitollinen?

Lähetysblogi | 15.9.2016 23:04

Tämän vuoden henkilökohtainen maailman kiitollisin hetki oli elämässäni, kun kansainvälisellä porukalla toteutettu kirkkomme aktio Neljän Tuulen ristivaellus oli ohi. Ja kaikki oli järjestynyt. Kaikki ne suuremmat ja pienemmät järjesteltävät ja muistettavat asiat, kaikki järjestyivät. Ja nimenomaan Jumalan avulla.

Aika pian tuli kiitollisuuden sunnuntai, ja kaikki saarnat ja puheet niin Virossa kuin Suomesta mediakirjastosta kuunneltuna käsittelivät kiitollisuutta. Yllättävän monessa toistui se ajatus, että oikeastaan ei saisi valittaa, tyyliin ikinä mistään, koska siten tekee turhaksi sitä, mistä pitää olla Jumalalle kiitollinen.

Jäin miettimään tätä. Varmasti siksi, koska vastustan tuollaista logiikkaa. Totta on, että Jumala on antanut meille niin paljon, että Raamatun kehotukset ”Kiittäkää kaikesta” ja ”Olkaa kiitollisia” ovat täysin paikallaan. Meidän ei pidä olla kiitollisia, vaan me saamme olla kiitollisia. Miten kenenkään kiitollisuus voisi olla pakotettua, kun hänelle on sydämeen syttynyt Jumalan lahjoittama rakkaus, Pyhän Hengen kautta ja Jeesuksen työn tähden?

Turhentaako sitten oman elämän tuska kiitollisuuden Jumalaa kohtaan? Varmasti myös näin voi käydä. Jos keskitymme vaikeuksiin ja tuskiin unohtaen kokonaisuuden, ehkä näin käy. Viroksi yksi valittamisverbi on ”virisemine”. Aika nasevasti kuvaa turhan valittamista.

Mutta ajattelen myös monia ihmisiä Raamatun lehdillä, jotka huutavat tuskansa ja vaivansa Jumalalle. Jumala kyllä tietää, millaista elämämme on, ja millaisia me olemme. Hän kestää sen, että meillä on vaikeuksia, sairauksia, tuskaa ja murhetta. Hän haluaa, että puhumme kaikesta Hänelle. Ja hän on antanut meidät ihmiset toinen toisillemme lähimmäisiksi, että emme jäisi taakkojen alle yksin. Ehkä on niin, että meillä ihmisillä on vaikeuksia kestää toisen ihmisen tuskaa, ja välillä koitamme vääntää elämän pelkäksi kiitollisuuden tunteen kanavaksi. Mutta kiitollisuus on enemmän, ja elämä on enemmän. On mahdollista olla kiitollinen myös vaikeuksien keskellä, ja niistä vaikeuksista saa puhua ääneen.

Omassa lähetystehtävässäni Virossa sielunhoidon teemat ovat tulleet yhä enemmän osaksi elämää. On suuri asia, kun joku ihminen luottaa sinuun niin paljon, että haluaa paljastaa omat epäilynsä ja elämän kipunsa. Kun vaikeudet ovat suuria, ja ihmisen mahdollisuudet auttaa niissä pieniä, kaksi asiaa tulevat todella tärkeiksi. Ne ovat rukous ja kuunteleminen.

Ajattelen, että koskaan tämän maailman aikana emme osaa emmekä voi olla täydellisesti kiitollisia Jumalalle Hänen kaikesta hyvyydestään meitä kohtaan. Ajattelen, että Jumalan rakkaus ylettyy kyllä jokaiseen sellaiseenkin, joka tulee valitelleeksi enemmän kuin oman osansa. Jeesuksen tekemää lunastustyötä ei voi palauttaa valitusten kautta, vaan se pysyy. Elämässä on aikansa ja paikkansa kaikelle, ja kiitollisuuden oppiminen ja siinä syveneminen on varmasti meillä monella oppituntina. Miten ihana asia, josta päästä parempaan selvyyteen!

Sydämeni oli katkera, sieluuni pisti.
Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla, olin kuin järjetön eläin sinun edessäsi.
Kuitenkin minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.
Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan.
Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.
Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.
Ne, jotka luopuvat sinusta, menehtyvät. Sinä tuhoat kaikki, jotka pettävät sinut.
Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.
Ps. 73:21-28

Rukousaiheita:
– Rukoilemme, että Herra itse opettaisi meille kiitollisuutta.
– Kiitämme siitä, että Herra kantaa meitä aina kaiken keskellä.
– Rukoilemme Viron kansan puolesta, että anteeksiannon sanoma tavoittaisi mahdollisimman monia.