Temppelien kellot saattelevat uuteen vuoteen

Uusi vuosi on Aasiassa merkittävä juhla. Usein japanilainen kristittykin tuntee yhteisöllistä painetta osallistua uskonnollisiin rituaaleihin perheensä mukana.  

Kerran Hokkaidon Hakodatessa Pekka Huhtinen oli joulupäivänä juuri asettumassa jouluaterialle perheensä kanssa, kun ulkoa kantautui voimakas haju.  

– Ihmettelimme hajua, kunnes huomasimme, että viemärintyhjennysauto oli tullut paikalle, jotta viemärit olisivat kunnossa uuteen vuoteen mennessä. Tässä kohtasivat kaksi uskonnollista perinnettä: kristillinen ja shintolaisbuddhalainen, Huhtinen toteaa. Hän oli Japanissa lähetystyössä puolisonsa Sirkka-Liisa Huhtisen ja kolmen lapsensa kanssa yksitoista vuotta 1980- ja 1990-luvuilla. 

Uusi vuosi on Japanissa kuten muuallakin Aasiassa hyvin merkittävä juhla. Japanin kansallisuskonnoksikin kutsutusta shintolaisuudesta nousee perinne, jossa koti siivotaan huolellisesti ennen uutta vuotta. Myös remonttityöt halutaan saada päätökseen ennen vuodenvaihdetta.  

Perhe jouluaterialla viemärin hajussa on konkreettinen kuva siitä, miten uuden vuoden valmistelut leimaavat joulun viettoa.  Kristillisissä seurakunnissakin uuteen vuoteen valmistautuminen saattaa suorastaan varjostaa joulun viettoa: esimerkiksi kirkon tilat jynssätään puhtaiksi ennen uutta vuotta. Vaikka joulu on tärkeä, uusi vuosi on kuitenkin Huhtisen mukaan japanilaisille ”se juttu”. 

Uusi alku ilman pahoja himoja   

Uuden vuoden juhlinta alkaa Japanissa buddhalaistemppelin kellon kumauksilla keskiyöllä uudenvuodenaattona. Kelloja soitetaan temppeleissä ympäri maata. Tätä seurataan yleisesti televisiosta. Kellot kumahtavat 108 kertaa. Taustalla on ajatus siitä, että näin ihmisestä ajetaan pois 108 pahaa himoa.  

– Kellot ovat usein hyvin suuria, ja niitä soitetaan hirrellä, joka roikkuu valtavien köysien varassa, Pekka Huhtinen kertoo. 

Uuteen vuoteen kuuluvissa rituaaleissa tulee konkreettiseksi se, että japanilaisessa uskonnollisuudessa shintolaisuus ja buddhalaisuus sulautuvat toisiinsa. Shintolaisuuteen kuuluu ajatus siitä, että uutena vuotena vanha elämä jää ja kurkotetaan uuteen. Shintotemppeliin viedään vuoden ajan kotona säilytetty onnen nuoli ja ostetaan uusi nuoli tulevaa vuotta varten. Temppelissä myydään myös ”ennustusarpoja”, jotta nähtäisiin, mitä uusi vuosi tuo tullessaan.  

Kun buddhalaistemppelissä on kumauteltu pahat himot tiehensä, ajatellaan, että uusi vuosi päästään aloittamaan puhtaalta pöydältä.  

Riisiä puunuijatekniikalla  

Uusi vuosi sijoittuu Japanissa joulukuun ja tammikuun vaihteeseen, kun Kiinassa sitä vietetään kuukautta myöhemmin. Jokainen vuosi nimetään tietyn eläimen mukaan. Näitä eläimiä on kaksitoista. Perinteen taustalla on buddhalaisuus ja siihen vahvasti kuuluva taikausko.   

– Vuosi 2022 on tiikerin vuosi, Huhtinen huomauttaa.  

Kiinassa uutta vuotta vietetään peräti viisitoista päivää, mutta työorientoituneet japanilaiset selviävät juhlinnasta nopeammin. Uuden vuoden juhla kestää Japanissa kolmesta viiteen päivää.  

– Ennen uutta vuotta valmistetaan useiden päivien ajan erilaisia ruokalajeja, joihin saatetaan liittää taianomaista symboliikkaa. Esimerkiksi tietyllä tavalla valmistettu kalan mäti on hedelmällisyyden symboli. Ruokalajit ovat aivan huikeita. Olemme olleet itsekin niitä syömässä. Myös seurakunnassa söimme uutena vuotena perinteistä papukeittoa tai valmistimme ”sitkoriisiä” eli omochia perinteisellä puunuijatekniikalla. 

Vähemmistönä kotimaassa ja perheessä 

Kristittyjä on Japanissa vain pieni vähemmistö. 126 miljoonasta japanilaisesta kristittyjä on vain 0,7 prosenttia. Moni kristitty on vähemmistössä myös perheessään: usein perheestä vain yksi tai kaksi on kristittyjä, joskin kokonaisia kristittyjä perheitäkin on. Paine osallistua uuden vuoden juhlien uskonnollisiin rituaaleihin on suuri. Japanilainen ei halua rikkoa perheen ja suvun harmoniaa sillä, ettei hän ole niissä mukana.     

Pekka Huhtinen toteaa, että uskonnollisiin rituaaleihin osallistuminen on kristittyjen keskuudessa kipeä ja usein vaiettu kysymys.  

– Olin kerran erään seurakuntalaisemme omaisen siunaustilaisuudessa. Se järjestettiin buddhalaisin menoin. En tietenkään osallistunut vainajan kuvan edessä rukoilemiseen ja suitsukerituaaliin. Mutta mukana ollut japanilainen pappi osallistui ja hänen seurakuntalaisensa hänen mukanaan. Kun ajoimme tuntikaupalla Tokion ruuhkassa tuon tilaisuuden jälkeen, kysyin tältä papilta, mitä hän opettaa seurakunnassa tästä asiasta. Pastori vastasi, että sinä ulkomaalaisena voit olla osallistumatta rituaaleihin. Hänen vastauksessaan heijastui Japanin kulttuurille ominainen yhteisöllinen paine ja pyrkimys harmoniaan.   

– Japanilaisten pappien on vaikea opettaa siitä, että voi olla sukulaisten kanssa, mutta ei pidä osallistua rituaaleihin. Nyt puhun toki meidän luterilaisen kirkkomme kokemuspiiristä. Esimerkiksi jotkut reformoidut kirkot linjaavat ja ohjeistavat voimakkaammin näistä asioista, Huhtinen huomauttaa.    

”Kylmä aalto” 

Huhtisen mukaan japanilaisille kristityille saatetaan myös opettaa, että rituaaleihin osallistumisessa on kyse tapaperinteistä eikä uskonnollisista menoista. Olennainen kysymys on se, missä kulkee palvonnan ja kunnioituksen välinen raja. 

Pekka Huhtinen muistaa, että joskus hän ja hänen puolisonsa kokivat lähetystyöntekijöinä eräänlaisen ”kylmän aallon” tuntemuksen uuden vuoden jälkeen, kun seurakuntalaiset tulivat kirkolle. Tuo tunne oli epätodellinen ja käsittämätön, mutta samaan aikaan todellinen. Huhtinen liittää kokemuksen siihen, että jotkut seurakuntalaisista olivat ilmeisesti taipuneet uutena vuotena noudattamaan shintolaisia ja buddhalaisia rituaaleja.  

– Uskossaan kasvaneet kristityt eivät kuitenkaan taivu noudattamaan uskonnollisia menoja. He ovat saaneet hyvää opetusta ja jaksavat uskonsa tunnustaen mennä uuden vuoden läpi osallistumatta rituaaleihin. Tämä on voimakas todistus.  

Uuden vuoden ohella toinen japanilaisille tärkeä juhla-aika on elokuussa vietettävä obon. Tämän buddhalaisen juhlan aikana palvotaan esi-isien henkiä. Obon-juhlassa kuolleiden omaisten henkien uskotaan tulevan omaisten vieraiksi. Henget lähetetään sitten takaisin asuinpaikkoihinsa lyhdyissä, jotka laitetaan kellumaan veteen.  

– Tämäkin juhla menoineen koettelee japanilaisten kristittyjen vakaumusta, Pekka Huhtinen toteaa.     

Kirkko on turvapaikka 

Vuosina 2017–2018 Pekka ja Sirkka-Liisa Huhtinen olivat lähetystyössä Myanmarissa. Myanmarissa vaikuttaa theravada-buddhalaisuus, joka on Huhtisen mukaan japanissa harjoitettavaa buddhalaisuutta jyrkempää ja opetukseltaan selkeämpää.  

Huhtinen havaitsi Myanmarissa, että maassa monet kristityt tekivät selkeämmin pesäeron buddhalaisuuteen kuin japanilaiset kristityt.  

– Myanmarilaiset kristityt pitivät usein ristiä kaulassaan, ja se oli merkki tunnustautumisesta kristinuskoon, ei vain koru.  

Uuden vuoden juhlinnassa uskonnolliset rituaalit eivät Myanmarissa olleet näkyvillä yhtä paljon kuin Japanissa.  

– Myanmarilaisten juhliin, myös uuteen vuoteen, kuuluvat äänekkäät kulkueet. Niissä ajetaan kuorma-autoilla ja soitetaan kovaäänisistä buddhalaista musiikkia. Oikeastaan Myanmarissa uudenvuoden juhlaa vietetään huhtikuussa. Tämä Thingyan-juhla tunnetaan ”vesifestivaalina”. Tähänkin liittyy ajatus puhdistautumisesta uuden vuoden alkaessa. 

Pekka Huhtinen palaa vielä Japaniin. Hän huomauttaa, että kirkko on monelle kristitylle eräänlainen turvapaikka suvun ja perheen uskonnollisilta perinteiltä.  

– Japanilaiset kristityt viipyvät mielellään kirkolla. Arkikristillisyyteen kuuluu muutenkin kuin juhla-aikoina se, että kirkossakäynnit eivät ole lyhyitä visiittejä vaan kristittyjen hoitavaa yhteyttä.

Julkaistu Sanansaattajassa 26/2021.