Ilmastonmuutos, laki ja evankeliumi

 

Kristittyjen keskuudessa rehottavat sekä ilmastonmuutoksen kieltäminen, ympäristöahdistuksen lietsominen että ilmastoaktivismin leimaaminen vihervasemmistolaisten touhuksi. Jotkut lukevat synkkinä Ilmestyskirjan ennustuksia.

Vaikka jotkut kristityt kuinka uhoaisivat, että ilmastonmuutos ei ole totta ja että siitä puhuminen on vain osa salakähmäisen eliitin suurta juonta, tutkimustieto kertoo ilmastonmuutoksen etenevän vääjäämättä. Teologian tohtori Eero Junkkaala kysyy kirjassaan Katastrofi!, miksi juuri monet tunnustavat kristityt kieltävät sen, että mitään ilmastonmuutosta olisi edes tapahtumassa.

Junkkaala listaa erilaisia perusteluja sille, miksi ilmastonmuutosta ja ihmisen vaikutusmahdollisuuksia sen hidastamisessa vähätellään. Jumalaan uskova ihminen saattaa ajatella, että koska Jumala ohjaa maailman kulkua meistä riippumatta, ihmisten ratkaisuilla ei ole merkitystä. Junkkaala puhuu myös ”eskatologisesta synkkämielisyydestä”, jota hän pitää kristillisen uskon epäterveenä sivutuotteena. Siinä luonnon saastumistakin kuvaavaa Ilmestyskirjaa tulkitaan siten, että ennustusten toteutuminen on joka tapauksessa edessä. Miksi siis lajitella roskia tai jättää turhat tavarat ostamatta?
 

Ympäristöuskonto ei tunne armoa

Toinen ääripää suhtautumisessa ilmastonmuutokseen on ilmiö, jota Eero Junkkaala kutsuu ympäristöuskonnoksi. Sen mukaan kaikkea ihmisen toimintaa on mitattava ja arvioitava suhteessa ilmastonmuutokseen. Tämä uskonto on lakihenkinen: armoa ei juuri anneta, vaikka synnistä puhutaan paljonkin.

Moni kristittykin potee sään ääri-ilmiöiden ja median jatkuvasti tuoman tiedon äärellä ilmastoahdistusta. Sen ytimessä on se, että maailma tuhoutuu, ellemme tee mitään. Ja tuho tulee, vaikka tekisimmekin. Tätä ahdistusta Junkkaala pitää turhana, vahingollisena ja jopa epäkristillisenä. Hän kehottaa ihmisiä pitämään jalat maassa suhtautumisessa ilmastonmuutokseen. Jos kiellämme ilmastonmuutoksen emmekä tee mitään sen estämiseksi, tuhoamme tietoisesti tulevien sukupolvien elämää. Kun rukoilemme Jumalan tahdon toteutumista, meidän on samalla pyrittävä toimimaan niin, että Jumalan tahto toteutuisi.
 

Hengelliset ja maalliset erillään

Luterilaisuudessa erotetaan perinteisesti toisistaan hengellinen ja maallinen regimentti eli hallintavalta. Sen mukaan hengelliset asiat hoidetaan hengellisin asein ja maalliset järjen avulla. Ympäristökysymykset kuuluvat kristityillekin, mutta niitä ratkotaan ensisijaisesti maallisin keinoin. Regimenttien sekoittaminen johtaa usein vääriin painotuksiin. Eero Junkkaala muistuttaa, että ilmastoasioita ei hoideta Ilmestyskirjalla eikä saarnatuoli ole ympäristövalistuksen paikka, vaikka siitäkin voidaan toki opettaa. Kirkossa ollaan ensisijaisesti siksi, että kuullaan, miten ihminen pääsee Jumalan yhteyteen. Tieteen harjoittaminen kuuluu puolestaan maallisen regimentin alueeseen. Niinpä kristityllä ei ole oikotietä ympäristökysymyksiin.

 

 

Voit lukea lisää Sanansaattajasta 19/2021.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: