Levosta käsin 

Toivottavasti lepäsit kesällä.

Muistatko, että Raamatussa kerrotaan, että Jumalakin lepäsi. Miksi Jumala lepäili? Tarvitsiko Hän pientä hengähdystaukoa tai oliko se väsynyt tai levon tarpeessa? Pettikö kunto? Pitäisikö hänelle ostaa juoksumatto?
Ehkä Jumala ei levännyt itsensä vuoksi, vaan muistuttaakseen meitä levon merkityksestä.

Minulla on työkaverina upea nuorisotyöntekijä Juha. Hän on tehnyt nuorisotyötä pitkään, vuosikymmeniä, mutta silti hän näkee tarkasti nuorten elämää, osaa puhua heidän kanssaan ja ennen kaikkea ymmärtää nuorten elämää. Näin kesällä kuinka Juha veti rippikoulua. Siinä vaiheessa, kun minä kävelin opiston pihan poikki väsyneenä kämppääni nukkumaan, Juha näytti vielä olevan täynnä virtaa ja oli matkalla toisten luo. Hän piti toisista huolta.

Juha sanoo aina välillä, että tehdään työtä levosta käsin. Levosta käsin. Se on tosi hyvin sanottu.

Myönnän olevani sellainen, jonka juoksulenkki menee hukkaan, jos sykemittarista loppuu akku kesken lenkin. Kuulun niihin, jotka helposti lipsahtavat ajattelemaan, että vain olemalla hyödyllinen, voi olla arvokas. Vain tekemällä hyviä asioita, voi oikeuttaa olemassaolonsa. Vain suoriutumalla onnistuneesti, voi olla riittävä. Vain tekemällä tarpeeksi paljon ja suorittamalla, voi lopulta ansaita jotakin, vapautuksen, levon tai loman. Mutta ei niin tarvitse olla.

Olen toki tyytyväinen, kun saan asioita aikaan tai teen kunnolla ja hyvin, mutta ajattelenko, että kaikkien tulisi tehdä näin? En, mutta itseäni katson toisin. Vaativammin. Armottomammin.

Mutta Juha sanoo, että pitää tehdä levosta käsin.

Juha ei tarkoita, ettei tekisi kunnolla ja tosissaan. Se tarkoittaa, ettei työ onnistu ilman riittävää lepoa. Se tarkoittaa, että parhaat suoritukset tulevat, kun ottaa myös rennosti. Se tarkoittaa, että tyydyttävä tai kelvollinenkin riittää, ja joskus voi yrittäessään myös epäonnistua. Eikä sekään ole vakavaa. Minäkin haluan ajatella kuin Juha. #JeSuisJuha

Raamattu kertoo, että Jeesus väsähti ja silloin hän istahti kaivon reunalle (Joh. 4). Tai välillä hän kaipasi yksinäisyyteen. Otti etäisyyttä muista. Sulkeutui omiin oloihin eikä ollut tavoitettavissa ja se oli varmasti hyvää aikaa.

Meitä luterilaisia joskus syytetään väärin siitä, että olemme istuttaneet suomalaiseen kulttuuriin ankaran ja ilottoman työntekemisen kulttuurin. Juuri Luther opetti olemaan huoleton ja katsomaan asioita rennommin. Kyllä kunkin pitää hommansa, kutsumuksensa isänä, äitinä, työntekijänä tai ystävänä hoitaa, muttei itseään pidä rikkoa repimällä liikoja. Mitä jos sinäkin välillä vaan olisit?