Taakoittamaan vai vapauttamaan?

Lähetyskentällä lähetti saattaa kohdata aikamoisen hengellisen sekamelskan. Vaikka Viro on monissa tutkimuksissa osoittautunut yhdeksi maailman uskonnottomimmaksi maaksi, puhaltavat täälläkin monenlaiset tuulet. Näyttäisi siltä, että ihminen ei kerta kaikkiaan ole luotu uskonnottomaksi, vaan tyhjän tilan täyttää aina jonkinlainen usko ja henki.

Kun vertaa tilannetta muihin maihin, ei maailmanuskonnot ole niinkään tuon sekamelskan aineksina. Islamia ja idän uskontoja yleisempää näyttäisi olevan ihan perinteinen taikausko ennustajineen, noitineen ja shamanismeineen. Myös kristillisellä lautasella on monta kokkia häärimässä. Amerikkalaiset ovat oikein innokkaita tuomaan kristinuskoa entisiin neuvostomaihin.

Viime keväänä halusin ottaa hieman selvää, minkälaista kristillistä nuorisotyötä Virossa tehdään. Tämä oli tehty oikein helpoksi, sillä korona-aika toi useimpien seurakuntien opetuksen kätevästi netistä seurattavaksi. Sillä kertaa eräässä nuortenillassa aiheena oli perhesuhteet. Tiukkasävyinen nuorimies tykitti vajaan tunnin mikä nyky-yhteiskunnassa on vikana ja mikä on Raamatun opetus avioliittosta ja vanhempien ja lasten suhteesta. Loppurukouksessa pyydettiin Jumalalta anteeksi huonouttamme. Opetus oli sinänsä ihan Raamatun mukaista, mutta en ihmettele, jos se jätti jälkeensä monta lannistunutta. Armoa ei tuo opetus tuntenut ja moni saattoi jäädä etsimään voimaa tehdä oikein omasta sisimmästään. Saiko rikkinäinen edes kuulua joukkoon?

Maailmalla kovassa huudossa oleva uuskarismaattinen kristillisyys vetoaa myös virolaisiin. Sen mukaan meidän elämämme tulisi olla yhtä apostolientekoja ja tulella kastetut kristityt parantavat maailman sairaat ja meidän kauttamme ihmisiä pitäisi tulla uskoon sadoittain ja tuhansittain. Synti on tosikristityistä kaukana ja edessä on vain voittoja, kuten eräässä täällä suositussa ylistyslaulussa lauletaan. En ihmettele miksi tällainen opetus saa innostusta aikaan. Lupaahan se ihmiselle itselleen keskeisen osan Pyhän Hengen supersankarina. Täysin ilman raamatullisia perusteita tällainen opetus ei ole, mutta kannan syvästi huolta niistä nuorista, jotka joutuvat pettymään, kun heidän elämänsä ei muutukaan tällaiseksi sankarikertomukseksi rukouksesta huolimatta.  Kenties Jumala tässäkin ajassa toimii joidenkin läpi näin ihmeellisesti, mutta näyttäisi siltä, että suurimmalle osalle, siis lähes kaikille kristityille on varattu erilainen ja silti arvokas elämänpolku.

Monessa kuulemassani opetuksessa kuulen kaikuja virolaisen yhteiskunnan ajan hengestä. Ihmisen täytyy olla kunnollinen ja aikaansaava. Omia heikkouksia ei kannata paljastaa. Kunniapaikoille on tunkua. Hämmästyttävää ja turhauttavaa on, kun huomaa, että omasta näkökulmasta epäterve hengellinen opetus saa suosiota ja saa nuoret toimimaan seurakunnissaan. Onko syynä sellaisen sanoman yhteensopivuus ihmisluontomme kanssa ja itse ansaitun armon työllistävä vaikutus? Vai kenties joku muu?

Minä haluan olla tekemässä Virossa sellaista nuorisotyötä, joka ei saa aikaan vain innokkaita hetkiä, vaan joka kantaa nämä nuoret loppuun asti. Päämääränä on taivas, ei vain yksi kiva vaihe ihmiselämässä, joka sitten jossain vaiheessa aikuistumista karistetaan pois. Monet pyrkivät tekemään tätä käytännössä niin, että lisäävät taakkoja nuorten harteille: ”Ole tällainen ja tee näin.”. Jeesus, joka kantoi taakkamme harteillaan Golgatan ristinpuulle meidät niistä vapauttaen taas sanoo: ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:30)

Rukoillaan että Viron nuoret saisivat löytää vapauden Jeesuksen opetuslapsina.