Sulassa sovussa – luku 14
Luvussa 14 Paavali jatkaa kaksi lukua aiemmin alkamaansa jaksoa ja puhuu kristityn oikeasta elämäntavasta. Näiden ohjeiden joukossa käsiteltävät ohjeet ovat kaikkein yksinkertaisimpia ja kaikkein vaikeimpia. Meiltä kuluu koko elämä yksinkertaisten tosiasioiden opetteluun.
Paavali puhuu tässä luvussa heikoista ja vahvoista seurakunnan jäsenistä. Vahvoilla oli riittävästi uskoa Kristukseen kyetäkseen irtaantumaan tiettyjen tapojen noudattamisesta. Heikoilta tämä usko taas puuttui. Paavali ottaa esiin kaksi ongelma-aluetta. Toiset söivät vapaasti lihaa, toiset eivät. Toiset pitivät joitakin päiviä juhlapäivinä, toiset taas eivät.
Keitä olivat heikot?
Heikkojen mielipiteet käyvät tekstistä esiin vain osittain. Paavali ei ilmeisesti puutu nyt Rooman seurakunnan sisäisiin ongelmiin, ellei hän sitten halunnut yhdistää pieniä kotiseurakuntia yhdeksi seurakunnaksi. Hän puhuu muiden seurakuntien kokemuksista – pitkälti samaa aihetta hän käsittelee 1. Kor. 8-10. Heikot kristityt eivät välttämättä olleet yhtään sen vähempää itsepäisiä kuin vahvat. He kieltäytyivät lihan syömisestä syistä, joita saatamme arvailla. Lihasta pidättäytymisellä saattoi olla montakin syytä. Pakanoidenkin keskuudessa se oli aatteellisista syistä tavallista. Tässä kohdassa jää kaksi mahdollisuutta. Jotkut eivät syöneet lihakaupassa myytävää lihaa, koska sitä ei oltu teurastettu Mooseksen lain määräysten mukaisesti (3. Moos. 17:10-17). Todennäköisesti Paavali puhuu juuri tällaisista ihmisistä. Toisilla taas oli mielestään vielä parempi syy olla tällaista lihaa syömättä. Valtaosa lihakaupassa myytävistä tuotteista oli nimittäin peräisin eläimistä, jotka olivat ensin uhrattu pakanajumalille. Miten ihmeessä kristitty voisi syödä tällaista lihaa ja näin osallistua epäjumalanpalvelukseen? Nämäkin ihmiset saattavat olla Paavalin mielessä, vaikka hän suhtautuukin viime kädessä hyvin varauksellisesti epäjumalille uhratun lihan syömiseen. Nyt Paavali ei ole varauksellinen, vaan osoittaa selvästikin lukeutuvansa itse vahvoihin. Tästä huolimatta hän tahtoo ymmärtää niitä, jotka eivät olleet samalla tavoin vapaita kuin hän. Täytyy muistaa, että Paavalin mielessä nyt olevat heikot eivät olleet galatalaisten harhaopin vallassa; galatalaisten mielestähän ihmisen piti välttämättä noudattaa tiettyjä säädöksiä pelastuakseen. Tätä käsitystä Paavali ei suostunut sietämään päivääkään. Ihminen pelastuu yksin Kristuksen ristinkuoleman tähden. Nyt, Roomalaiskirjeessä, säädöksistä kiinni pitävät ovat kristittyjä jotka ehkä ovat itsepäisesti omalla kannallaan, mutta eivät pidä sitä sentään pelastuksen ehtona.
Välikysymys: Inhosiko Paavali kaikkia sääntöjä?
Roomalaiskirjeen 14. lukua on usein käytetty väärin. Siihen perustuen väitetään, ettei Paavali yleensäkään sietänyt selviä ohjeita kristityn elämässä. Jokainen on tämän käsityksen mukaan vapaa tekemään, mitä häntä itseään miellyttää tai kauniimmin sanottuna mihin hänen kristillinen rakkautensa häntä velvoittaa. Tämän ohjeen Paavali hyväksyy pitkälle, mutta sittenkin vain osittain. Erityisesti korinttilaisille Paavali teroittaa aivan ehdottomasti monia elämänohjeita ja pitää niitä kaikkia kristittyjä sitovina. Hän puhuu jopa Herran käskyistä kahteen otteeseen (1. Kor. 7:10; 1. Kor. 14:37). Emme tiedä, millä perusteella Paavali jakoi elämän ohjeet toisaalta kaikkia kristittyjä sitoviin ja toisaalta niihin, joissa vallitsee vapaus. Meidän on vain seurattava Herran apostolia ja luotettava, että hänen arvioissaan on vaikuttanut Pyhä Henki. Paavali ei siis inhonnut kaikkia sääntöjä ,emmekä saa toimia sen enempää hänen kuin muidenkaan Uuden testamentin kirjoittajien ohjeita vastaan.
Kysyessämme, mikä on oikein ja mikä väärin, voimme tiivistää ohjeet kahteen kaavaan:
- Jos kyseessä olevasta asiasta on olemassa Raamatun sana, se sitoo kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina. Jos asiasta ei ole Raamatun ohjetta eikä sitä voida suoraan johtaa jostakin muusta asiasta, jokainen kristitty on vapaa tekemään oman päänsä mukaan, kunhan ottaa lähimmäisen huomioon.Tämän kaavan logiikkana on, että Jumalan sana on paitsi selkeä myös riittävä: jos jostakin asiasta ei ole ohjetta, se on pikkuasia (adiafora, indifferentia, sananmukaisesti ”yhdentekevä”) eikä sillä pidä kuormittaa omiatuntoja. Kirkolla ei ole oikeutta lisätä eikä poistaa Jumalan säädöksiä.
- Martti Luther on tiivistänyt ohjeen erinomaisesti kirjassaan Kristityn vapaudesta kahdeksi toisilleen vastakkaiseksi lauseeksi: Kristitty on vapaa herra, joka hallitsee kaikkea eikä ole kenellekään alamainen. Kristitty on kaikkien altis palvelija ja jokaisen alamainen.
Toisen vakaumusta ei saa loukata 14:1-12
Paavali korostaa voimakkaasti sitä, että sekä heikkojen että vahvojen tulisi myöntää toisilleen olemassaolon oikeus. Saamme taas ottaa oppia siitä, miten Paavali lähestyy asiaa vanhurskauttamisopista käsin. Kristus on kuollut ja herätetty, jotta hänestä tulisi kaikkien herra. Kristuksen ristin äärellä meidän luonnostaan rajoittunut sietokykymme kasvaa. Emme saa lähteä enää yhtä hanakasti kuin ennen tuomitsemaan toisen käsityksiä. Toinen on Jumalan oma siinä kuin minäkin. Pitäköön hän oman tyylinsä. Siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista niin kauan kuin hän ei vaadi ehdottomasti kaikkia elämään tavallaan tai toimi selvää Raamatun sanaa vastaan.
Lihan syömisen ohella toinen esille nouseva kysymys on tiettyjen päivien pyhittäminen. Emme tiedä taaskaan, mistä on kysymys. Tuskin kuitenkaan tässä riidellään siitä, pitäisikö pyhittää lauantai vai sunnuntai lepopäiväksi. Viikottaisesta pyhäpäivästä ei varmaan ole ollenkaan kysymys, vaan kyse koskee luultavasti juutalaisen juhlakalenterin noudattamisesta. Erityisesti pakanakristityille nämä juhlapäivät eivät olleet tärkeitä. Tästä saattoi syntyä erimielisyyttä. Paavalin ohje on, että jokainen saa erotella päiviä sen mukaan kuin tahtoo, mutta todellisuudessa kristityn jokainen päivä ja jokainen hetki on jumalanpalvelusta. Jos joku tämän lisäksi tahtoo viettää juutalaisia juhlapyhiä, sille ei ole minkäänlaista estettä.
Paavali puhuu siis vain lihan syömisestä ja juhlapäivistä. Kumpikaan kysymys ei liene meille tuskallisen vaikea. Sovellutuksia on kuitenkin vaikka millä mitalla. Pitääkö jokaisen kristityn olla absolutisti? Saako kristitty tupakoida? Entä sopiiko televisio kristittyyn kotiin? Miten on suhtauduttava ehkäisyyn avioliiton sisällä? Mitkä yleensä ovat kristityille sopivia harrastuksia? Näissä kysymyksissä joutuu jokainen ajatteleva kristitty koville. Vastausta ei voi antaa muutamassa sekunnissa, kun koko elämäkin tuntuu kovin lyhyeltä ajalta vastauksen etsimiseen. Pääperiaatteet muistamme jo: ei saa tehdä koskaan vastoin Jumalan sanaa eikä saa ryhtyä toisen tuomariksi asioissa, jotka kuuluvat hänen omatuntonsa piirin. Absolutistin saa ehkä luopumaan kannastaan kovalla painostuksella, mutta kuka ottaa vastuun siitä, jos hänestä tulee rapajuoppo? Nuoret saa kyllä liekaan ja istumaan kotona kurissa ja nuhteessa, mutta entä kun vanhempien määräysvalta on päättynyt?
Keskinäiseen huolenpitoon 14:13-23
Jumalan suurta tuomiopäivää odotellessamme meidän ei tule keskittyä toistemme tuomitsemiseen, vaan siihen, miten voisimme estää toisiamme lankeamasta. Juuri tähän Paavali nyt kehottaa meitä suuntaamaan mielenkiintomme. Jeesus julisti kaikki ruuat itsessään puhtaiksi (Mark. 7:14-19). Aivan samoin Paavali sanoo tässä, ettei mikään ole itsessään epäpuhdasta – Paavali ei muuten sano ettei mikään ole itsessään pahaa vaan ettei mikään ole itsessään ”epäpuhdasta”, kuten Mooseksen laki sanoo ruuista! Hän asettaa näissä kysymyksissä korkeimmalle kaksi tuomitsijaa: ihmisen omantunnon ja keskinäisen rakkauden.
Paavalin mukaan jokaisen on seurattava omaa omaatuntoaan. On väärin tehdä sitä, mistä omatunto varoittaa. Kaikkein viattomimmatkin asiat ovat silloin syntiä. Jokaisen on kilpailtava oma kilpailunsa ottamatta mallia toisesta ohi omien tunteiden. Esimerkiksi toisten juomatavat eivät kertakaikkiaan kelpaa meille malliksi, jos omatunto niitä seuratessamme syyttää meitä. Omantunnon ääntä ei tule vaientaa, sillä se saattaa vaieta lopullisesti.
Paavali varoittaa myös niitä, jotka ovat uskossaan vahvoja ja jotka voivat puhtaalla omallatunnolla tehdä sitä mitä muut eivät. Siinä ei ole mitään pahaa, että ihminen elää vapaalla tunnolla ja kiittää Jumalaa kaikista hänen lahjoistaan. Vaarana on vain, että tällaisen ihmisen vapaus on loukkaukseksi niille, joiden omatunto ei ole samalla tavoin vapaa. Voi käydä niin, että tällainen ihminen kärsii syvästi toisen menettelystä. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niinkin, että hän seuraa toisen menettelyä tuntematta hänen perustelujaan ja vastoin omaatuntoaan. Silloin hän onkin äkkiä kapinassa Jumalaa vastaan vain siksi, että toinen kristitty oli tahtonut nauttia elämästään. Mitättömän nautinnon takia toinen kristitty oli joutunut kaltevalle pohjalle. Tätä Paavali kehottaa varomaan visusti. Toisista kristityistä on pidettävä huolta. On osattava tarvittaessa vaikka luopua omasta vapaudesta toisten hyväksi. Näin vapaa kristitty luopuu vapaudestaan ja tulee kaikkien palvelijaksi. Paavali on varmasti oikeassa sanoessaan: ”Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon”. Tällaiset kristityt elävät sulassa sovussa toisten kristittyjen kanssa ja levittävät ympärilleen rauhaa ja keskinäistä rakentumista. Viis siitä, saammeko elää joka asiassa oman päämme mukaan. Luopukaamme mielellämme vapaudestamme, koska tahdomme vain hyvää kaikille kristityille.
Jakeen 14 käännös vaihteli raamatunkäännöstyön eri vaiheissa ja päätyi lopulta virheelliseksi. Kyse on kreikan prepositioilmaisun (suom. ”Herrassa Jeesuksessa”) purkamisesta. Tarkoittaako Paavali, että hän on varma, a) koska hän nyt kerran on uskovainen ja vielä apostoli vai b) koska hän tuntee maan päällä kulkeneen Herran Jeesuksen opetuksen? Kirkolliskokous päätyi ensimmäisen vaihtoehdon kannalle. Eksegeettisessä keskustelussa on Suomessa toistuvasti esitetty, ettei Paavali tuntenut mitään sellaista Jeesuksen sanaa, joka olisi julistanut kaikki ruuat puhtaiksi, koska Paavali ei kerran koskaan siihen viittaa ja ettei Jeesus siksi koskaan sanonut mitään sellaista. Vaihtoehto b) olisi ollut oikea ja yhdistänyt toisiinsa Jeesuksen opetuksen (Mark. 7:15) ja Paavalin opetuksen.
Paavalin esimerkki
Paavali tietää, mistä hän tässä yhteydessä puhuu. Hänen kirjeissään on useita kohtia, joissa hän korostaa kristityn vapautta. Hän tahtoo kuitenkin usein luopua vapaudestaan toisten hyväksi. Hän tahtoo olla juutalaiselle ikään kuin lain alainen ja ilman lakia oleville kuin ikään kuin ilman lakia oleva (1. Kor. 9:19-23). Jos jokin ruoka herätti toisessa närkästystä, hän jätti sen syömättä, vaikka ruoassa ei ollutkaan hänen mielestään mitään epäpyhää (1. Kor. 8:13). Tämän kaiken hän teki rakkauden ja evankeliumin tähden, ruoka ja erilaiset tavat olivat hänelle sivuseikka. Tärkeintä oli, että aina ja joka paikassa tuli esiin Kristus ja hänen suuruutensa. Kristus on verellään ostanut meidätkin omikseen ja sovittanut syntimme. Nyt elämme hänelle, emme itsellemme. Siksi meidän tulisi oppia huomaamaan lähimmäisemme ja heidän vaikeutensa.