Myyty synnin alaisuuteen – luku 7
Kaikista Roomalaiskirjeen luvuista seitsemäs on varmaan kaikkein valtavin. Juuri tähän lukuun vedoten opetamme, että kristitty ihminen on yhtä aikaa syntinen ja pyhä. Nyt on siis syytä olla hyvin tarkkana ja ottaa irti se valtava lohdutus, jonka tämä luku antaa. Aina on nimittäin liikkeellä opetusta, jossa tämä Jumalan sanan totuus kielletään tai unohdetaan. Silloin kristitty ihminen on aina vain oravanpyörässä ja epätoivoinen.
Eroon laista! 7:1-6
Ihminen on täysin sidottu Jumalan säädöksiin. Vaikka tekisimme mitä, esimerkiksi seitsemäs käsky pysyy voimassa. Vaikka toisimme kokonaisen armeijan piispoja tai professoreja opettamaan, että nykyaikana tätä käskyä ei enää tarvitse noudattaa, kaikki olisi turhaa. Herran edessä ei ole hiekansirukaan siirtynyt laintaulun alta. Minkä Jumala on säätänyt, se pysyy voimassa iankaikkisesti. Paavali käyttää tässä hyvin osuvaa vertausta: me olemme naimisissa Jumalan käskyjen kanssa! Emme me niistä eroon pääse. Vaikka kuinka sanoisimme, ettemme välitä Jumalan käskyistä mitään, ne sitovat meidät koko tämän elämän ajan ja tuomitsevat meidät lopulta Jumalan istuimen edessä. Ei ihminen voi itse päästä eroon syytekirjelmästään.
Sivumennen on syytä huomata, miten Paavali pitää aivan ehdottomasti kiinni Jumalan säädöksestä, jonka mukaan avioliitto on elämänikäinen. Näin hän sanoo myös Ensimmäisen korinttilaiskirjeen seitsemännessä luvussa ja itse Herra Jeesus Markuksen evankeliumin luvussa 10. Avioliitto on pyhä asia, vaikka sitä nykyään kuinka halveksittaisiin.
Mikä nyt sitten neuvoksi ihmiselle, joka ei millään pääse eroon ”aviopuolisostaan”, Jumalan ankarasta tahdosta ja syyttävästä laista? Paavali tuntee vain yhden asian, joka päättää avioliiton, nimittäin kuoleman. Aivan samoin hän tuntee vain yhden asian, joka irroittaa meidät laista, nimittäin meidän kuolemamme. Ei hän tarkoita meidän luonnollista kuolemaamme, joka vain sinetöi kohtalomme. Hän tarkoittaa kohtalonyhteyttä Golgatan ristille lyödyn Herran kanssa.
Esille on syytä ottaa Galatalaiskirjeen toisen luvun loppu, jossa Paavali puhuu samasta asiasta enemmän. Meidät on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa Golgatan ristillä. Kun hänet herätettiin kuolleista, herätettiin myös meidät. Juuri edellisessä luvussa (Room. 6) Paavali on puhunut siitä, miten me saamme kohtalonyhteyden Kristukseen pyhässä kasteessa. Kasteen armo on välittänyt meille kokonaan uuden elämän. Tämä uusi elämä on yhteyttä Kristukseen. Uudessa elämässä pätevät aivan uudet lait. Enää meiltä ei kysytä, miten hyvin olemme noudattaneet Jumalan tahtoa emmekä me yritä ollenkaan ansaita itsellemme Jumalan lapsen asemaa. Olemme saaneet sen lahjaksi.
Tämäpä sukkelaa: Olen kuollut laille ja vapaa siitä, siis saan tehdä mitä hyvänsä eikä mikään enää ole syntiä! Joku voisi nyt erehtyä ajattelemaan tällä tavalla. Näin ei kuitenkaan uutta elämää elävä ihminen voi koskaan ajatella. Paavali nimenomaan teroittaa tätä. Onnettomassa avioliitossaan lain kanssa ihminen teki syntiä ja kantoi hedelmää kuolemalle. Nyt olemme vapaita ja siirtyneet kokonaan toiseen elämän muotoon ja palvelemme Jumalaa ”Hengen antamassa uudessa tilassa”.
Onko laki sitten paha asia? 7:7-13
Nyt Paavali joutuu ottamaan huomioon vastaväitteen, jonka kuulija helposti tekee: jos laki on sellainen asia, josta ihmisen on päästävä irti, onko se sitten paha asia? Ja jos laki on paha asia, miksi Jumala sitten ollenkaan meni antamaan koko lain ihmisten kiusaksi? Jumalaltahan Mooseksen laki sittenkin on peräisin.
Paavali torjuu vastaväitteen hyvin tiukasti (Paavalin sanat ovat hyvin ankarat ja nykyinen ”ei suinkaan” ei ole kyllin vahva ilmaisu. Paavali tahtoo torjua Jumalan pilkan.) Laki on erinomainen ja hyvä asia. Jos sitä noudatetaan, kaikki käy mainiosti. Siinä ei ole mitään vikaa. Ei ollut myöskään missään tapauksessa väärin, että Jumala antoi lain ihmiselle. Laki on hyvä, Jumala on hyvä – mutta ihminen ei. Vika on ihmisessä, joka ei kykene noudattamaan lakia.
Kun ihminen näkee kaikki Jumalan hyvät ja oikeat säädökset, hän näkee olevansa syntinen. Hän ei voi millään noudattaa Jumalan kaikkia käskyjä. Mitä enemmän hän yrittää tulla pyhemmäksi, sitä selvemmin laki osoittaa hänen tulevan pahemmaksi. Aina jää paljon puuttumaan siitä, millaiseksi Jumala on ihmisen tarkoittanut. ”…sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” – siinä sen summa, mitä laki meille osoittaa.
Laki ei siis ole paha asia, vaan hyvä. Vika on meissä ihmisissä, jotka emme kykene sitä noudattamaan. Näin sinänsä hyvä asia tuottaa meille kuoleman. Samalla kuitenkin toteutuu Jumalan tahto. Nyt me näemme olevamme syntisiä ihmisiä.
Syntinen ja pyhä! 7:14-25
Tämä jakso on seitsemännen luvun ydin. On paljon kiistelty siitä, kenestä Paavali tässä puhuu. Päälinjoja on kaksi: toisten mukaan Paavali puhuu ei-kristitystä ihmisestä ennen hänen kääntymystään, toisten mielestä kristitystä ihmisestä. Kysymys on ratkaiseva. Tarkoittaako Paavali sitä, että kristitty on samalla kertaa syntinen ja pyhä? Vai onko Paavali nimenomaan sillä kannalla, että kristitty voi vallan hyvin elää ilman syntiä?
Kirkkoisien enemmistö käsitti kohdan niin, että se ei puhu kristitystä ihmisestä. Samalle kannalle asettuivat Rooman kirkko ja myöhemmin valtaosa protestanttisista pyhityskristillisistä suuntauksista – olisiko Jumalalle antautunut ihminen muka edelleen syntinen? Tällä kannalla on tällä hetkellä eksegeettien enemmistö.
Muutamat kirkkoisät kuten Augustinus edustivat kantaa, joka sittemmin tuli Lutherin teologian kulmakiveksi: Paavali puhuu nimenomaan kristitystä ihmisestä, joka valittaa syntisyyttään. Tällä kannalla on luterilainen teologia, suomalaisen kristillisyyden valtavirta (helluntailaisten valtaosaa myöten!) sekä toki osa eksegeeteistä. Tärkein kysymys on, onko puhe kristitystä vai ei-kristitystä, vähemmän merkitsee se, onko kyse Paavalista vai kristitystä yleensä.
Seuraava selitys perustuu siihen, että Paavali tarkoittaa kristittyä ihmistä. Pääperuste on 1. Kor. 15:50-58, jossa apostoli odottaa vasta maallisen elämän jälkeen pääsevänsä vapaaksi synnistä ja kuolemasta. (Tukenamme on tässä myös Gal. 5:17, joka puhuu aivan samaa.)
Paavali jatkaa aiheen käsittelyä edelleen. Laissa ei todellakaan ole vikaa, vaan vika on ihmisessä. Paavali itse tunnustaa, että hän ei kykene hyvään. Hän ei kykene noudattamaan Jumalan lakia. Hänen sydämessään asuu synti, joka teettää hänellä pahoja tekoja. Vaikka hän näkee tekonsa pahoiksi ja vääriksi, hän on sidottu omaan raadollisuuteensa. Vaikka hän tahtoo hyvää, häneltä puuttuu voimaa sen toteuttamiseen. Vaikka hän ei tahdo tehdä pahaa, hän sittenkin tekee, koska sydämessä asuva paha on häntä voimakkaampi.
Näin Paavali on ristitulessa. Toisaalta hän yhtyy ilolla Jumalan lakiin ja tunnustaa sen hyväksi. Toisaalta hänen sisällään asuu paha, joka teettää hänellä pahoja tekoja. Mitään ulospääsyä hänellä ei ole olemassa. Omat lihakset eivät riitä katkomaan niitä vahvoja köysiä, joilla synti sitoo hänet ja jättää Jumalan valtakunnan ulkopuolelle.
”Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” Paavalin puhe lähtee hänen sydämestään. Sydämestä lähtee myös kiitos Jumalalle: Kristus on maksanut synnit ja syntinen ihminen saa sittenkin olla Jumalan oma!
Mikään ei unohdu kristityltä sen nopeammin kuin hänen oma syntisyytensä ja heikkoutensa. Niin kauan kuin kristitty on maailmassa, hän on usein täysin suruton eikä välitä synneistään. Kun hän löytää Kristuksen, kaikki näyttää menevän juuri ja tarkalleen kohdalleen. Vähissä ovat monen tuoreen kristityn synnit, mikäli häneen itseensä on uskomista. Kelle on jäänyt kahvinjuonti, kelle taipumus joskus vilkaista toisen sukupuolen edustajan perään, kelle rakkaus johonkin entiseen harrastukseen. Kun sydän palaa Jumalalle, ihminen on valmis jättämään juuri sen, minkä Jumala tahtoo ja elämään vain Herralle. Tässä kaikessa on ihana ensimmäisen rakkauden tuoksu eikä näitä ihmisiä saa käsitellä liian kovasti. Kuitenkin Jumala kyllä opettaa pikapuolin katsomaan vähän pintaa syvemmälle, jos vain opetetaan lakia ja evankeliumia Raamatun mukaisesti.
Jotkut synnit ymmärrämme karkeiksi. Joku on ilman Jumalaa eläessään syyllistynyt aviorikoksiin, toinen palvonut pullon henkeä, kolmas on varastellut. Näistä synneistä Jumala on vapauttanut, ottanut omakseen. Tärkeää on kuitenkin huomata, että tämä kaikki on vain astian ulkopuolen kiilloittelemista. Mitä se auttaa, jos kiiltelevän astian sisäpuolelle katseleminen saa jokaisen voimaan pahoin? Juuri tällaisia me olemme Jumalan edessä! Ihmisen sydän on turmeluksen lähde. Sieltä tulee esiin aina uutta ja uutta. Jos vaikka karkeimmat pahat teot on karsittu pois, pahuuden lähde on tallella. Pahoinpitelyjen tilalle tulevat pikkuilkeydet, varkauden tilalle sovinnaisempi ahneus ja sidonnaisuus tavaraan, toteutetun aviorikoksen tilalle sydämessä tehty aviorikos. Pahojen tekojen tilalle tulevat pahat sanat, pahojen sanojen tilalle pahat ajatukset.
Jumalan omaksi tulleelle voi olla melkoinen järkytys nähdä, ettei kaikki olekaan kunnossa. Siinä vaiheessa kun Jumala alkaa osoittaa meille, millaisia me olemme, saatamme tulla epätoivoisiksi. Löydämme syntiä sieltä, mistä sitä ei enää pitänyt löytää. Suhteessa lähimmäiseen, suhteessa ystäviin, suhteessa omaan perheeseen. Syntiä teoissa, syntia sanoissa, syntiä ajatuksissa. Ehkä pahin järkytys on nähdä, miten täynnä syntiä on uskonelämämme. Se on täynnä epäuskoa ja epävarmuutta, vaikka on synti epäillä sitä mitä Jumala sanoo. Emme itke syntejämme emmekä vihaa sitä, mitä Jumala vihaa. Emme innostu ja riemastu Jumalan rakkaudesta niin kuin meidän tulisi. Mitä muuta tämä kaikki on kuin syntiä, sitä että todella olemme Jumalan kirkkautta vailla. Jos Jumala meitä tuomita alkaa, saamme mennä hänen edestään kadotukseen koko joukko!
Näin olemme kypsät Paavalin kanssa huutamaan apua Jumalalta ja tunnustamaan oman viheliäisyytemme. Toivottavasti osaamme myös hänen tapaansa tunnustautua Kristuksen omiksi. Kyllä Jumala tietää meidän kurjuutemme. Vaikka me näemme siitä vain murto-osan, hän näkee sen kokonaan. Juuri siksi Raamattu sanoo: ”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua” (Ps. 103:13-14). Syntisinä ja helvettiin valmiina me olemme sittenkin Kristuksen verellä puhdistettuja, täysin nuhteettomia ja Jumalalle sanomattoman rakkaita. Emme itsemme tähden, vaan Golgatan uhrin tähden. Ja asia on varma, koska sen todistaa Jumalan oma sana Herran apostolin suulla.